Se tunne kun you don't know millä languagella puhut ja think with

lauantai 3. joulukuuta 2016


Kaksikielinen vai puolikielinen, siinäpä vasta kysymys. Jokainen ulkomailla asuva varmasti mietiskelee tätä asiaa parikin kertaa. Jos olet joskus kuullut kaksikielisen lapsen puhuvan molempia äidinkieliään aivan sekaisin, tiedät millaista pääni sisällä on. Tietyt sanat ja sanonnat tulevat tietyllä kielellä nopeammin mieleen ja kääntävät ajatukset kyseiselle kielelle - kunnes tulee taas vastaan sana, joka aktivoi sen toisen kielen.

Itse olen henkilökohtaisesti aina naureskellut ulkomailla hiemankin pidemmän ajan viettäneille ihmisille, jotka "unohtavat suomen kielen". En edelleenkään väittäisi mitään vastaavaa, mutta kyllä välillä joitain sanoja pitää korvata englannilla. Yritän aina puhua puhtaasti vain yhdellä kielellä, mutta jos satun laiskalle tuulelle, en jaksa vaivata aivojani ja käytän ensimmäiseksi mieleen pulpahtavaa sanaa. Ja joskus jos olen todella laiskalla tuulella ja tekstailen, saatan käyttää englantia joissain sanoissa vain koska suomeksi sanat olisivat pidempiä. Pidän kuitenkin itse tätä tapaa niin ärsyttävänä kun muut tekevät niin, että yritän välttää sitä mahdollisimman paljon. Joskus, kun olen jo hiljentynyt kesken keskustelun hakemaan sanaa suomeksi päästäni kiusallisen pitkäksi aikaa, saatan alistua englannille. Varsinkin kuukausien nimet tulevat jostain syystä helpommin englanniksi, suomeksi joudun aina miettiä koko litanian alusta asti löytääkseni numeroa vastaavan kuukauden, mutta englanninkieliset kuukausien nimet assosioituvat suoraan numeroiksi.


Vaikka en puhu suomea kenenkään kanssa livenä (miinus pari kertaa kun olen nähnyt suomalaisia vaihtareita jossain (meidän tunnit on eri kampuksilla ja meillä on eri kaverit, joten ei nähdä melkein koskaan)), en koe puhumiseni vaikeutuneen. Kun asuin Pekingissä, tuntui, että englanti tai suomi piti aina kytkeä erikseen päälle. Tänä vuonna olen pystynyt paremmin hyppelemään kielten välillä ja muutenkin molemmat kielet tuntuvat paljon luontevimmilta yhdessä kuin viime vuonna, mikä on hassua, sillä viime vuonna hengasin suomalaisten kanssa ja tänä vuonna en.
   Koen englantini olevan sujuvampaa tänä vuonna. Pekingissä oli aina "nyt pitää puhua englantia" -fiilis ja varsinkin "virallisten" asioiden hoitaminen ja puhelimessa puhuminen jännitti. Muistan kun lähetin Davelle ääniviestiä ja minua jännitti aivan hirveästi puhua englantia (- vaikka olin juuri elänyt koko päivän englanniksi). Nykyään en edes ajatelle puhuvani englantia. Oikeastaan joskus se tulee niin luonnollisesti, että säikähdän vahingossa käyttäneeni suomea. Esimerkiksi kun väkersin käsikirjoituksen meidän minileffa-projektia varten todella nopeasti ja lähetin sen kavereille, hyppäsi sydämeni kurkkuun ja olin varma, että olin vahingossa kirjoittanut suomeksi. Piti oikein tarkistaa, että kirjoitinhan varmasti englanniksi. Myös joskus Netflixiä katsoessani tajuan yhtäkkiä, ettei mulla ole tekstejä tai että tekstit ovat englanniksi - näin käy myös Housea katsoessa, niin sitä vaan oppii sairaalasanastoakin haha. Äläkä edes kysy, millä kielellä ajattelen silloin kun en tee sitä tietoisesti, en nimittäin todellakaan tiedä.


Huomaan kuitenkin kirjallisen suomen vaikeutuneen joissain määrin. En edelleenkään väitä, että en osaisi kirjoittaa suomeksi, mutta huomaan enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen. Lisäilen turhia kaksoiskirjaimia jos lausuttuna kuulostaa, että sellaisia sanassa olisi. Myös sijamuotojen päätteissä teen usein virheitä Ä:iden ja A:den kanssa.
   Tietyn tyyppisiä asioita on vaan helpompi kirjoittaa englanniksi. Sama juttu kävi Pekingissä, aloitin kirjoittamaan tarinoitani (#pöytälaatikkokirjailija) englanniksi suomen sijasta parin kuukauden jälkeen. Koska en katso TV:tä tai lue suomeksi, kuulostaa se teennäiseltä ja epäluonnolliselta kun itse kirjoitan. Draamajutut ja vitsit tulevat helposti englanniksi, koska sillä kielellä niitä kuulen päivittäin. Vaikka taistelenkin puolikielisyyttä vastaan, sallin itselleni englanniksi kirjoittamisen, se kuitenkin auttaa koulussa esseiden kanssa.

Koen suuren etapin englannin sujuvuuden kanssa olleen, kun olen keksinyt englanniksi uusia sanoja. Suomeksi heittelen omia sanojani aina välillä ja tavallaan on tuntunut, etten englanniksi ilmaise itseäni yhtä värikkäästi. Koen edelleen, etten englanniksi pysty ilmaisemaan täysin omaa persoonaani. Englanniksi puhun enemmän yleiskieltä, kun taas suomeksi käytän välillä hienostosanoja ja muutenkin osaan kikkailla suomen kanssa paremmin. Noh, omasta mielestäni suomi on maailman paras kieli ihan vain sen monipuolisuuden ja värikkyyden kanssa, eikä millään muulla kielellä pysty olemaan yhtä taidokas (tässä nöyrä objektiivinen mielipiteeni :D).
   Suomeksi pystyy viestittämään niin monia asioita sanavalinnoilla, murteilla/slangeilla, lauserakenteilla ja sijamuodoilla, ettei mikään muu kieli voi sen kanssa kilpailla. Esimerkiksi Napapiirin Sankareita katsoessani luin välillä enkunkielisiä tekstejä ja yllätyin, kuinka huonot ne olivat verrattuna suomeen (miten lapin murteen nyt voisikaan kääntää englanniksi, mutta juu). Myös joskus kun kerron jotain juttua Davelle, pitää lisätä "mutta suomeksi se sanottuna se oli tosi söpöä ja hassua", englanniksi kun ei vaan sama sävy käänny.


Siispä kaksikielinen vai puolikielinen? Toivon totisesti, että voisin sanoa olevani kaksikielinen, mutta kun joudun puolen minuutin ankaran miettimisenkin jälkeenkin käyttämään sanakirjaa kääntääkseni jonkun sanan englannista suomeksi, tuntuu todella typerältä. Ja näin päin käännettäessä nimenomaan, koska suomeksi nyt minun periaatteessa pitäisi osata jokainen sana. Kun käännän englantiin, ymmärrän, etten voi osata kaikkea, eihän se kuitenkaan ole äidinkieleni ja olen opiskellut sitä vain puolet elämästäni.
   Olen kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen, sillä viime vuoteen verrattuna olen jo selvästi kaksikielisempi. Pystyn tekstailla samaan aikaan suomeksi ja huikata kaverille jotain englanniksi. Tässä on tietysti pieni vahinko-vaara, mutta yleensä suoriudun kunnialla. Toivottavasti jonain päivänä pystyn käyttämään molempia kieliä täysin virheettömästi ja rinnakkain, enkä joudu turvautumaan sanakirjoihin - edes suomenkielistä sanaa hakiessa.
6 kommenttia on "Se tunne kun you don't know millä languagella puhut ja think with"
  1. Kuulostaa niin tutulta :D Mä en edes viime vuonna tajunnut kuinka sekaisin ihminen voi kielten kanssa, mutta nyt kun mulla sattuu olemaan suomalainen kämppis niin en edes tiedä mitä kieltä puhun. Katottiin viime viikolla jotain leffaa ja mietin että miksi ihmeessä noi puhuu suomea ennen kuin tajusin että ne puhuu englantia ja välillä joudun oikeasti kysymään että millä kielellä sanoin edelliset lauseet. Useimmiten menee onneksi oikein ihan luonnostaan, mutta esim viime kesänä kun saavuin jäätävän jetlagin kanssa Suomeen puhuin ekana päivänä mun suomikavereille englantia ja brittikaverille suomea enkä edes tajunnut ennen kuin joku sanoi että hei mulla ei ole mitään hajua mitä sä just sanoit :---D Muttajoo, jos puhun jonkun suomalaisen kanssa niin yleensä suusta tulee ensimmäinen mieleen tuleva sana oli se sitten englanniksi tai suomeksi. On myös ihan älyttömän jäätävää kun joudut katsomaan sanakirjasta että mikä on green house suomeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tulee välillä noita hetkiä TV:tä katsoessa, että hei hetkinen, eihän tän ohjelman pitäis olla suomeks - eikä se loppujen lopuksi ookaan, mutta jostain syystä vaan luulen niin :D
      Pekingissä kerran väsyneenä muistan kun sanoin host isälle jotain suomeksi hahah. Mutta se ei puhunut käytännössä edes englantia, joten ei huomannut mokaa (näytti kyllä vähän hämmentyneeltä silti). Vieläkin huomaan kyllä, että väsyneenä menee kielet enemmän sekasin.

      Poista
  2. Hahah voi ei, niin samoja fiiliksiä! Itsekin pöytälaatikkokirjailijana kirjoitin tuossa eilen lyhyen tarinan englanniksi, kun se vaan ei ois toiminut suomeksi. Ja blogipostaukset kirjoitan aina ekaksi englanniksi ja käännän sit suomeksi. Ja kyllä, sanakirjaa apuna käyttäen :D Oon myös huomannut, et keksin uusia sanoja suomenkieleen ottamalla englanninkielisen sanan ja tekemällä siitä paremmin suomalaiseen ääntämiseen sopivan ja käytän sitä kunnes joku sanoo, että hei et sä noin voi sanoa, ei tuollaista sanaa olekaan. Suomea kun puhun ääneen korkeintaan parin viikon välein skypen välityksellä, englantia joka päivä koko päivä (All day every day doesn't sound good in Finnish :P) niin väkisin se jää jonnekin aivojen perälle piiloon. Tietysti kavereiden kans tulee viestiteltyä, mut eihän se kunnon suomenkieltä ole, niin sit blogin kanssa takkuaa, kun haluaisin suunilleen kieliopin mukaan kirjoittaa... miten me päädyttiinkään tähän - itsekin nimittäin naureskelin aina ihmisille, jotka "unohtaa" äidinkielensä, mut niin siinä vaan vääjäämättä näyttää käyvän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hassua, miten just tarinat ja TV-ohjelmat ei vaan enää kuullosta luonnollisilta suomeksi :D Kerran ihan vaan huvin vuoksi laitoin jonkun ohjelman tekstit suomeksi, mutta nopeasti oli laitettava takaisin enkkuun, suomi kun kuulosti niin oudolta ja epäaidolta. Ja mä käännän aina sanontoja suoraan suomeksi, esim. just kaikki "joka päivä koko päivä", "heittää bussin alle", "ottaa taksi" jne kääntyy aina kirjaimellisesti enkusta :D

      Poista
  3. Itsekkin neljä vuotta Shanghaissa asuneena tiedän tunteen :D. Sitten kun vielä Kiinakin sekoittuu tuohon. Välillä on niin hankalaa löytää sanoja; varsinkin teityt sanastot on tosi hakusessa, ja välillä saa nauraakin muiden kanssa itselleen kun koittaa vääntää englannista suomen kielelle sanoja (maanviljely on farmaus jne.).

    Se, että osaa useita kieliä on tietenkin rikkaus, mutta ei tää aina helppoa ole :D.

    Kiva blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin Pekingissä au pairina ollessa sekoittui vielä kiinaa mukaan, enkä edes todellakaan puhu sitä lähellekään täydellisesti. Varsinkin 不要 yms lausahdukset oli kovassa käytössä au pair -kavereiden kanssa ja suomen (/enkun) vastine ei vaan omista samaa sävyä :D

      Tosi hyvin sanottu toi loppulausahdus ja kiitos paljon!! :)

      Poista