Mikään ei oo edennyt mitenkän mihinkään suuntaan. Odotin viikon kiltisti tietoa perheen päätöksestä, mutta kun ei sitä kuulunut, päätin ottaa yhteyttä Kiinan yhteyshenkilöön. Hän ilmoitti, että perheen äiti on business-matkalla ja päätöksestä kerrotaan "within this week", mitä sekään nyt sitten tarkoittaa, onhan jo torstai, enkä jotenkin usko, että saan tiedon huomennakaan :D Mullehan piti alunperin kertoa päätöksestä aika pian, mutta ainakin mun tähän menneisten kokemusten perusteella oon aika varma siitä, että kiinassa asiat on "melkein", eikä "just" ja "pian" ei tarkoita sitä, mitä se tarkoittaa Suomessa.
Mun suunnitelmanahan on lähteä Kiinaan mahdollisimman nopeasti YO-juhlien jälkeen (koska oon hengaillut kotona varmaan koko loppuelämän edestä kun koulua ei oo ollu kirjotusten jälkeen, töitä en saanut yhtään mistään, eikä pääsäreihinkään tarvitse lukea, kun en mihinkään hae ja oon lähipiirin ainut toimeeton), joten ois kiva saada perhe! On tää kuitenkin vasta mun eka potentiaalinen perhe, joten puren huulta ja yritän kestää kärsimättömyyden. Monet kuitenkin joutuu jutella jopa kymmenien perheiden kanssa löytämättä yhtään sellaista, johon olisi valmis lähtemään. Mulla jo eka oli sopiva. Ainut pelko on "pienessä" kielimuurissa, joka vanhempien kanssa on, mutta ei siinä mitään ylitsepääsemätöntä oo - toivottavasti.
Välillä iskee se kuuluisa yliajatteleminen kun makaa sängyssä ja yrittää saada unta. Tajuun mihin oon itteni laittanu. Järkytyn. Oisin voinu lähtee vaikka Amerikkaan, Australiaan, Ranskaan tai Espanjaan, mutta mun piti repästä ja valita kohteeks Kiina. Miksi, miksi, miksi? Ehkä kärsin ihan järkyttävästä kulttuurishokista, vihaan kaikkea ruokaa (nirsoilija #1), enkä saa mistään kavereita. Kiinassa tuskin on kovin paljon au paireja, joten vähän huolettaa. Ja mitä jos en yksinkertaisesti ikinä opi kiinaa? Nyt jo on menny hermot sävelkorkoihin, joiden takia osaan lausua vaan
wŏ (=minä)
ja nĭ hăo (=päivää) ja tuskin niissäkään tuisin sitten oikeesti ymmärretyksi. Tietystihän lausuttaessa sanat väärin, tarkoittavat ne jotain aivan muuta. Jättiläispanda muuttuu rintakarvaksi, äiti hevoseksi ja
excuse me:sta tulee luvan pyyntö suudella henkilöä. Nään jo sieluni silmin, kuinka aiheutan hämmennystä surkealla lausumisellani. Tämän tone-masennukseni takia olenkin vältelly opiskelua ja Zou Ba -kirja tuijottaakin mua syyllistävästi pöydältä tälläkin hetkellä.
Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, mä oon oikeesti tosi innoissani Kiinaan menosta :D Välillä en muuta teekään kuin selaa kuvia (joku fiksu varmaan huomaa postauksen ulkoasusta millä tuulella oon nyt), kuuntele kiinalaista radiota, kirjoita Kiina-bucketlistiä, katso youtubesta Kiina-videoita ja -kyllä- opiskele kiinaa. En malta odottaa, että pääsen Aasiaan pidemmäksi aikaa. Olin talvella Vietnamissa (ja Hong Kongin ja Singaporen lentokentillä pari tuntia - käytännössä Aasian tuntija siis) ja rakastuin siihen yleiseen ilmapiiriin, joka siellä oli. Tietysti Kiina eri maa, mutta samaa fiilistä varmaan löytyy.
En malta odottaa sitä päivää kun seison lentokentällä lippu kädessä valmiina matkaan. Sitä kun saavun perille ja kyltit ja ihmisten puhe ovat kiinaksi. Sitä kun tapaan perheen. Sitä kun menen ulos ja ilmassa on se ulkomaan tunne. Sitä kun voi eksyä uuteen kaupunkiin ja joka päivä oppii ja löytää jotain uutta. En malta odottaa Kiinaa.
Lauantaina on lähtijävalmennus, joka toivottavasti toimii lääkkeenä kärsimättömyyteen edes vähän. Tapaan myös muita au pairiksi lähteviä. Saa nähdä onko kukaan muu menossa Kiinaan.
我爱你，中国
Wǒ ài nǐ, Zhōng guó
Rakastan sinua, Kiina
 |
Kuvat weheartit.com
|
Post Comment
Lähetä kommentti