Vaikeat asiat au pairina

tiistai 17. marraskuuta 2015
Yksi välipykälä on taas ylitetty au pairina, nimittäin puoliväli. Toisaalta aika on kulunut todella nopeasti, mutta toisaalta masentaa, että edessä on vielä toinen ikuisuus. Mun masentelupostauksen jälkeen tein päätöksen, että aion jatkaa loppuun asti au pairina. Kunhan vaan selviän jouluun – ja siihen on vaan puolitoista kuukautta! – on jäljellä enää kolme kuukautta. Kyllähän sen kestäisi vaikka missä oloissa, ja mulla sentään ei oo asiat huonosti. Vaikka olenkin löytänyt oman positiivisen pilven, jolla ratsastaa, päätinpäs silti jakaa asioita, jotka au pairina saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Usein au pairuuteen liittyen puhutaan paljoin vain positiivisista asioista, kavereista, matkailusta ja kuinka se on helppo ja halpa tapa lähteä ulkomaille. Onhan au pairina olo myös sitä, joillain enemmän kuin toisilla, mutta kellään se tuskin on pelkästään sitä. Itse ainakin lähdin matkaan varsin vaaleanpunaisilla pilvillä ja sateenkaarilla koristettuun, ja siksipä ehkä tipahdinkin korkealta. Toisaalta en myöskään halua saada kaikkia tulevia au paireja tai siitä haaveilevia masentuneiksi, kuten mulla siinä pilvilinnoilla elelyn sivussa kävi. Tosiasia vaan on, että au pair, kuten elämä yleensäkin, ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ei myöskään ikuisesti niihin piikkeihin astumista.

1. (Tää on tietysti tapauskohtaista) Vaikka ”olet perheenjäsen”, et ole samalla tasolla muiden perheenjäsenien kanssa. Olet kuitenkin työntekijä JA uusin sellainen, mikäli perheellä on muitakin apureita.
Simpsoneiden yhdessä jaksossa Homer kertoi Bartille, että jokainen tarvitsee elämäänsä syntipukin. Itselläni välillä tuntui, että ensimmäinen perheeni melkeinpä maksoi tästä syntipukista. Oli kyse sitten kadonneista kertakäyttöhaarukasta tai mistä tahansa muusta, olin aina ensimmäinen, ketä syytettiin. Ja esimerkiksi haarukka-tapauksessa olin itse käyttänyt puikkoja ja host mom haarukkaa, mutta keneltä kysyttiin ensimmäisenä, ärtyneinä, minne olin unohtanut haarukan.
   Vaikka syntipukki et olisikaan, olet silti perheellä töissä ja sen on luultavasti uusi kokemus. Itselläni oli/on vaikeaa niellä ylpeys ja esim kantaa perheen take away -ruoat kun vanhemmat itse käppäilevät rennosti ilman mitään kantamuksia. Pitää muistaa, että he ovat palkanneet sinut syystä ja on sinun työtäsi auttaa. Au pairina olo tuskin on hirveä glamour-kokemus, mutta hyvä kokemus sekin. Ei ole kivaa olla "vähempiarvoinen", mutta ihan hyvä muistutus, ettei ole maailman keskipiste - ja se muistutus olisi tarpeen varsin monelle.

2. Eläminen toisen perheen säännöillä. Olet mahdollisesti juuri päässyt yli teiniangstista ja oman perheesi sääntöjen vastustamisesta, löytänyt tasapainon ja itsenäisyyden – kunnes pääsetkin elämään taas sääntöjen kanssa, vieläpä toisen perheen sääntöjen.
Yhtäkkiä olet keskellä aikatauluja, mahdollisesti kotiintuloaikoja, kavereita ei voikaan tuoda kylään, eikä itse voi kulkea miten huvittaa. Kaiken lisäksi toiseen perheen säännöt eivät aina vaikuta niin loogisilta, eikä jokseenkin aikuisena ihmisenä ole kiva menettää suurta osaa vapauksistaan. Kun olet nyt viimeistään muuttanut pois kotoa, kaipaat vapautta, mutta au pairina voit olla varma, että saat käteesi, tai mieleesi, aikataulut ja säännöt, joita noudatetaan mukisimatta.



3. Erilaiset kasvatustavat ovat asia, jotka kohtaa, mihin tahansa lähteekin Suomesta, mutta mitä kauemmas lähdet, sitä suurempi shokki ne luultavasti ovat. Esimerkiksi ruumiillinen kurittaminen on Suomessa laitonta, mutta monissa muissa maissa aivan normaalia.
Mun ensimmäisen perheen olohuoneen kaapin päällä lepäili puutikku (tai sellainen viivoittimen muotoinen), jonka esiin ottaminen oli Timothylle varoitus siitä, että kohta saattaa läpsyä. Se ainoa kerta, kun hän oikeasti sai pyllypiiskaa, oli ihan hirveää katsottavaa. Kun poika itkee täyttä kurkkua ja isä vaan vihaisena jatkaa ja itse pitää istua hiljaa vieressä. Monissa kulttuureissa, myös Kiinassa, sellainen pieni takaraivoon läpsiminen on todella yleistä myös. Suomalaiselle sellainenkin näyttää pahalta, mutta ei toisen kulttuurin tapoja voi alkaa arvostelemaan kun on vieraana.
   Nykyisessä perheessäni väkivaltaisuutta tulee vain lapsien osalta, mutta vanhempia, tai siis äitiä (isä asuu eri kaupungissa töiden takia), ei kiinnosta oikein mitenkään. Itse jos sanon ankarasti lapsille, ettei noin saa tehdä, se sattuu, ei viesti mene perille ja jos sanon, etten halua leikkiä mikäli he jatkavat tuollaista käytöstä, tulee itku silmään, koska olen ilkeä.
   Toinen asia, josta kärsin nykyisessä perheessä, ja oikeastaan ensimmäisessäkin, oli vanhempien etäisyys lapsiin. Ensimmäisen perheen äiti valitti, ettei Timothy puhu kanssani tarpeeksi ja häiritsee hänen ajamistaan, eikä ymmärtänyt, että poika tietysti halusi olla äitinsä kanssa, jota ei ollut nähnyt koko päivään. Nykyisessä perheessäni äiti hengailee kaikki päivät huoneessaan ja minä olen käytännössä ainoa, joka oikeasti viettää aikaa lasten kanssa. Perheen isä käy täällä parin kuukauden välein, mutta silloin kun on täällä, hengailee myös huoneessaan katsomassa TV-ohjelmia kännykästään. Kun hän saapui, ei edes halia tullut lapsille. Tekee oikein pahaa katsoa sitä välillä.

4. Omasta työnkuvastani suuri slaissi kuuluu läksyissä auttamiseen - varmasti monella muullakin au pairilla. Ongelma on se, että oletetaan, että pystyn ihmeisiin, että osaan itse joka ikisen tehtävän (varsinkin matikka-sanasto enkuksi juu) ja opettaa lapsille vaikka mitä. En ole opiskellut opettajaksi, tiedättekös. En osaa.
Alinalla on lukihäiriö. Mikäs siinä muuten, mutta kun Kiinassa ei tunneta kyseistä käsitettä. Miten voitaisiinkaan, kun ei lukihäiriötä voi olla kirjoitusmerkkien kanssa? Ongelmat näkyvätkin vasta englannin kanssa ja silloin ongelman uskotaan liittyvän puuttuviin englannin kielen taitoihin. Kaikki, ulkopuoliset, joille olen turhaillut asiasta, sanovat, että sitten omasta lukihäiriöstäni on hyötyä, voinhan neuvoa Alinaa toimimaan samoin kun olen itse opiskellut. Mutta kun en voi. Ensinnäkin virallisesti lukihäiriöni todettiin vasta lukiossa, enkä muutenkaan ole kokenut, että minulla koskaan olisi ollut mitään hyvää opiskelutekniikkaa lukihäiriötä päihittämään. Opiskelu on vaan ollut vaikeaa klassisilla menetelmillä. Suuri ongelma tässä on se, että Kiinassa ei tunneta mitään muita opiskelumenetelmiä kuin sitä pänttäämistä. Ei ole puhetta visuaalisesta, kinesteettisestä tai audiotiivisestä oppimisesta, eikä mistään muustakaan. Tähän ynnättynä se, että Alina ei edes yritä, on varsinainen ongelmakasa. Sanakirja saattaa olla auki oikealta sivulta (koska itse sen olen avannut), mutta tyttö valittaa, ettei sanaa ole siellä. Mutta. Kun. Se. On. Juuri. Tuossa. Sun. Silmien. Edessä. Oma kärsivällisyys on usein kovalla koetuksella.
   Lukihäiriön lisäksi, tai sen takia, Alina ei osaa matikkaa yhtään, eikä myöskään yritä. Aina ollaan pyytämässä apua joka yksittäisen kohdan jälkeen ja "I don't understand" pyörii repeatilla. Miten voin opettaa jotain, joka on itselleni itsestäänselvyys tai jotain, jota en ymmärrä itsekään? Tai miten voin opettaa jotain jollekin, joka ei edes yritä. "En osaa, en osaa, en osaa!!" - Alina, joka viikko.

Vihdoin tuli jotain uutta opiskelutapaa - opettaja oli antanut paperikirjaimet, joista sanan voi ensiksi muodostaa kirjoittamisen sijaan. On auttanut suuresti.

5. Et välttämättä ole perheen ensimmäinen au pair ja sen usein tietää luissa ja ytimissä. Itse olen perheen neljäs au pair ja edellisistä kuulee aina vaikka mitä tarinaa. Kuinka heitä ikävöidään ja kuinka kivaa heidän kanssaan oli. Pakosti tulee itselleen vähän epämukava olo.
Vertailu vanhoihin au paireihin on välttämätöntä, mikäli heitä on ollut. Joskus voit olla paras au pair, mutta saatat myös jäädä heidän varjoonsa. Itse en yritä soimata itseäni siitä, että olisin huonompi. Totta kai on lapselle vaikeaa, kun läheinen ihminen elämässä vaihtuu vuoden välein ja tietysti he haluavat muistella vanhoja "opettajiaan". Jokainen on omanlaisensa ja ei kannata stressata siitä, että lapset selvästi tykkäisivät edellisistä au paireista paljon. Meidän perheen edellinen au pair on keskusteluissa harvase päivä ja se, kuinka häntä ikävöidään. Tiedän, että tulen lasten kanssa hyvin toimeen, onko sillä niin väliä, jos he tykkäsivät kovasti viime vuoden au pairistaan? Teen parhaani, kuten hänkin teki. Jos se ei ole tarpeeksi, sitten ei ole. Sitten en ole heidän kaikkien aikojensa lempi au pair. Mutta olen ainoa au pair nyt ja aion olla niin hyvä kuin voin olla.

6. Kuten sanottu, au pairiksi lähteminen on helppo ja halpa tapa lähteä ulkomaille ja tutustumaan uuteen kulttuuriin matkailua läheisemmin. Au pairina oleminen ei kuitenkaan ole matka, eikä kannata erehtyä ajattelemaan, että se olisi.
Juttelin yksi päivä äitini kanssa, kuinka minulla on kamala matkakuume. Äiti nauroi, että minähän olen Pekingissä, miten minulla voi olla matkakuume. No helposti! Ei tämä nimittäin ole mitään matkailua. Kun on töitä, rutiini, aikataulut, pysyvä koti ja kaupungin - tai ainakin omat alueensa - oppii tuntemaan hyvin, ei ilmassa ole sitä matkailu-tunnetta. Ei voi mennä miten huvittaa, ei rentoutua milloin haluaa, eikä maisemaa vaihtaa oman mielen mukaan. Au pairina olemisen ajan on kyseinen paikka kotisi ja se ihmeen nopeasti alkaa tuntumaan siltä myös. Ei ole sitä tiettyä vapautta ja irtautumista arjesta, koska, no, tämä on se arki. Ainoastaan eri maisemissa, kuin mihin on tottunut.



7. Kukin varmasti maalaa mielessään omat kuvitelmat siitä, millainen au pair -vuodesta tulee olemaan. Usein kuvitelmat ovat suuria ja korkeat odotukset tulevia kuukausia kohtaan saattavat särkyä kun tajuaa, ettei kaikki ole sellaista yksisarvisilla ratsastamista, kuin voisi luulla.
Kavereita ei ehkä löydykään niin paljoin kuin olit odottanut tai ulkomailla asuminen ei ole sitä mitä odotit. Au pair -työt ovatkin astetta rankempia, etkä pystykään toteuttamaan kaikkia suunnitelmia. Itse luulin lähteväni käymään ainakin Shanghaissa, Xi'anissa, Hong Kongissa, Singaporessa ja ehkä  Japanissa ja Taiwanissakin, mutta ehei. Ei todellakaan. Monet au pairit matkustavat paljon, se on totta. USA:sta pääsee vaikka Hawaiille, Euroopassa voi lähteä ulkomaillekin helposti kun ei tarvitse viisumeita ja Australia on täynnä mielenkiintoisia kaupunkeja. Kiina ja sen lähiseudut ovat täynnä paikkoja, joita voisi varmaan koluta vuositolkulla, mutta aikaa ei vain ole. Aiemmin mainittu viime vuoden au pair kävi vaikka missä, mutta ainoa kysymykseni on, että miten ihmeessä. Tässä on kyse omasta selkärangastakin, voisinhan kysyä perheeltä lomia (ja aionkin joulun jälkeen lunastaa kolmen päivän lomani), mutta en halua sluibailla. En tiedä mistä entinen au pair veteli vapaapäivänsä, mutta kukaan kaveripiiristänikään ei ole lähtenyt yhtään minnekään itsenäisesti. Olenkin kiitollinen itselleni, että varasin au pair -vuoden loppuun aika matkusteluun.
   Helposti kuvitelmat liittyvät siihen, kuinka vihdoin pääsee kokeilemaan omia siipiään pois kotoa ja ulkomaille. Kavereiden löytäminen ns. tyhjästä voi olla haastavaa, minkä takia helposti muut ulkomaalaiset ja au pairit saattavat jäädä ainoiksi kontakteiksi. Paikallisiin ei ole välttämättä ihan helppoa tutustua, ainakaan syvemmin. Koulussa tapaa oman ikäisiä ihmisiä päivittäin, mutta kun on yksin suuressa kaupungissa, mistä löytää oman tyyppisiä ihmisiä? Ihmiset tulevat ja menevät kun kaikilla on omat elämänsä ja suunnitelmansa, eikä sitä aivan sinunlaista ihmistäsi, jonka kanssa teistä tulee todella läheisiä ehkä tulekaan vastaan ja ehkä se romanssi roihahdakaan jonkin eksoottisen poitsun tai tytsyn kanssa. Voi kuitenkin olla, että jo parin kuukauden päästä tuntuu, että melkein kaikki mitä taritsen elämääsi, on juuri siellä. Älä kuvittele pahinta, mutta älä myöskään oleta kaiken olevan täydellistä.
   Joskus todellisuus iskee siitä, että koti-ikävä on kamala, au pairius ei ole sinun juttusi, vihaatkin uutta kotikaupunkia ja maata, etkä haluakaan asua ulkomailla. Kaikki jutut eivät ole kaikkia varten, eikä siitä kannata itseään soimata. Jos kuitenkaan et etukäteen suunnittele seuraavasta vuodesta tulevan elämäsi paras (älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, se saattaa hyvinkin olla juuri sitä!!) ja luo kaikkia oletuksia siitä, millaista kaiken pitäisi olla, on elämä helpompaa ja pettymyksiä tulee vähemmän. Elämää kun ei kuitenkaan voi ikinä suunnitella - loppuun asti ainakaan. Vaikka kaikki ei menisi niin kuin oletit, ei se tarkoita, ettei kaikki menisi hyvin. Usein hyvät asiat ovat niitä, joita et olisi koskaan arvannut tapahtuvan.

7 kommenttia on "Vaikeat asiat au pairina"
  1. Jep, voin hyvin allekirjoittaa osan näistä. Varsinkin tuo, kun puhutaan edellisestä au pairista ja lasten kasvattaminen. Musta tuntuu, että näillä ei ole kauheasti kuria ollut, mikä tietysti on aika ymmärrettävää jos au pair on viettänyt suurimman osan ajasta lasten kanssa vanhempien sijasta. Tuo matkusteluasiakin on jännä... mä rakastan nähdä paikkoja Madridissa ja tutustua tähän kaupunkiin turistina, mutta kun alan miettimään mitä olen tehnyt täällä kuukauden aikana, niin suurin osa ajasta menee arkisiin juttuihin. Jos menee kaupungille, niin yleensä käy vain syömässä kavereiden kanssa - aivan kuten Suomessakin - eikä kiertämässä miljoonaa museota, nähtävyyttä ja maamerkkiä. Pitäisi varmaan alkaa pitää kiirettä niiden kanssa, ettei käy silleen että Suomessa huomaan missanneeni kaiken:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mustakin tuntuu, että en tee mitään "spesiaaleja" juttuja, aina vaan just kavereiden kaa lounaalle tms, pitäis varmaan lähteä ihan kiertelemään nähtävyyksiäkin :D Lasten kuri on kyllä ihan eri tasolla ulkomailla kuin Suomessa ja varmasti erityisesti au pair -perheissä. Meilläkin yks au pair oli ollut sellainen, joka esim. kertoo aina läksyjen vastaukset ja nyt vielä 2v:n jälkeenkin joutuu taistella lasten kanssa, että saa ne itse ajattelemaan..

      Poista
  2. Kiinassa ei kyl au pairit pahemmin matkustele niin vapaa-ajan kun palkankaan puolesta :D Mä sain mun 9kk kestäneen au pair uran aikana kaks viikonloppua ja yhden kolmen päivän vapaan et yritäppä siinä sit jonnekin kauemmas ehtiä. Oli mulla kyllä sit kavereita joiden perheet lähti viikoiksi lomille ja jätti mun kaverit kotiin että kyllä niillä aikaa ois ollu mut 1000kuaita kuussa ni eipä nekään pitkälle pötkiny jollei käyttäneet säästöjään.

    Toi on muuten niiiiin karua kun lapset ja vanhemmat selittää perheiden entisistä au paireista. Mun ekassa perheessä mun host vanhemmat aina jakso muistuttaa mun au pair järjestöä miten Miriam teki tän ja ton niin paljon paremmin kun Jasmin (jättäen taktisesti kertomatta että toinen lapsista inhosi vanhaa au pairia eikä tyyliin puhunu sille sanaakaan). Kolmannessa perheessäkin puhuttiin paljon vanhoista au paireista, mutta onneksi vaan yhtä "ylistettiin" ylitse muiden ja sekin lähinnä mun hostmomin eikä lapsen puolesta. Yritä siinä sitten hymyillä nätisti kun entisen au pairit teki maailman parhaat suklaakakut ja osasi seisoa käsillään ymv. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tosiaan olin kyllä yhen viikon vapaana, mutta se oli kuujuhla-aikaa, niin kaikki hotellit ja matkustaminen ois ollut kalliimpaa ja muutenkin syistä monista tuntu ihan hyvältä jäädä silloin Peksuun. Onneksi kyllä tajusin varata au pair -ajan loppuun aikaa matkailuun, koska muuten kävis harmittamaan pahasti!

      Apua, mä en ees tajunnukaan ajatella, että tosiaan vanhemmatkin voi vahvasti verrata edellisiin au paireihin. Onneksi mulla ei oo näin, koska se kyllä tunnahtais pahemmin kuin lasten puheet. Kiinassa aikuiset/vanhemmat ei kyllä ikinä osaa sanoa mitään positiivista palautetta, mutta mistäs sitä tietää, jos sun perheiden seuraaville au paireille puhutaankin susta ylistävästi haha :D

      Poista
    2. FIksu päätös! Mä en ollu suunnitellu mitään etukäteen mut päädyin jäämään lopulta kolmeks kuukaudeks Kiinaan au pair hommien päätyttyä ja oli kyllä parhaat kolme kuukautta koko vuodesta!

      Musta tutu kyllä välillä että mun hostperheillä ei ollu mitään tilannetajua tai käsitystä siitä mitä ihmiselle voi ylipäätään sanoa :D Jos mä olisin päästelly suustani samoja asioita olisin varmaan lentäny pihalle! Mutjoo onneks mun vikan hostperheen kanssa homma meni putkeen ja sain mun tokalla Kiinavisiitillä kuulla mun hostmomilta miten mun hostkid puhuu musta joka päivä ja sanoo aina että oon paras au pair mitä niillä on koskaan ollu. Tuli aika hyvä fiilis ottaen huomioon että niillä on ollu joku 10 au pairia ja munki jälkeen siinä vaiheessa kolme ja ajattelin vähä että mut vaan unohdetaan kun häivyn :D

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Voin samastua lähes joka kohtaan! :D Huhu, vaikka tää aupaireilu on ollut suhteellisen mukavaa, en malta odottaa, että pääsen muuttamaan perheestä pois ja elämään omien sääntöjen mukaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Mullakin ihan sama fiilis, että ei enää ikinä toisen säännöillä elämistä, ei, ei ja ei :D

      Poista