-> Guangzhou

Viimeksi kun olin matkalla lentokentälle, oli kohteena Peking ja vastassa tuntemattomat kadut seikkailuineen ja au pairin työt kaikkine ihanuuksineen ja kauheuksineen. Eilen kun istuimme koko perheen voimin autoon määränpäänämme lentokenttä, oli fiilikset täysin erit kuin silloin Suomessa – tai ikinä muulloin aiemmin. Se oli ensimmäinen kerta kun lähdin kohti lentokenttää ilman pienintäkään halua lähteä.
    Syy saattaa olla se, että kohteena ei ollut mikään eksoottinen ulkomaa, vaan Kiinan oma Guangzhou. Joo, ei Guangzhoussa itse kohteena ole mitään vikaa, mutta kun 1) en pääse turreilemaan 2) en pääse minnekään, koska en osaa liikkua (eikä vapaa-aikaakaan liiemmin ole kun lapset ovat joululomalla...) ja 3) Pekingiin jäi poikaystävä, jonka kanssa olisin mieluusti ollut vielä 1-2vk ennen kuin hän palaa työkaupunkiinsa ja olemme taas erossa sen 2kk. Au pairina olemisessa (ainakin Kiinassa tai ainakin mun perheissä) on se huono puoli, että sulta ei kysytä mitään. Ei ketään kiinnosta haluanko MÄ olla joulun Pekingissä tai onko mulla muutenkin jotain sitä vastaan, että lähden käytännössä vangiksi toiselle puolelle maata (Kiinan tapauksessa tarkoittaa ERITTÄIN kauas). Ja muuten, vähän palautetta sille, joka hallitsee aikaa: miksi kolme viikkoa kuluu poikaystävän kainalossa samassa ajassa kuin kolme päivää normaalisti? Tähän toivoisin kipeästi jotain parannusta ja pikaisesti, kiitos!



Lento laskeutui Guangzhouhun kello yksi yöllä lauantaina ja kolmen maissa oltiin kämpillä. Kuten olin osannut pelätä, on sisällä todella kylmä, vaikka ulkona onkin joulukuuksi suht. lämmin, noin 15 astetta. Kiinan valtio lämmittää vain pohjoisen asunnot, joten etelämmässä on talvisin todella kylmä sisällä. Täällä tää vielä ”menettelee”, mutta esim. Chengdussa ihmisten pitää pitää sisälläkin talvivaatteita. Ei kiva. En mä täälläkään kyllä pysty muualla oikein hengailla kun sängyssä, jossa on elektroninen lämmitealusta. Ikävä kyllä (koska täälläkin perhe omistaa samasta kerroksesta kaksi asuntoa, toisin huomattavasti pienemmät kuin Pekingissä) mun puolella ei ole wifiä, joten joudun värjötellä oven raossa jos haluan päästä nettiin ilman toiseen asuntoon menemistä. Ennen kännykässä oli kyllä ”4g”, mutta kappas miten mukavasti kävikään kun enää ei toimi liitťymä yhtään, mulle ei voi ees soittaa tai tekstata, eikä mun laskunkaan maksaminen onnistu kun numero on kuulemma suljettu (: Viikon päästä lähtee nokka kohti Hong Kongia viisuminhakupuuhien merkeissä ja saa nähdä miten käy jos puhelin toimii vaan wifillä.
    Hyvääkin onnea on kuitenkin saatu ripaus mukaan viime päiville kuitenkin: maanantaina käytiin tutkimassa viisumimahdollisuuksia Pekingissä ja kävi ilmi, että viisumiini en saa jatkoaikaa. Ainut mahdollisuus on siis lähteä Hong Kongiin hakemaan kokonaan uutta viisumia. Toimistolaiset kertoivat uutiset pahoitellen ja itsekin yritän vääntää kasvoille surumielisen ilmeen, mutta todellisuudessa hieron sormia yhteen kun evil master planini toimii. Tai en mä itse konkreettisesti ole muuta tehnyt, kuin halunnut Hong Kongiin ja toivonut pienehköjä viisumiongelmia. Kerrankin menee asiat niin kuin haluan. Hyvä onni jatkuu vielä senkin verran, että Hong Kongiin ei tarvitse lähteä ihan yksin, koska perhe, joo siis ihan se Suomi-perhe, tulee Kiinaan ja he menevät HK:n kolmeksi päiväksi JUURI samaan aikaan kun host perhe lähtee Thaimaaseen ja juuri silloin kun vanha viisumi alkaa mennä umpeen, joten tadaa, saimme perheloman sittenkin. Aluksi kun toistemme tapaaminenkin tuntui olevan mahdottomuus, koska host perhe ei osannut kertoa ajoissa ovatko jouluna Pekingissä vai Guangzhoussa ja näin tietämättömyys johti perheeni ostamaan lennot Pekingiin ja myöhemmin selvisi, että me lähdemmekin tänne etelään. Noh, ainakin he nyt näkevät kolme kaupunkia vähän reilussa viikossa hah… Eikä se vanhempien ja poikaystävän tapaaminenkaan mene ihan niin kuin pitäisi, kun itse en pääse paikalle, mutta sentään molemmat osapuolet osaavat englantia. Muuten aikaan saataisiinkin varsinainen komedia.

 

Tänä aamuna heräsin vapaapäivääni maani myyneenä, mutta kun avasin verhot ja näin ulkona auringon ja ayikin kysyi, olenko lähdössä ulos leikkimään (haha, koska kiinaksi wanr, kääntyy ”play”:ksi, mutta ilmaisee myös johonkin menemistä ja kun ayi ei puhu hyvää englantia, ei hän tiedä, etteivät fraasit toimi samalla tavalla :D), pitihän sitä lähteä sisältä kylmettymästä. Kun kaupungista en tiedä muuta kuin nimen ja sijainnin ja kännykästäkään ei sattuneista syistä ole apua, jännitti vähän lähteä teille tuntemattomille. Itse asiassa en edes päässyt ulos asuinalueeltamme, mutta se onneksi oli iso ja monipuolinen ja sisälsi myös 7elevenin.
    Lounaan jälkeen lähdin ulos uudestaan ja jätskin ostettua suuntasin istumaan aurinkoon. Voi kuinka oonkaan ikävöinyt lämpöä ja kesää – vaikka en tätä kyllä kummaksikaan missään muussa tapauksessa kutsuisi! Sentään takki piti ottaa pois kun tuli kuuma, joten saa kelvata, annan armoa, koska on joulukuu. Aurinko piristi kummasti ja pitkästä aikaa alkoi valokuviakin räpsyä kun sisäinen wannabe pro-valokuvaaja heräsi jostain syväunesta. Nauttikaa siis etelän viboista.

(Vinkki: jos olet ollut melkein puolivuotta pois Euroopasta ja kaipaat kovasti esimerkiksi Espanjaan, ei kannata kuunnella reggaetonia ja muuta latinomusiikkia kävellessä etäisesti Espanjaa muistuttavassa paikassa. Se ei helpota ikävää yhtään, päinvastoin).