FREEDOM - sort of

Kolme viikkoa lukemista ja seitsemän koetta. Voinko uskoa todeksikaan, että enää ei tarvitse kaivaa muistiinpanoja esiin ja päntätä koko päivää? No en voi, mutta mielelläni totuttelen tähän vapauteen. Ensimmäinen vuosi yliopistossa (vaikka Suomessa tämä kai nyt olisikin AMK) on ohi! Selvisin elossa uuteen kaupunkiin sopeutumisesta, uusien kavereiden löytämisestä, koulun aloittamisesta, neljästätoista loppukokeesta, liian monesta projektista ja esitelmästä ja englanniksi elämisestä. En ole eläissäni kokenut samanlaista olen ansainnut loman -fiilistä kuin IFT:ssä. Koulun sisäpiirivitsi onkin, että lyhenne tulee "I feel tired":stä.

Seitsemästä kokeesta viisi meni loistavasti, mutta matikan ja accountingin tuloksia odotan pelon sekaisin tuntein. Varsinkin accounting-kurssi olisi aivan kamala uusia kun joutuisi tehdä super vaikean projektin kokonaan uudestaan ja vieläpä tuntemattomien, mahdollisesti heikko-englanninkielisten, kanssa. Sormet ja varpaat ovat ristissä, että pääsen läpi.

Kirjoitin aiemmin kesäharjoitteluhaastattelusta ja kuinkas kävikään? Postauksessa sanoin, kuinka hyvä fiilis haastattelusta ja jäi kuinka varmaan jokainen hyväksytään. Eipä hyväksytty. Sähköpostiin kolahti "we regret to inform you" -viesti ja siinä vaiheessa ei kyllä hirveästi naurattanut - varsinkin koska ainoa toinen hylätty oli mokannut haastattelun aivan täydellisesti ja kertonut kuinka ei ole hyvä puhumaan ihmisille, eikä vieläkään tiedä luokkalaistemme nimiä (miten meni niin kun omasta mielestä, varsinkin kun haettiin myyntityöhän..?).

Meni kuukausi, enkä kuullut mitään uudesta työpaikasta. Lopulta sain uuden yrityksen nimen ja sanottiin, että he ottaisivat yhteyttä. Kaksi viikkoa kului, eikä kuulunut mitään. 1.6., eli aloituspäivä alkoi lähestyä hätäännyttävän nopeasti, joten laitoin koululle viestiä. Monen säädön, sähköpostin ja puhelun jälkeen selvisi, että yritys on jo soittanut minulle, mutten vastannut. No ei kyllä tod ole soittanut kun olen ollut kännykkään liimattuna ihan vain siksi etten missaisi puhelua. Loppujen lopuksi asiat selvisivät ja haastattelu olisi jo heti seuraavana päivänä. Paineet olivat kovat, koska jos en tätä paikkaa saisi, uutta tuskin ehtisi löytymään ja joutuisin tehdä harjoittelun ensikesänä (+ tänä kesänä en enää mitenkään löytäisi kesätyötä Suomesta ja lennotkin on jo ostettu heinäkuun alkuun).

Kuinka huokaisinkaan onnesta kun paikalle saapuessani oli vastassa rento portugalilainen nainen, joka heti ilmoitti, ettei tämä olisi haastattelu vaan tapaaminen, jotta tutustuisimme toisiimme. Hän puhui koko ajan "sitten kun olet töissä" -tyylillä ja sanoi ilmoittavansa aikataulustani ennen ensimmäistä päivää. Koululta ei ole tullut virallista hyväksyntää (en tiedä pitäisikö sellainen edes tulla), eikä aikatauluakaan ole näkynyt vielä (haastattelusta on kyllä vasta yksi kokonainen arkipäivä ja työnantaja kuulemma erittäin kiireinen), mutta eiköhän paikka ole aika varma. Olin ainoa hakija ja he ovat lupautuneet ottamaan yhden harjoittelijan. Ilman aiempaa huonoa kokemusta olisin 100% varma paikasta, mutta nyt säästän yhden prosentin skeptismille. Sanottakoon silti: kesäharjoittelu, täältä tullaan! Ja kuukauden päästä voin sanoa samaa Suomelle. Minne aika oikein katoaa niin nopeasti?

Kaverin poikaystävä ikuisti sumuisella kuvalla, kuinka nukahdimme kaikki tauolla pänttäyksestä.