Project C

tiistai 12. toukokuuta 2015
Toissa talvena aloin miettiä erityisen kuumeisesti, miten pääsen ulkomaille. Vaihtovuosi oli jääny kokematta, joten hinku pidemmäks aikaa ulkomaille pääsystä oli tässä vaiheessa jo pakahduttava. Vuosittaiset ulkomaanmatkat ei tuntuneet enää täyttävän sitä aukkoa, joka jossain sielun syövereissä kasvoi. Olin jo n. 8-vuotiaana ilmottanut muuttavani ulkomaille. Sitten aikaa olikin yhtäkkiä kulunut se kymmenen vuotta ja valkolakki häämötti lähitulevaisuudessa. Tajusin, että mulla on kaikki ovet auki - voisin tehdä mitä vaan.

Äiti ehdotteli, että hakisin opiskelemaan ja sieltä menisin vaihtoon. Se ei kuitenkaan riittänyt. Aion mä niinkin tehdä, mutta maailmalle oli pakko päästä NYT. Aloin miettiä eri vaihtoehtoja. Voisin lähteä kiertämään Aasiaa tai lähteä vihdoin sinne Jamaikalle. Tai ehkä voisin ehkä lähteä Afrikkaan, oonhan aina halunnut nähdä safareita ja afrikkalaista elämänmenoa. Entäpä kielikoulut? Oppisin uuden kielen (pieni intohimoni elämässä, tavotteena 10 kieltä. Puolessa välissä ollaan jos lyhyen venäjän C lasketaan kielen osaamiseksi) ja tutustuisin kulttuuriin pintaa syvemmältä. Sitten pitää vaan miettiä kohde ja mistä saan rahaa. Raha on aika tärkeä asia, sillä ei löydy pankkitililtä mitään ylimäärästä vähintään 15 000€, jonka esim. EF:n kautta 9-12kk ulkomailla viettävä tarvitsis. Voinhan toki alottaa mun aikuiselämän velan kera, mutta ei hirveesti houkuttele.

Au pairius (?? Au pairuus?) kuulosti loistavalta idealta; pääsisin osaksi paikallista perhettä, pitkäksi aikaa ulkomaille, saamaan työkokemusta (ja jopa palkkaa) ja olemaan lasten kanssa, mitä rakastan. Kohde oli aluks Japani, mutta sinne ei au pairiksi ihan niin vain mennäkään mm. viisumivaikeuksien takia, joten aloin vaipua epätoivoon. Onneksi löysin Allianssin Nuorisovaihdon, jonka kautta pääsee au pairiksi muun muassa Kiinaan. Olin jo kielikouluja miettiessä harkinnut vakavasti Kiinaan lähtemistä, joten tuntui kuin kaikki mutkat olisivat suoristuneet siltä istumalta.

”You know my name not my story” ei sovi tähän tilanteeseen, vaan ”you know my story not my name”, vaikka kyllähän se nimikin tossa sivupalkissa lukee. Kerrataan nyt kuitenkin: täällä kirjoittaa siis Vera, -96 syntynyt helsinkiläinen, jonka pitäis löytää itsensä suht piakkoin Kiinasta. Perhettä ei vielä oo varmistettu, mutta oon käyny yhen kanssa Skype-keskustelua (tulkin välityksellä, koska paikalla ollut isä ei osannut yhtään englantia). Mä sanoin, että oon halukas lähtemään niiden luo. Saa sitten valitseeks ne mut. Lähipäivinä pitäis tulla tieto, joten peukut pystyyn!
Oon varmaan jotenkin masokisti kun lähden maahan, jossa en oo käynyt ja jonka kieltä en puhu. Kiinan kielen taidot rajoittuu nimittäin suunnilleen lauseisiin "olen kiinalainen" ja "taivas on keltainen", mutta kyllä mä nyt, kun tää juttu virallistu, oon alkanu opiskella enemmän ja onneksi mua siunattu kielten nopean oppimisen taidolla. Kai mä selviin. Eikä se haittaa, vaikka kaikki ei meniskään niin kuin strömsössä. Tätähän mä oon aina kaivannut: seikkailua.
 
 
6 kommenttia on "Project C"
  1. Oon iha kikseis sun puolest! Kivan näköne blogi ja hyvä teksti 😘👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ^^ vai sanottaisko ihan, että xie xie

      Poista
  2. Nihao <|:-) terv. Toka seuraaja

    VastaaPoista
  3. Oi siistiltä kuulostaa!! Pakko sanoa, etten oman kokemuksen jälkeen ikinä suostuisi lähtemään Kiinaan au pairiksi, joten toivotan sulle onnea ja kärsivällisyyttä! Kiinan kieli voi tuntua vähän vaikeelta, mutta kulttuuri tulee aiheuttamaan sulle kaikkein isoimmat turhautumiset. Jään ehdottomasti seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vastauksesta ja kommentista! Odotankin innolla miten pääsen varmasti turhautumaan kiinalaisten toimimiseen :D mitä oon lueskellu, niin vaikuttaa, että tulee kyllä kulttuurishokki ihan varmasti. Tavallaan just siks en kyllä lähekään länsimaahan, että näen jotain erilaista :D saa nähä kuinka käy

      Poista