Koh Samet - valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä Bangkokin lähellä

Koh Samet (tunnetaan myös nimillä Ko Samet ja Ko(h) Samed) on pieni saari parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Huhujen mukaan se on pääkaupungin lähin paratiisisaari, eikä sinne pääseminen vaadi lentämistä, mikä tietenkin on aina plussaa. Me lähdimme suurkaupungin vilskettä karkuun ja päädyimme viettämään kolme päivää Koh Sametilla. Vaikka tekemistä ei siellä hirveästi ole rannalla oleskelun lisäksi, olisin mielelläni jäänyt saarelle pidemmäksikin aikaan - siis jos en olisi joutunut uintikieltoon ja ollut kolmesta kohtaa siteisiin paketoituna. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Koh Sametille pääsee kahdella eri tavalla: privakuljetuksella (THB 2000+ = n. 53€/auto) tai bussilla. Me pääsimme kokelemaan molempia tapoja. Menomatkalle lähdimme todellisella reissaajan tarmolla ja valitsimme julkiset liikennevälineet. Lähdimme Airbnb:stämme hyvissä ajoin, sillä lauttoja saarelle kulki vain kello 16 asti. Yksityisveneellä sinne varmasti pääsisi myöhemminkin, muttemme halunneet maksaa itseämme kipeiksi venematkan takia.

Ensimmäinen etappi oli Bangkokissa Ekkamai BTS-asema, jonka vieressä sijaitsi bussiasema. Avuliaita ihmisiä löytyi heti sisään astuessa ja näin löysimme nopeasti tiskin, joka myi lippuja Ban Phe:en. Lippu maksoi THB 166 = n. 4,5€ ja bussin ilmoitettiin lähtevän "now". Lähdimme juoksuun ja pian istuimmekin bussissa, joka seisoi paikoillaan vielä tovin. Matkan ilmoitettiin kestävän 2.5-4h.

Bussimatka kesti lopulta päälle kolme tuntia, jonka jälkeen löysimme itsemme hyvin vaatimattomalta bussiasemalta keskipäivän auringon porottaessa niskaan. Tiesimme sataman olevan lähistöllä, mutta tarkan sijainnin saimme laittamalla google mapsiin "White Shark speed boat pier" (olimme etukäteen soittaneet hotellille ja he suosittelivat kyseistä yhtiötä). Sataman löytää myös hakusanalla "Ban Phe Ferry Counter" ja sinne on n. 300m matka bussiasemalta.

Lippuja myy monet tahot, mutta me noudatimme hotellin ohjeita ja pienen, punaisen "White Shark" kyltin bongattuamme ostimme THB 200 = 5,3€ maksavat liput speed boatiin, joka kulki kerran kahdessa tunnissa. Koh Sametiin pääsee myös halvemmalla ja hitaammalla julkisella lautalla, mutta emme olleet löytäneet siitä tarpeeksi tietoa ja se menisi saaren pääsatamaan, Na Dan:iin, kun taas speed boatilla pääsi suoraan omalle hotellille.

Venematka kesti viitisentoista minuuttia plus aika tiputella asiakkaat vuorotellen hotelleilleen ympäri saarta. Maisemat olivat todella upeat; turkoosia vettä, sininen taivas ja horisontissa kohoavat vuoret. Itse olin matkassa treenilaukun kanssa, joka oli huomattavasti kätevämpi kuin kavereiden matkalaukut (ks. seuraavan sarjan toiseksi alin kuva), joten jos mahdollista, kannattaa Koh Sametille lähteä helposti kannettavan laukun kanssa, mikäli menee suoraan omalle hotellille. Na Danin satamassa on laituri, jolla matkalaukkujenkin kanssa on helppo kulkea.

Koh Sametin saari on kansanpuisto ja sen takia sinne pitää maksaa THB 200 = 5,3€ maksu. Meitä oli rannalla odottelemassa maastokuvioon sonnustautunut virkailija, joka myi "sisäänpääsyliput" vyölaukustaan. Hotellimme, Avatara Resort, oli aivan rannan tuntumassa, mutta itse huoneisiin piti kävellä n. 5min lukuisia tasanteita ja portaita pitkin. Jälleen kannettavasta ja kevyestä laukusta oli hyötyä, joskin pääsin minäkin kärsimään portaista telottua itseni. Avataran kuvat netissä olivat varsin luxusmaisia, mutta itse resort on varmasti parhaat päivänsä nähnyt. Ei se huonokuntoinen ollut, mutta hieman rähjainen.

Ihmisiä ei kesäkuun alussa ollut hirveästi ja eräs tarjoilija sanoi kesän olevan low seasonia. Rantaravintolat huusivat tyhjyyttään jokaisena iltana ja oli helppoa löytää autioita paikkoja. Saari on todella pieni, joten sen oppii tuntemaan hetkessä. "Kaupunki" sijaitsee pohjoisosassa ja sieltä löytää 7eleven-kauppoja, ravintoloita ja vaatimattoman clubin. Shoppailusta ei Koh Sametilla kannata rantakrääsän lisäksi haaveilla. Muuten rantaa seuraamalla löytää kaikki menomestat (hyvin liioiteltu ilmaisu, ainakin siihen aikaan vuodesta) ja viimeistään mopon selässä pääsee näkemään koko saaren läpikotaisin.

Toisena päivänämme vuokrasimme mopot vuorokaudeksi hintaan THB 100 = 2,7€. Mopon vuokrauspaikkoja löytyi paljon, eikä niistä mikään ollut kallis. Oman vuokraamomme löysimme kävellessä kaupungista hotellille ja se sattui olemaan halvin näkemämme paikka. Nelikostamme vain yhdellä oli mopokortti ja kahdella ajokortti, muttei yhtään kokemusta mopolla ajamisesta. Kypäriä ei tietystikään ollut. Loistava suunnitelma, eikös?

Ajoimme ainoata (?) tietä pitkin etelää kohti. Tie oli varsin mutkainen ja mäkinen, mutta hyvässä kunnossa, eikä liikennettä ollut juurikaan. Saarella on vain mopoja ja taxeina toimivia lava-autoja. Kaasua lisätessäni ja hiusteni tuulessa liehuessa tunsin itseni niin vapaaksi. Ohi kiisi puita, merta ja satunnaisia majapaikkoja. Kerran tien ylitti lisko. Pysähdyimme aina jotain hienoa nähdessämme ja nautimme maisemista. Päivä oli todella kuuma ja olimme hetkessä juoneet kaikki vesivarastomme tyhjiksi. Onneksi tien vierestä löytyi pieni kioski. Kaverit aasialaiseen tapaan peittivät itsensä auringolta ja ajelivat pyyhkeet harteillaan.

Ja itkuhan siitä pitkästä (noh, ei edes hirveän pitkästä) ilosta seurasi. Olimme lopettelemassa kierrosta ja matkasimme kohti rantaa kun tiukkaa kulmaa seuranneen jyrkän ylämäen päällä odotteli lava-autotaxi. Menetin mopon hallinnan yrittäessäni olla osumatta autoon tai toisella puolella oleviin puomeihin ja näin kaaduimme tielle kaverini Christalin kanssa. Kaikki kävi hyvin nopeasti ja sumuisesti, mutta tajusin heti C:n olevan kunnossa. En uskaltanut katsoa kuinka pahasti minulle itselleni kävi. Hirveästi ei sattunut, mutta shokki oli kova. Kaatuminen oli tietystikin ollut pahin pelkoni ja perhechätissä oli vain hieman aiemmin tullut viesti "aja sitten varovaisesti".

Apua saapui hetkessä ja pian minut oli jo autettu lava-auton kyytiin. Lähdimme kohti sairaalaa. Kaverit seurasivat autoa omalla mopollaan. Sairaala oli pieni, eikä siellä ollut muita potilaita. Minut puhdistettiin ensin vedellä, sitten densinfiointiaineella. Haavoihin kaadettiin jotain todella kirvelevää ainetta ennen kuin ne käärittiin siteisiin. Pahimmat haavat olivat nilkassa, polvessa (myöhemmin selvisi siinä olevan kolme eri haavaa) ja kyynärvarressa. Koko säären sivusta oli naarmujen peitossa ja jopa kyljessä oli jälki. Aurinkolasit olivat kuluneet aivan silmän vierestä. Ei ollut siis kaukana, että naamakin olisi ottanut osumaa. Onni onnettomuudessa tosiaan oli se, etten ollut kolauttanut päätäni maahan, eikä mikään ollut poikki.

Hinta lääkärikäynnille oli n.10€ ja siihen sisältyi myös kipulääkkeitä. Laskua maksaessani kysyin, milloin saisin uida ja henkilökunta puhkesi nauruun. Loppuloman siis vietin rantatuolilla istuen samalla kun kaverit uiskentelivat. En päässyt uimaan kertaakaan Koh Sametilla. Kävely oli vaikeaa ja periaatteessa raahasin oikeaa jalkaani pystymättä antaa sille paljoakaan painoa. Polvi ei taipunut yhtään. Eniten pelotti se, että edessäni olisi vielä kuutisen viikkoa matkaa - joista suurimman osan tulisin olemaan soolona. Minun käskettiin käydä lääkärissä uudestaan seuraavana päivänä ja Macaussa vielä kahdesti ja hoisin itse haavoja vielä puolitoista viikkoa sen jälkeen.

Viimeisenä päivänämme oli tarkoitus mennä snorklaamaan, johon minä tietystikään en olisi voinut osallistua, mutta päätin sentään lähteä mukaan laivaan kun koko touhu maksoi alle 10€. Kaverit kuitenkin peruivat homman istuttuamme odottamassa kuljetusta viitisentoista minuuttia, sillä heistä tuuli oli liian voimakas. Tuuli ei todellakaan ollut kova, mutta Kiinassa uintitaidot eivät ole aivan Suomen tasolla ja säästyipähän sekin raha. Mopon vaurioista jouduin maksamaan n. 60€.

Pois saarelta päätimme lähteä julkisella veneellä. Vaivalla saimme selville sen lähtöajat ja lähtöpaikan (Na Dan -satama, eli pääsatama) ja saavuimme paikalle 6:30. Meillä oli lento Bangkokista illalla, joten halusimme varata hyvin aikaa kaikkeen. Busseja menisi kahden tunnin välein, emmekä voineet missata omaamme.

Vene oli täynnä koululapsia ja selvästi paikallisten kulkuväline mantereelle mentäessä. Lippu maksoi meltä THB 50 = 1,3€, eli huomattavasti vähemmän kuin speed boat. Laivaan piti hypätä laiturilta, enkä tietenkään pystynyt tehdä tätä loukkaantuneen jalkani kanssa. Paikallinen mies ja laivan kuski auttoivat minut vaikeasti kyytiin. Matka ei loppujen lopuksi edes ollut hirveästi speed boatia hitaampi ja ehdottomasti paikallisempi kokemus. Suosittelen kaikille Koh Sametiin eksyville hitaan veneen ottamista vähintäänkin toiseen suuntaan.

Saavuimme Ban Pheen hyvissä ajoin, mutta taxikuskin tarjotessa hyvää hintaan (alunperin THB 2500 ja lopulta THB 2000 eli n.53€), päätimme tarttua siihen. Loppujen lopuksi neljälle hengelle taxi Bangkokin lentokentälle ei ollut paljoa kalliimpi kuin bussi ja se oli huomattavasti kätevämpi kuin julkisen bussin ja kolmen BTS-linjan tai taxin (kallis) ottaminen lentokentälle.

Nukuimme koko taximatkan herättyämme viideltä aamulla. Saavuimme kentälle todella aikaisin ja jouduimme hengailla siellä kuutisen tuntia. Mutta parempi sekin kuin lennon missaaminen. Itse en olisi valinnut Koh Samet - Bangkok -siirtymisen tapahtuvan samana päivänä lennon kanssa.

Suosittelisinko Koh Sametia? Kyllä. Siellä on todelliset paratiisirannat ja saapuessamme en voinut olla tuntematta syvää onnellisuutta siitä, että olin sellaisessa paikassa. Tekemistä ei ehkä ole hirveästi, mutta mitä paratiisisaarelta odottaisikaan? Ravintoloita on paljon ja vilkkaampina ajankohtina siellä varmasti on eläväisempää kuin meidän aikaamme - vaikkakin asiakaskunta on aina varmaan varsin rauhallista porukkaa.

Hintataso ei ollut erityisen edullinen, mutta ei myöskään mitenkään kallis ja majoitusvaihtoehtoja näkyi joka budjettiin. Plussaa tietysti siitä, että Koh Sametiin pääsi ilman lentämistä, vaikka ei matka silti erityisen helppo ollut (ellei mene taxilla molempiin suuntiin). Jos haluaa yhdistää Bangkokin matkaan rantakohteen, on Koh Samet loistava valinta. Hyvä aika viettää siellä on 3-7 päivää riippuen siitä kuinka pitkää jaksaa maata rannalla.