* 2015 *

Vuosi 2015 pähkinänkuoressa:

Tammikuu
Ensimmäinen kerta Aasiassa - matka Vietnamiin. Olin tässä vaiheessa miettinyt Japaniin lähtöä ja jo Kiinaan au pairiksi menemistäkin, joten samalla tsekkailin vaikuttaako Aasia paikalta, jossa voisin viihtyä. Tietysti kaikki maat ovat erilaisia, mutta päätökseni Aasiaan lähdöstä varmistui.

Helmikuu
Koulu loppui vihdoin kahdentoista vuoden jälkeen, mitä olin odottanut koko abivuoden kuin kuuta nousevaa, kuten varmasti moni muukin. Varsinkin joululoman jälkeen koulun penkille palaaminen oli todella vaikeaa. Oppitunnit ja superaikaiset aamuheräämiset olivat ehkä historiaa, mutta opiskelu ei vielä todellakaan loppunut. Itse kirjoitin keväällä äikän, mantsan, englannin uudestaan, ranskan ja ruotsin.

Maaliskuu
Lukeminen alkoi pikkuhiljaa ottaa päähän. Itse en todellakaan ole pänttääjä tyyppiä ja voin kirjoittaa miljoona sivua muistiinpanoja tai lukea vaikka kuinka ahkerasti, mutten opi paljoa. Kaiken lisäksi kirjoitin niin monta ainetta, että lukemista oli koko ajan ja kaikkien muiden jo juhliessa kirjoitusten loppumista, oli mulla vielä ranska. Selvittiinpäs kaikesta kunnialla onneksi.

Huhtikuu
Aluksi oli kiva lomailla, mutta kuten vanhassa snäpissä näkyy, ei ollut mitään tekemistä. Töitä en saanut millään ja kaverit olivat joko koulussa tai lukemassa pääsykokeisiin. Pidemmän päälle oli todella tylsää olla ilman "arkea".

Toukokuu
Tylsistelyä kotona, treenaamista, satunnaista kiinan opiskelua ja matkaan lähdön odottelua. Suunnitelmana oli lähteä heti mahdollisimman nopeasti ylppärijuhlien jälkeen, mutta perhettä ei kuulunut millään. Synkkinä hetkinäni ehdin jopa harkita maan vaihtamista, mutta onneksi vihdoin alkoi tapahtua, koska en osaisi edes ajatella millaista elämäni olisi, ellen olisi Pekingiin päätynyt!!

Kesäkuu
Perhevarmistus ja sitten tieto siitä, että sinne pääsisikin vasta elokuussa. Toinen perhe siis hakuun, jotta pääsisin lähtemään ASAP. Toisen perheen äiti oli Suomessa työmatkalla, joten tapasin hänet ja näin saimme sovittua liittyväni ensiksi heidän perheeseen kahdeksi kuukaudeksi ja sitten siirtyisin "oikeaan" perheeseen loppu vuodeksi. Lopullinen varmistus tuli, viisumi hakuun, lennot ja lähtö. Kaikki todella nopeasti.

Heinäkuu
Yhtäkkiä olin Pekingin vilskeessä - paitsi etten ollut. Perhe asui kaupungin kauimmaisessa nurkassa, kulkuyhteydet ihmisten ilmoille erittäin huonot, eikä vapaapäiviäkään ollut. En kokenut koskaan mitään suurta kulttuurishokkia, vaikka sitä olin pelännyt. Jälkikäteen ajatellen tietysti asian näkee eritavalla, mutten vieläkään koe tuntemuksiani kulttuurishokiksi. Ei mikään johtunut Kiinasta, vaan siitä, miten olin yhtäkkiä eri puolella maailmaa ilman kavereita ja syömässä ruokia, jotka olisivat normaalillekin ihmiselle vieraita ja itse sentään olin jo Suomessa erittäin nirso.
   Pahin kriisi oli varmaan kun perhe lähti Japaniin ja minut laitettiin Harbinin junaan viettämään "vapaaviikkoani" (syy vapaapäivättömyyteen......) sukulaisille. Kukaan ei puhunut englantia, enkä minä yhtään kiinaa. Tädin kanssa kommunikointi kävi kääntäjän kautta, eli oli erittäin rikkonaista. Toiseksi viimeisenä päivänäni tapasin pojan - tai mieheksi häntä kai pitäisi kutsua - jonka heti ensisilmäyksestä asti tiesin olevan "se".

Elokuu
Kärsin suuresti yksinäisyydestä ja alakuloisuudesta, koska pääsin "vapaaksi" vain kerran viikossa ja silloinkin vain kun olin matkalla kielitunnille ja sieltä pois. Tapasin kahden kuukauden aikana kerran kolme muuta au pairia aktiviteetin merkeissä ja kerran erään heistä lounaalla. Koska matkat kodista keskustaan kestivät 1,5h ainakin, en osannut reitin kotipään bussipysäkiltä metrolle kävelyä, enkä töiltäni mitenkään ehtinyt minnekään enää, en oikeasti tutustunut kehenkään. En olisi kestänyt ilman Daven kanssa viestittelyä ja tietoa siitä, että tämän kuun jälkeen pääsen muuttamaan ihmisten ilmoille.

Syyskuu
Dave tuli ensimmäistä kertaa Pekingiin tapaamaan minua. Olimme vasta viikon tunnettuamme erottamattomat ja konkreettisesti yhdessä oleminen vain vahvisti suhdetta. Koska Dave asuu viereisellä asuinalueella, onnistui näkeminen aina töiden jälkeen ja päivisin lasten ollessa koulussa. Host perheeni lähti Thaimaaseen lomalle, jonne en viisumijuttujen takia päässyt mukaan, mutta sainpahan olla Daven kanssa viikon koko ajan ilman mitään töihin menoja sun muita.
   Kolmen viikon Daven Pekingissä olon aikana tapasin hänen vanhempansa ja hieman yllättäen myös käytännössä koko suvun. Suomalainen tyttö otettiin heti avoimesti vastaan, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Seurustelu "virallistui".

Lokakuu
Poikaystävän lähdön jälkeen oli rankkaa palata arkeen. Kaukosuhde vie muutenkin veronsa, kuten au pairius ja vieraassa maassa asuminen, mutta nämä kaikki yhteensä oli todella paljon. En jaksanut enää lähteä yhtä paljon ulos kavereiden kanssa ja aloin pikkuhiljaa huomata, etten viihtynyt au pairina kovin hyvin. Edes puoliväliä ei vielä oltu saavutettu ja olin jo valmis lopettamaan. Päätin kuitenkin asennoitua uudestaan ja jatkaa ensiksi jouluun asti ja sitten huhtikuun alkuun. Kyllähän se loppujen lopuksi menee nopeasti. Toivottavasti.

Marraskuu
Kavereita alkoi kaikota omille teilleen ja toimistolle uusia au paireja saapui yhtenään. Omat parhaat kaverit olivat jo lähteneet tai olisivat lähdössä tämän kuun jälkeen, eikä uusista au paireista ollut tullut hyviä kavereita. Ilmatkin alkoivat olla viileämmät, joten energiaa ei ollut paljoa lähtemään esim. clubbailemaan (ja tekemään seuraavana päivänä 12h töitä). Marraskuu meni loppujen lopuksi hujauksessa - kuten "pari" herkutteluhetkeäkin.

Joulukuu
Dave tuli takaisin marraskuun lopussa ja ilman tätä en olisi varmaan selvinnyt. Fiilis siitä, etten halua olla au pairina enää tuli takaisin ja fiilis siitä, että halusin olla vain Daven kanssa kasvoi entisestään. Itse jouduin kaiken lisäksi lähtemään host perheen kanssa viettämään joululomaa Guangzhouhun Daven vielä jäädessä Pekingiin.
   Perheeni lensi jouluksi Pekingiin, jossa tapasi Daven ilman minua, ja jatkoi sieltä Guangzhoun kautta Hong Kongiin. Omien viisumisäätöjen takia johti minunkin polkuni rajan taa ja saimme viettää neljän päivän yllättävän perheloman. Kävi ilmi, että au pair -työni jatkuisivat aivan max 2 kuukautta enää, luultavasti vain yhden.

Viime UV Ho Chi Minh Cityssä.

Itse vastaanotan vuoden 2016 yksin Hong Kongissa. Ihme kyllä olen aika lähellä viimevuoden vastaavan ajan huudeja, mutta kaikki muu tuntuukin olevan aivan eri tavalla kuin vuosi sitten. Olisi varmaan helpompi ajatella asioita, jotka ovat vielä samoin, kuin miettiä muutoksia. Viime uutenavuotena en ollut varma missä tulisin olemaan vuoden kuluttua, mutta jotain hajua oli jo. Nyt istun täällä osaamatta sanoa mitään ensi vuodesta. En tiedä missä olen ja mitä teen. En tiedä missä maassa asun, enkä mitä opiskelen varmasti. Vai opiskelenko edes? Luultavasti vastaus on kyllä, mutta vuosi 2016 on todella pimennossa. Ainut varma asia on, että herään Hong Kongista 1.1.2016. Viisumin saan luultavasti kuukaudeksi ja lähden takaisin Kiinaan kunnes menen jonnekin. Mutta entä jos en jostain syystä saakaan viisumia edes kuukaudeksi? En voi siis varmasti edes sanoa, missä olen kolmen päivän päästä.
   Vuosi 2015 oli varsinainen risteyskohta; lähdin kotoa, Suomesta ja Euroopasta. Vuosi 2016 jatkaa samaan suuntaan, mutta määrittää tulevaisuutta vielä suuremmin. Ensi vuonna selviää, missä tulen opiskelemaan (99% varmasti ainakin) eli asumaan seuraavat neljä vuotta. Minne muodostuu ensimmäinen oma kotini? Missä tulevaisuuteni saa selvän suunnan opiskeluiden ja niiden kautta tulevaisuuden alan avulla? En tiedä keiden kanssa vietän vapaa-aikaani, en asunko yksin vai en, en minkä kielisessä ympäristössä tulen arkeni elämään. En tiedä mitään. Tavallaan se on aika siisti ajatus: kaikki ovet ovat auki. Saan itse valita mistä niistä kävelen sisään. Päätän itse, millaisissa oloissa otan vuotta 2017 vastaan. Luultavasti tulevaisuus on ainakin silloin vähän enemmän selvillä kuin nyt.