Minä VS julkinen liikenne

torstai 9. heinäkuuta 2015
Meiän perheellä on äidin auto ja toinen luksusauto, jolla on oma kuski. Yleensä siis kun äiti on töissä, tulee kuski ajamaan Timothya harrastuksiin ja me muut istutaan kyydissä. Oon koko ajan miettiny, miks se isä ei aja autoa, mutta eilen illalla olin ekaa kertaa sen kyydissä ja pakko myöntää, että vähän pelotti, päästäänkö ehjänä kotiin.
   Kuitenkin, luonnollisestikaan mua ei voida ajaa keskustaan esim. kielitunneille, enkä muutenkaan halua olla ihan riippuvainen tästä perheestä liikkumisen suhteen, joten eilen toimiston yhteyshenkilö, joka asuu aika lähellä meitä, tuli opettamaan mulle reitin meiltä toimistolle. Ja sehän ei oo mikään sellanen, että katsotaanpa nyt reittioppaasta, monelta pitää lähteä, että on aikaan X perillä ja on max 1 vaihto, ehei. Nimittäin mun matkahan on seuraavanlainen:


Kävely kotoa bussipysäkille – 5min.
Bussilla – kai 4 pysäkkiä, 10-???min. (koska ruuhkat)
Kävely bussipysäkiltä metrikselle – noin 10min.
Metrolla #1 – 9 pysäkkiä, noin 20min. ainakin
-> linjan vaihto (pitää muistaa mennä oikealle raiteelle, koska siinä on kuulemma kaksi samannimistä linjaa)
Metrolla #2 – 10 pysäkkiä, noin 35min.
-> Oikeasta uloskäynnistä ulostautuminen
Kävely toimistolle – 15min. Matka sisältää kolmet liikennevalo-tien ylitykset, joista kaksi on isoja teitä ja niistä toinen ihan tappo (Fanny, yhteyshenkilö, selitti, että siinä kohassa ei oo poliisien kameroita tms, joten ihmisiä ei kiinnosta). Ja mä luulin olevani valmis kohtaamaan Pekingin liikenteen, koska oon ylittänyt teitä onnistuneesti Ho Chi Minh Cityssä, mutta ei. Täällä suurin virhe on lähteä ylittämään tietä pelottomasti, niin kuin Vietnamissa. Pekingissä nimittäin autot eivät pysähdy jalankulkijoiden vuoksi.
___
Total aika: ainakin 95min… Oliks se oikeesti NÄIN pitkä…?


Houkutteleeko?

Tapasin muita au paireja toimiston järjestäneen mongolialainen tanssi -aktiviteetin merkeissä. Oli amerikkalainen, australialainen (jonka kanssa kai meen kielitunneille, kunhan meiän aikataulut matchaa) ja eteläafrikkalainen. Kaikki oli n. 22v, joten oon siis porukan junnu. Amerikkalainen ja eteläafrikkalainen ovat kuitenkin lähdössä heinäkuun aikana, joten en ehdi ihan hirveesti hengata niiden kanssa.
   Kaikki tytöistä oli tosi mukavia, mutta ei nyt mitenkään super-aktiivisia mun suhteen. Tiedostan kyllä, että ite pitää tehä työtä saadakseen kavereita, joten yritin puhua mahdollisimman paljon. Vaikka mulla onkin aina ollu tosi vahva englanti, oli turhauttavaa, kun tiesi, että olisi suomeksi olisi paljon hauskempi ja osaisi sanoa asiat eri vivahteilla. Muut olivat natiiveja (EA:laisesta en oo ihan satavarma, mutta puhu se sujuvasti), mikä lisäsi tätä tunnetta. Pääsin kuitenkin mukaan Au pairs in Beijing –Wechat ryhmään, jippii! Verkostoitumista. Ei sillä, että siellä on mun lisäks neljä tyyppiä, joista kolme tapasin jo.


Tanssin ja lounaan jälkeen mentiin Fannyn kanssa hakemaan mulle kiinalainen sim-kortti eli vihdoin 4G-yhteys! Olin kuitenkin, jälleen kerran, iloinen liian aikaisin, koska se toimii tosi vaihtelevasti, eli toisin sanoen, yhteys on ihan piip. Pelkään myös, että käytän nettiä jotenkin Suomen kautta ja kohtaa tulee ihan järkyttävä lasku.
   Sim-kortin saamisen jälkeen, oli mun aika mennä kotiin. Yksin. Metrolla. Ja toisella metrolla. Ja bussilla. Ja kävellen.


Alkumatka meni tosi hyvin, löysin toimiston ”läheiselle” metroasemalle helposti, eikä turvatarkastuksessa (kyllä) tai kortin leimaamisessa ollut mitään ongelmaa. Löysin laiturille ja oikeaan metroon, vaikka pari kertaa pitikin tarkistaa meneekö metro oikealle pysäkille, ihan vain varmuuden vuoksi.
   Vaihtoasemalla ihmisiä alkoikin olla enemmän (aka metro täyteen) ja metroa odotellessa syntyi jonot niihin kohtiin, joihin ovet tulisivat pysähtymään. Kun metro saapui ja ovet aukesivat, oli rynniminen jotain, mitä en koskaan ole nähnyt ennen! Ihmiset olivat kuin nälkäisiä leijonia, jotka vapautettiin saaliin kimppuun. Saaliina olivat kuitenkin kaikki harvat istumapaikat, jotka ilmeisesti ovat todella haluttuja. Liian hitaat katsoivat pettyneillä ilmeillä kun joku istahti paikkaan, johon he olivat olleet menossa. Tapahtuma näytti todella kilpailuhenkiseltä tuoli-leikiltä. Itse jäin seisomaan ihan vastakkaisen oven eteen, enkä onneksi joutunut ihmisten ympäröimäksi joka suunnasta.
   Metrossa ihmisten tuijottaminen kävikin sitten todella häiritseväksi. On ihan eriasia kävellä kävelevien ihmisten ohi ja saada tuijotusta sen parin sekunnin ajan, kuin seistä paikoillaan kaksikymmentä minuuttia pääsemättä katseita pakoon mitenkään. Kaikkein ärsyttävämpiä olivat yhdet miehet, jotka olivat jo asemalla jonottaessa puhuneet kovaan ääneen selvästikin musta ja vilkuilleet herkeämättä, ja vaikka olivat menneet kauemmasta ovesta sisään, olivat yllättäen samassa osassa vaunua. Ei riittänyt, että olin super-väsynyt oltuani liikkeessä 08:15:sta asti (kello tässä vaiheessa n. 16), mutta miesten piti vielä yrittää ottaa kuvaa kännykällä. Eikä todellakaan mitenkään hienotunteisen huomaamattomasti, vaan käsi kurotettuna ja kännykkä selvästi suunnattuna minuun. Noh, käännyin ympäri ja loppu matkan katsoinkin maisemia visusti.




Julkisenliikenteen lippu. Täällä leimataan lippu kulkuvälineeseen mentäessä ja poistuttaessa.
Hinta määräytyy pysäkkien mukaan ja on 3-9 yuania (n. 0,44-1,30 €)
  Todellinen koitos olikin kuitenkin vasta edessäpäin. Nousin metrosta ja kohti oikeaa uloskäyntiä. Tulen päivänvaloon ja PUM! Ihan kun en koskaan olisikaan ollut koko paikassa. Ei hajuakaan mihin suuntaan pitäisi lähteä kävelemään. Fanny oli kirjottanut mulle paperille jokaisen vaiheen ja linjannimen ja pysäkin länsimaalaisin kirjaimin ja kiinaksi. Yritin kysyä turvatarkastuksen työntekijältä jos hän osaisi kertoa, missä bussin 41 pysäkki olisi, mutta hän joko a) ei ymmärtänyt tai b) ei tiennyt, joka tapauksessa, en saanut yhtään apua. Paikalle tietystikin saapui lisää ihmisiä, koska ainoa blondia kiinnostavampi asia on eksynyt blondi.
   Kyseiset miehet olivat tuijottaneet tiivisti jo, kun kävin ulkona rakennuksesta ensimmäisen kerran, ja nyt tarjosivat apuaan kiivaasti. Ainakin kolme miestä puhui kiinaa päällekkäin ja luki paperiani. Selvää vastausta ei kuitenkaan tullut, vaan osoitti yksi heistä ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Päätin lähteä kävelemään suuntaan, joka vaikutti eniten oikealta. Se oli nimittäin eniten exit B2 suunnassa, jonka Fanny oli neuvonut, ja myös toinen suunnista, joihin mies oli osoittanut.
   Olin jo kävellyt jonkin matkaa, kun miehet huusivat perääni ja vilkuttivat tulemaan takaisin. Hämmentyneenä ja itku kurkussa lähdin takaisin. Onneksi laukkuni sivutaskussa oli salmiakkirasia, koska tarvitsin todellakin annoksen suomalaista sisukkuutta.
   Saavuin takaisin lähtöpisteeseen ja nyt mies osoittikin vahvasti toiseen suuntaan. Ymmärsin, että hän kävelisi kanssani bussipysäkille, mutta yhtäkkiä pyysikin sisään autoon. Pudistelin päätä kiivaasti. Hän varmaan luuli, että tingin hinnasta, koska kolme pystyssä olevaa sormea laski kahteen. Pudistelin taas ja lähdin kävelemään kauemmas. En voinut lähteä paikalta, koska olisin voinut vain eksyä pahemmin, enkä sitten olisi osannut kertoa missä olen.


Eksynyt. Otan aina tällaisia kuvia tallentamaan jonkun muiston :D

Soitin Maggielle (näin Fanny kirjoitti nimen paperiin, mutta voin vaikka vannoa, että hän tavasi aiemmin Megi! No, alan sanomaan host äiti, etten käytä väärinkirjoitettua nimeä :D) itkien, että en tiedä minne mennä ja että miehet on mun kimpussa. Hän käski odottamaan paikoillani ja soitti hetken päästä, että host isä on tulossa autolla hakemaan minut. Oli muutenkin jo aika mennä Timothyn kung fu –tunnille, joten he olivat menossa autolla joka tapauksessa pian.
   Lähdin kävelemään kohti suojatietä, jonka luona mies oli autonsa kanssa. Hän yritti jälleen saada minua mukaan, mutta osoitin kännykkää ja menin toiselle puolelle tietä, jossa host äiti oli käskenyt odottaa. Sain olla jopa hetken rauhassa, kunnes luokseni tuli rupattelemaan englanniksi vanhempi mies, joka kyseli mistä olen kotoisin, miksi seison siinä, jne. Aluksi oli ihan ns. mukavaa jutella, mutta sitten hän halusikin, että meistä tulee kavereita, eli että lisäämme toisemme Wechatissa ja QQ:ssa, pidämme yhteyttä ja tapaamme joskus. A hell no! Ikäväkseni olin jo todistetusti puhunut sujuvaa englantia, joten en voinut enää vetää suomi-korttia hihasta ja esittää, etten ymmärtänyt yhtään mitään. Pelastusenkeli tummansinisen auton muodossa saapui juuri kreivin hetkellä ja kipitin nopeasti pakoon sen kyytiin. Oli ihana tunne istua vihdoin alas, saada vesipullon käteen ja hengähtää. Vaikka olin ollut peloissani miesten seurassa, pelkäsin kyllä 100 kertaa enemmän kun kävelin Tapanilan asemalle, yöllä tosin, mutta kuitenkin. Helsingissä mä yleisesti pelkään enemmän kuin täällä.


Timothyn kung fu –treenit on mun viikon kohokohtia ja varsinkin tänä päivänä piristi mahtavasti.
Söpöt pienet pallero-lapset treenaamassa ja huutamassa HA!-huutoja, priceless.

… Eikä niissä valmentajissakaan oo mitään vikaa, jos nyt näin asiasta halutaan mainita.

6 kommenttia on "Minä VS julkinen liikenne"
  1. kannattaa puhua kaikille vaan suomeks et "emmäymmärrä" ja olla ihan coolisti. kiinassa oppii olemaan tosi röyhkee loppujen lopuksi kaikille eikä omatunto ees soimaa. mulle tuli kerran joku selittää että hänen siskollaan on helsingissä ravintola ja halus mun yhteystiedot että voidaan sitte tavata ym. ylläri en antanu.

    ootko nähny kaduilla jo lapsia halkiohousuissa, ne oli musta niin huvittavia :D toisaalta, aina parempi ku ei käytetä kertakäyttövaippoja, oppii nopeemmin lapset kuivaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla röyhkeys on verissä sillon ku pitää tunkee metroon tai "jonottaa" ovilla, mutta muuten oon vielä ihan liian kiltti täällä :D

      Ja en oo nähny vielä halkiohousuja, enkä oikeestaan ku yhen lapsen asioillaan kadulla :D

      Poista
  2. Sulla Vera on lähtenyt kivasti käyntiin Kiina-elämä. :) Tuli mieleen pari sivustoa, jotka voi olla hyödyllisiä navigoidessa paikasta toiseen tai jos haluaa tietää mitä kaupungissa tapahtuu. Eli www.smartbeijing.com www.timeoutbeijing.com www.thebeijinger.com

    Smartbeijingillä on myös oma puhelin appi, josta pystyy kätevästi etsimään tunnettujen paikkojen osoitteita kiinaksi :)

    Kuulostaa siltä että sulle syötetään siellä aika erikoisa ruokia. Mä olen jäänyt paitsi selvästi monesta "Kiina-herkusta". Pitemmän päälle ehkä rupeaa tympäisee kaikki erikoisuus, joten kannattaa ehkä varata jotain tuttuja välipalaruokia itselle ettei iske nälkä työpäivien lomassa. Oot tosi rohkea kohdatessa vieraan kulttuurin ja vielä suoraan paikalliseen perheen kautta! Moni tyttö olisi jäänyt kotiin :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon noista nettiosotteista! Host äiti lataskin mulle jonkun "reittioppaan" kännykkään, mutta se on kyllä kokonaan kiinaks.. :D

      Mulla on pari välipalapatukkaa Suomesta ihan varalle ja löysin nyt meiän lähikaupan, joten voin käydä tankkaamassa varastoa!

      Ja kiitos vielä rohkaisuistakin!! :)

      Poista
  3. Ihan sika hienoo, että oot uskaltanu lähtee noin erilaiseen kulttuuriin au pairiksi! Luin tätä(kin) postausta ihan jännityksellä haha! Lähin ite vuoden alussa Ausseihin au pairiksi ja täällä ollaan vieläkin, se oli mulle jo niin iso muutos että ei voi muuta kun nostaa hattua sulle ja jäädä seurailemaan sun seikkailuja mielenkiinnolla:) Tsemppiä Kiinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja hyvä, että postaukset menee kaupan :D ja Kiinaanhan mä tulinkin just, että kokisin jotain todella erilaista ja kulttuurin länsimaiden ulkopuolella. Aina kriisin hetkellä pitää muistuttaa itteeni siitä, että tätähän mä halusin :D tsemppiä kanssa sinne!!!

      Poista