Kolme yötä balilaisessa kylässä | Karangasem

Tämä postaus on lojunut luonnokset-kansiossa syksystä asti ja mielen perukoilla vielä sitäkin pidempään. Nyt on vihdoin aika saada se pois päiväjärjestyksestä. Onneksi postasin kokemuksesta reaaliaikaisesti IG-storyja ja kirjoitin muistiinpanoja, olin nimittäin jo unohtanut monta yksityiskohtaa. Tässä siis vihdoin viimeiseen iltaan asti oikein onnistunut kokemukseni majoittumisesta karangasemlaisen perheen luona Perasin kylässä Itä-Balilla. Ja varoitus, tekstiä on paljon.

Viime kesänä olin reissussa pari kuukautta ja kävin Thaimaassa (kavereiden kanssa), Malesiassa (soolona) ja Balilla (kaksi viikkoa siskon kanssa ja kaksi viikkoa soolona). Halusin lisätä seikkailuastetta ja päästä näkemään todellista elämää viettämällä loppulomasta kolme yötä balilaisessa kylässä. Mahdollisuus päästä paikallisen perheen vieraaksi oli sellainen "tämä mun on ihan pakko tehdä" -juttu, jonka väliin jättämistä olisin tullut katumaan.

Varasin kokemuksen suomalaisen Duara Travelsin kautta, joka ikävä kyllä on sittemmin lopettanut toimintansa. Lysti maksoi 130€, mutta 10%:n alennuksella 117€. Ei mitenkään halpa hinta, varsinkaan minibudjetilla lomailevalle, mutta 60% siitä meni perheelle tai paikalliselle yhteisölle, mikä on loistava juttu. Karangasem valikoitui kohteekseni kaikkien tarjolla olevien balilaisten kylien joukosta, koska halusin mennä paikkaan, jossa en varmasti muuten pääsisi käymään.

Duaran paikallinen yhteishenkilö haki minut majapaikastani Canggussa ja niin alkoi monen tunnin ajo kohti saaren itäosaa. Balilla liikenne on aivan helvetillistä ja siellä on vain yksi saaren halki menevä kunnon autotie. Juttelimme niitä näitä, kuski useampaan otteeseen sanoi olevan ok, jos halusin nukkua. Ehkä hän halusi päästä minun juttuseurasta eroon. Loppumatkasta alkoi oikeastikin nukuttaa ja sitten saavuimmekin jo Perasiin.

Host-perheeseen kuului isä, noin 30-vuotias poika Open ja noin 12-vuotias poika Ketut. Sisko asui Denpasarin kaupungissa, enkä tavannut häntä nopeaa videopuhelua lukuunottamatta. Perhe asui kauniissa, perinteisessä balilaisessa "pihapiirissä", joka koostuu monesta eri talosta. Minun huoneeni oli oma talonsa ja sen yhteydessä oli oma vessa. Kiinassa pyörityistä vuosista oli hyötyä, eikä kyykkyvessa hätkäyttänyt. Tätä yksilöä ei kuitenkaan voinut vetää, vaan sinne piti itse kaataa vettä viereisestä sangosta. Vessa oli varsin avonainen, joten pelkäsin aina sinne mennessä, että siellä olisi joku hirveä otus. Kerran siellä olikin kolme isoa torakkaa ja aina iltaisin sieltä puikahti huoneeseeni suurehko sininen lisko, jolla oli pinkkejä täpliä. Se onneksi piiloili aina kirjahyllyn takana. Pieniä, vaaleita gekkoja oli kaikkialla ja niihin olen jo tottunut. Silti pelkäsin niiden tiputtautuvan katosta päälleni nukkuessa.

Saapumiseni jälkeen joimme teetä kuistilla ja tutustuimme toisiimme. Olin tuonut tuliaisiksi Domino-keksejä, jotka siskoni toi mukanaan Suomesta Balille matkustaessa. Open oli ainoa englantia osaava perheenjäsen, joten puhuin enimmäkseen hänen kanssaan. Kaikissa Duaran kautta järjestettävissä perheissä ei puhuta englantia ollenkaan, joten olin onnekas päästessäni oikeasti kommunikoimaan ja oppimaan uusia asioita balilaisesta elämästä.

Kylän lähellä sijaitsee kuuluisa Virgin Beach, jonne suuntasimme mopolla teen jälkeen. Open kertoi nimenneensä rannan nuorena poikana, että sitä voisi paremmin markkinoida turisteille. Hän kertoi myös oppineensa englannin puhumalla rannan turistien kanssa. Kylän lähiympäristö oli todella vehreä, siellä oli paljon peltoja ja palmumetsiä. Tiet olivat pieniä. Puolessa välissä matkaa vastaan tuli Openin setä, joka kutsui meidät luokseen kylään. Ennen kuin tajusinkaan, istuin hänen kotonaan juoden balilaista palmu-alkoholia ja polttaen paikallista tupakkaa (miehet sanoivat, että minun oli kokeiltava sitä, sillä se eroaa tavallisesta tupakasta ja jättää huulille makean maun).

Setä, Diana, osasi myös hyvin englantia, joten pääsimme käymään oikein kunnon keskustelun. Tälläiset hetket ovat ehdottomasti parhaita asioita matkailussa. Puhuimme hindu-uskonnosta, elämästä Karangasemissa, matkailusta ja siitä kuinka matkailu on negatiivisesti vaikuttanut Baliin. Talo, jonka kuistilla hengailimme, löytyy muuten Airbnb:stä nimellä Pondok Diana (löytyy laittamalla sijainniksi Karangasem). Diana asuu vaimonsa ja kanojen (oliko siellä joku isompikin maatilaeläin...?) pihapiirissä itsekin. Jos haluaa aidon kokemuksen, kannattaa heidän luonaan majoittua. Todella sydämellisiä ihmisiä.

Dianalta jatkoimme Openin kanssa auringonlaskuksi rannalle lepakkoluolalle. Lepakot kuulemma lentäisivät ulos saalistamaan värjäten koko taivaan hetkeksi mustaksi. Odotimme ja odotimme, mutta yksittäisiä lepakkoja lukuunottamatta kukaan ei tullut luolasta ulos. Lopulta luovutimme ja lähdimme takaisin kotiin. Open sanoi, ettei koskaan ole nähnyt lepakkojen pysyvän luolassa. Söimme kuistilla perinteistä ruokaa käsin gekkojen kävellessä katossa. Ruokalun jälkeen Open toi pullon palmu-alkoholia ja joimme sitä jutellen lisää kaikesta maan ja taivaan väliltä. Open työskenteli ennen matkailualalla, mutta hänet oli siirretty katastrofiosastolle, jossa työtehtävänä oli esim aktiivisen tulivuoren tarkkailu ja evakuointisuunnitelmien tekeminen.

Seuraavana aamuna laitoin herätyksen päälle, jotta en nolosti nukkuisi puoleen päivään asti. Open oli töissä. Menin kuistille istuskelemaan aamutouhujen jälkeen ja Ketut minut huomattuaan toi aamupalaksi jotain makeita ja hieman kookoksen makuisia "leivonnaisia" ja teetä. Ketut oli todella ujo, eikä ainakaan ilmaissut osaavansa englantia hyvin. Open oli kertonut minulle, että oli ilmoittanut perheensä mukaan tähän kyläprojektiin, jotta saisi lisärahaa isälleen ja jotta Ketut voisi oppia englantia. Englannin osaaminen on tärkeää saadakseen hyviä töitä.

Ruoan jälkeen Ketut, tosiaan vain 12-vuotias, ajoi minut pikkumopolla pieniä, epätasaisia teitä Virgin Beachille. Olisin tavallisestikin ollut aivan kauhuissani kyydissä ollessa, mutta varsinkin nyt, sillä olin vain paria viikkoa aiemmin ollut mopo-onnettomuudessa. Ylämäessä olin varma, että kaatuisimme koko mäen takaisin alas, mutta ihmeen kaupalla pääsimme kuin pääsimmekin rannalle.

Virgin Beach oli melkein tyhjä ja vesi oli aivan uskomattoman sinistä. Aallot olivat niin kovat, että ne pyyhkivät koko rannan alleen. Minut oli parkkeerattu sukulaisen rantaravintolaan, joka sijaitsi korokkeella ja näin selvisin melkein jokaisesta aallosta kuivana. Lounasta ja juomaa vastaan sain rantatuolin, jolla makoilin koko päivän. Kävin uimassakin, mutta aallot olivat rauhoittumisen jälkeenkin niin voimakkaat, että vetivät syvälle ja takaisin hiekalle oli todella vaikea päästä. Rannalle tuli myöhemmin lisää ihmisiä, mutta ei edes 10% siitä kuinka paljon porukkaa Balin rannoilla yleensä on. Kun monen tunnin jälkeen olin valmis palaamaan kotiin, kävin vinkkaamassa rannalla kavereidensa kanssa henganneelle Ketutille ja teimme pikkumopolla saman hirveän matkan kotiin.

Open tuli kotiin myöhään ja kertoi tulivuoren purkautuneen kahdesti sinä päivänä! Onneksi sieltä oli tullut vain savua. Illallisen jälkeen Diana soitti ja kutsui meidät taas luokseen palmu-alkoholille. Olin hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon balilaiset joivat. Kun alkoholi tai tupakka loppui, soitettiin Ketutille, joka kävi hakemassa lisää jostain kyläkaupasta ja toi ne meille pikkumopollaan. Suomessa ei yksikään pikkusisarus suostuisi moiseen :D Diana pyysi puhelinnumeroni ja sanoi, että voisin aina majoittua hänen luonaan jos tulisin Balille. Hänellä oli myös ranskalainen kaveri, jonka kanssa puhui videopuhelun molempina iltoina.

Kahden peräkkäisen illan juomisen jälkeen oli olo aamulla hieman puolikuntoinen. Aamupalaksi ei ollut darrapizzaa, vaan leivoksia. Open oli aiemmin kysynyt minulta mitä haluaisin nähdä Karangasemissa ja olin näyttänyt nykyään Instagramissa erittäin suositun "tulivuori riisipeltojen takana" -maiseman. Lähdimme mopolla ajelemaan vastaavissa maisemissa kohti Ujung Water Palacea. Karangasem on uskomattoman kaunis ja lempipaikkani koko kolmen viikon Balin matkan aikana. Sääkin oli mitä täydellisin.

Ujung Water Palace oli juuri sellainen paikka, jossa en ilman tätä kokemusta olisi päässyt käymään, vaikka se yksi Karangasemin päänähtävyyksiä onkin. Temppeli oli ennen Karangasemin kuninkaallisen perheen omistuksissa, nykyiset jäsenet pitävät alueella hotellia. Vuorella paikalliset lapset hengasivat varjossa hotellin vieressä käyttäen sen wifiä :D

Temppeliltä jatkoimme Chocolate Factoryyn. Sen omistaa länkkärimies (taisi olla aussi), jonka koti tuli tunnetuksi paikallisten kesken hyvän surffipaikan ja mielenkiintoisen arkkitehtuurin takia. Nykyään alue on turistinähtävyys ja omistaja on muuttanut sen takana olevalle tontille. Töissä oli joku Openin tuttu, joka antoi meille kaakaot.

Yhdessä vaiheessa Open lähti vessaan ja oli niillä teillä niin kauan, että ehdin jo lähteä etsimään häntä. Open oli juuri samaan aikaan tulossa hakemaan minua. Hän oli tavannut kyläläisiään tai naapurikyläläisiään, jotka olivat töissä rakentajina suklaapaikassa ja nyt lounastamassa talojen takana. Liityin miesten seuraan. Kello oli tässä vaiheessa neljä ja miehet kertoivat jo juoneen neljä kanisteria (5 litraa kappale!?) palmu-viiniä. Minulle annettiin riisikakkuja, yksi keitetty peruna ja tuoretta makrillia. Tietystikin tein pahimman mokan ja söin ruokaa vasemmalla kädellä, josta ainut Openin lisäksi englantia puhuva heti huomautti ja sanoi muiden kauhistelleen sitä (joissain maissa vasen käsi on ns. "vessakäsi").

Balilla juodaan ringissä samasta lasista ja minut pyydettiin mukaan. Palmu-viini maistui AIVAN HIRVEÄLLE. Ja siis, oikeasti ihan hirveälle. Ei esimerkiksi mitään verrattuna kiinalaiseen riisiviinaan. En edes voi kuvailla makua ja kaiken lisäksi se oli kotitekoista, joten varmaan vielä pahempaa kuin oikeasti. Ja juoda oli pakko aika nopealla tahdilla, koska muuten seuraava ei saisi lasia. Olin jo aiemmin Openin ja Dianan kanssa saanut käsityksen siitä, että Balilla naiset eivät yleensä hengailleet miesten kanssa, eivätkä juoneet alkoholia ja nämä miehet vahvistivat asiaa. He kuitenkin ilmaisivat olevan kivaa, että minä olin heidän kanssaan "samanvertaisena". En tiedä oliko päällä länkkärisoittolista minun takiani, mutta oli huvittavaa kuunnella Jack Ü:ta Karangasemissa suklaatehtaan takapihalla paikallisten miesten kanssa juopotellessa.

Välillä joidenkin miesten piti mennä ruokkimaan lehmiään, mutta he aina palasivat. Yksi miehistä oli kalastaja ja kutsui minut mukaansa merille. Ei ehkä paras idea lähteä tuntemattoman indonesialaisen miehen veneelle :D Oli muutenkin viimeinen iltani Karangasemissa, joten se siitä. Auringonlaskun aikaan osan miehistä vaimot alkoivat käydä vihaiseksi, joten oli aika lopetella juominkeja. Osa halusi jatkaa meidän kylässämme, mutta balinkielinen keskustelu päättyi siihen, että lähdimme Openin kanssa kaksin, MOPOLLA, takaisin kotiin. Olimme molemmat aika kännissä, vaikka välillä olinkin skipannut vuoroni juoda, joten matka kuumotti. Open oli aina ohjeistanut minua pitämään kiinni mopon takaa, mutta nyt hän halusi minun pitävän kiinni hänestä. "Mitä väliä jos sinulla ei edes ole poikaystävää? Pelkään, että kaadut kyydistä, kun ollaan juotu", Open perusteli kun kieltäydyin hyvin epämukavasta ehdotuksesta. Lopulta pistin kädet nyrkissä hänen vyötärölleen, että pääsisimme kotiin.

Kotona menin makoilemaan sängylleni ennen illallista, jotta alkoholi laskisi hieman. Pidin oveani aina auki, ellen ollut nukkumassa. Tällä kertaa Open tuli sisään ja istui sängylleni. Nousin pikaisesti istumaan. Arvasin heti mitä hän sanoisi. "Sydämeni hakkaa aina kun olet lähellä", alkoi tunteiden tunnustamisen purkaus. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa. Yleensä olen pidättyväinen ja olo oli aivan hirveä, koska kerrankin olin tietoisesti päättänyt olla oma itseni ja ystävällinen vieraalle sinkkumiehelle. Ajattelin hänen ymmärtävän minun käyttäytyvän kivasti, koska olin vieraana hänen perheensä luona, eikä siksi että olin ihastunut. Olin väärässä. "Minusta tuntuu, että meidän välillä on jotain enemmän... Ehkä se on vain alkoholin takia, mutta... Olen aika varma, että välillämme on jotain", Open puheli. Harvoin olen ollut yhtä kiusaantunut. "Olemme vain kavereita", vakuutin kerta toisensa jälkeen. Open halusi halata. Suostuin, koska tilanne oli niin epämukava, enkä tiennyt mitä tehdä. Kun lopetimme halaamisen, hän yritti suudella minua, mutta käänsin pääni pois heti.

Open yritti palauttaa tilanteen normaaliksi ja ehdotti lepakoiden katsomista, olihan se viimeksi jäänyt välissä. En tiedä miksi suostuin, ehkä jotta tilanne olisi vähemmän kiusallinen. Luolalle piti mennä kivikon yli ja minulla oli jaloissa vain märät varvastossut ja tosiaan olin varsin humalassa, joten tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kompuroin paljon ja eteneminen oli hidasta. Lopulta kaaduin suoraan naamalleni ja siitä tuli kolme naarmua kasvoihin (olivat livenä paljon selvemmät kuin kuvassa) ja yksi sääreen. Siitä on vieläkin muisto. Onneksi vielä aika tuoreille mopo-onnettomuusarvilleni ei käynyt mitään, koska muuten olisin varmaan saanut todellisen hermoromahduksen. Niistä oli jo ollut niin paljon kipua ja vaivaa.

Jälkikäteen ajateltuna tein todella typerästi. ÄLÄ MENE YKSIN YÖLLÄ KÄNNISSÄ SYRJÄISEEN PAIKKAAN MIEHEN KANSSA, JOKA ON JUURI ILMAISSUT OLEVANSA KIINNOSTUNUT SINUSTA. Äläkä ota toisen tunteita huomioon tällaisessa tilanteessa, vaan ajattele vain omaa parastasi. Mitään ei siis onneksi tapahtunut, paitsi lisää jankkaamista ja lisää "olemme vain kavereita". Muistan vain, kuinka koko ajan painoin kynsiäni käsivarsiini ja jalkoihin ja hoin päässäni "sinun on pakko selvetä, sinun on pakko selvetä". Pelkäsin mitä Open voisi tehdä. Hän oli isokokoinen mies, joten en olisi voinut puolustaa itseäni. Kaiken lisäksi kaikki tavarani olivat hänen kotonaan, enkä olisi edes löytänyt sinne yksin.

Olimme myöhässä lepakoilta, joten lähdimme takaisin kotiin. Söimme illallista kaksin puhumatta melkein mitään. Kun vihdoin olin huoneessani yksin, oli olo hirveä. Vaikka mitään vakavaa ei oikeasti tapahtunut, oli kokemus todella ahdistava ja vahvisti pelkojani luottaa miesten seuraan. Olin niin onnellinen, että lähtisin aamulla pois. Ikävä kyllä kontaktihenkilö perui minun kuskaamisen ja Open tulisi ajamaan minut Ubudiin. Ei kiva.

Aamulla Open pahoitteli käytöstään nolona. En ikinä uskonutkaan hänen tarkoittavan mitään pahaa, mutta se ei ole tekosyy laittaa muita epämukaviin tilanteisiin, varsinkin jos he ovat ilmaisseet mielipiteensä selvästi. Emme puhuneet hirveästi automatkalla. Open pysähtyi puolessa välissä Balin vanhimpaan kylään, jossa kävelimme ympäriinsä hetken. Halusin vain hostelliini mahdollisimman nopeasti. Pysähdyimme matkalla toisenkin kerran syömään paikallisessa tien vieressä olevassa ravintolassa todella hyvää ja halpaa ruokaa.

Kun vihdoin saavuimme Ubudiin, olin todella helpottunut. Open pyysi ajosta hieman kiskurihinnan, mutta en jaksanut alkaa vääntämään kättä vaan maksoin sen mukisimetta. Hostellihuoneessa tuntui vihdoin, että pystyin hengittämään. Samana iltana minulle nousi kuume ja vietin seuraavat päivät enimmäkseen sängyssäni katsomassa netflixiä. Kroppa selvästi tarvitsi lepoa. Ja oi kuinka ihanaa oli käydä kunnon suihkussa.

Vaikka kyläkokemukseni päättyikin vähän ikävästi, en kadu Karangasemiin menemistä. Näin pienen paikkakunnan elämää ja pääsin keskustelemaan ihmisten kanssa, joita en olisi muuten tavannut. Karangasem oli ehdottomasti kaunein paikka, jonka näin Balilla, eikä se vielä ole kovin turistisoitunut. Menisinkö uudestaan majoittumaan johonkin kylään matkoillani? Hyvin pitkään sanoin ei, mutta nyt voisinkin haluta tehdä niin. Mutta ehdottomasti vain perheeseen, jossa on naisia paikalla.