Onko korona muuttanut suhdettani matkailuun ja miksi kaikilla on niin kiire ulkomaille?

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Tämän kevään ja kesän yksiä puhutuimpia aiheita koronan takia on ollut matkailu, tai tarkemmin sanottuna sen puute, ja kuinka korona tulee vaikuttamaan matkailualan tulevaisuuteen. Somessa näkyy kahta hyvin eriävää mielipidettä. Toiset aikovat matkustaa tulevaisuudessa entistä enemmän, sillä korona osoitti, kuinka kaikki voi hyvin nopeasti muuttua ja näin omat bucket list -kohteet saattaisivat jäädä ihan kokonaan näkemättä. Toiset taas sanovat koronan avanneen heidän silmänsä omaan liikamatkailuun ja haluavat tulevaisuudessa matkustaa tietoisemmin ja enemmän omilla lähiseuduilla. Paljon keskustelua käydään myös siitä, milloin on OK matkustaa. Osa on jo kesälomalla Etelä-Euroopassa, osa aikoo odottaa vähintäänkin 2021 vuoteen asti ennen kuin hyppää lentokoneeseen. Tässä postauksessa pohdin omia ajatuksiani koronasta ja matkustamisesta.

Minun tilanteeni eroaa tavallisesta suomalaisesta hyvin paljon. Ensinnäkin, en ole mikä tahansa suomalainen, vaan Macaussa asti asuva ulkosuomalainen, joka toistaiseksi pysyy täällä lokakuuhun asti. Ja täällä tosiaan pysyn, sillä Aasiassa on kaikki rajat kiinni. Niin siis, toisin kuin Euroopassa, täällä matkustaminen ei ole edes puheenaiheena, sitä kun ei kukaan voi tehdä toistaiseksi. Ehkä tästä syystä minun onkin vaikea ymmärtää suomalaisia, jotka ovat olleet toinen jalka lentokentällä koko kevään. Mihin kaikilla on kiire? Monien puheista paistaa läpi uskomus siitä, että heillä on oikeus matkustaa. Että he ovat jo olleet Suomessa niin pitkään, että nyt on IHAN PAKKO päästä ulkomaille vihdoin.


Erityisen vaikea minun on ymmärtää suomalaisten (ei tietysti yleistäen, mutta verrattuna macaulaisiin ja aasialaisiin yleensä) asennetta siitä, että he saavat mennä minne haluavat ajattelematta yhtään, että suomalainen, kyllä, hyvinvointivaltiosta tuleva suomalainen, voi tartuttaa muita. Ei ole kyse siitä, onko kohde sinulle turvallinen, vaan siitä, oletko SINÄ turvallinen kohteelle. Suomessa ei edes käytetä maskeja tai harjoiteta turvavälejä kunnolla, joten ei kukaan voi olla 100%, ettei kanna koronaa. Onko oma rantaloma tärkeämpi kuin paikallisten terveys? Pelottaa myös, tuleeko Eurooppaan ja Suomeen toinen aalto koronaa matkailun seurauksena. Monissa Aasian maissa on tullut toinen tai jopa kolmas aalto ilman turismia.

Tietysti ymmärrän vasta-argumentin siitä, että moni paikka on avannut rajansa ja poistanut karanteenit yms ja haluaa turisteja elvyyttämään taloutta. Tähän ei ole mitään mustavalkoista vastausta. Ymmärrän myös, että moni suomalainen kokee tilanteen olevan hyvin hallussa Suomessa ja näin matkustamisen olevan OK. Meillä Macaussa on ollut yksi korona-tapaus kolmeen kuukauteen ja sekin imported ja napattiin heti rajalla henkilön saapuessa Macauhun. Tapauksia yhteensä on ollut 46 ja kuolemia nolla. Ja täällä kaikki saapuvat (vain paikallisen ID:n omistavat) joutuvat 14 päivän valvottuun karanteeniin hotellissa, Suomessa taas hieman toivotaan, että ulkomailta tullut pysyisi kotona kaksi viikkoa. Suomen hyvä tilanne on siis hieman suhteellinen, mutta tämä on ihan toinen aihe, enkä paneudu siihen enempää.. :D


Itse olen myös monen muun lailla kroonisesti matkakuumeinen ja varsinkin viime vuosina hyvin paljon matkustanut. Matkailu ei pelkästään itsessään ole minulle tärkeä asia, vaan tykkään myös kirjoittaa siitä tänne blogiin ja valokuvata uusia kohteita. Elämäni pyörii siis hyvin paljon matkustamisen ympärillä. Ehdin juuri koronan alla käydä Kambodzassa (tai no alla ja alla, paluulennot peruttiin koronan takia ja jäin melkein jumiin Kamboihin) tammikuun lopussa / helmikuun alussa. Olin myös joulukuussa Taiwanissa ja Suomessa, joten kaikista kriittisimmässä tilassa matkakuumeeni ei ole ollut. Monelta peruuntui vuoden ainoa ulkomaanmatka, mikä tietysti harmittaisi itseänikin kovasti.

Minulla oli paljon matkasuunnitelmia keväälle. On viimeinen semesterini Macaussa ja siksi halusin matkustaa uusiin kohteisiin, erityisesti Kiinassa. Ehdinkin ostaa 76€ maksavan multiple entry -viisumin, jota pystyin käyttää vain kerran ja silloinkin lähivisiittiin kaverin perheen luo. Suunnitelmana oli käydä myös Hong Kongissa pari kertaa ja Seoulissa, ehkä myös vaikka Singaporessa, jos rahaa olisi. Sitten tuli korona ja olenkin viettänyt koko kevään alueella, jonka ajaisi päästä päähän alle tunnissa.


Tämä kokoero onkin yksi syy, miksi minulta ei erityisesti heru empatiaa Suomesta ulos kaipaaville. Suomi on suuri maa, jossa on vaikka mitä tehtävää. Olenkin ollut kateellinen katsellessani monien matkoja Suomessa. Ihania luontokohteita, uskomattoman värisiä auringonlaskuja ja paikkoja, joissa ei ilman koronaa olisi varmaan käynyt. Itse olen jo pitkään halunnut käydä Lapissa ja Norjan puolella vuorilla. Täällä Macaussa ei oikeasti ole hirveästi mitään tehtävää. Samat nähtävyydet, sama ranta, samat parit hiking-polut ja samat ostarit. Ei täältä pääse viikonlopuksi maalle tai käymään jossain kesäisessä kaupungissa. On vain Macau. Vaikka tätä kaupunkia rakastankin ja täällä on koronalta täysin turvassa, alkavat päivät muistuttaa toisiaan. Ja silti, ei kukaan täällä oikeasti valita siitä, ettei pääse matkustamaan.

Mutta palataan vielä siihen oleelliseen kysymykseen: onko korona muuttanut suhdettani matkailuun? Sanoisin, että ei suuremmin. Kaipaan yllättävän vähän matkailua, enkä koe kesän olevan pilalla ilman ulkomaan reissua (vaikkakin Suomeen olisi kyllä ollut kiva päästä), mikä on ollut yllättävää minulle. Yleensä olen niin levoton ja seikkailuja kaipaava, että matkustan useita kertoja vuodessa. Tällä hetkellä olen kuitenkin aika sujut ajatuksen kanssa, että en mene minnekään paitsi Suomeen ennen vuoden vaihdetta. Olisin siis käynyt ulkomailla vain kerran vuoden aikana.


Toisaalta taas korona korosti minulle, että pitää oikeasti tehdä mitä haluaa. Minulla on monia matkaunelmia, enkä halua jonain päivänä tajuta olevan liian myöhäistä käydä niissä. Päällimmäisenä houkuttelee koko elämäni unelma Japani (kuinka en saanut aikaiseksi käydä siellä opintojeni aikana, vaikka se lähellä sijaitseekin, on suuri kysymys), Laos, Sri Lanka ja interrail Euroopassa. Tietysti bucket listiäni koristaa myös vaikka mitkä kohteet Madagascarista Jamaicaan, Tahitiin ja Uuteen-Seelantiin, mutta jostain on aloitettava. Ja ei minulla koronan keskellä valmistuneena (lue: ei töitä saatavilla ties miten pitkään aikaan) ole varaa lähteä hirveän eksoottisiin paikkoihin.

Suunnitelmissani ei ole vähentää matkailua, sitten kun joskus tulevaisuudessa sitä jatkan. Aivan eri asia sitten on, kuinka korona pitkällä aikavälillä tulee vaikuttamaan matkailuun. Tuleeko lennoista kalliimpia? Pitääkö kaikilla matkustajilla olla korona-rokote sitten kuin sellainen on valmistunut? Pitävätkö jotkut maat rajansa tiukemmin kiinni tulevaisuudessa? Näihin saamme tuskin vastauksia vielä pitkään aikaan. Minulle kuitenkaan matkustaminen ei ole pääprioriteettina juuri nyt. Ajatus turistina olemisesta tuntuu hyvin kaukaiselta ja jopa vastuuttomalta. Mutta kuten sanottu, tämä ei ole yksiselitteinen ongelma. Moni saa elantonsa turismista ja jos turistit eivät tule, on moni paikka ongelmissa. Minulla ei ole oikeaa vastausta tähän. Mutta henkilökohtaisesti matkakuumeeni on aisoissa, enkä aio tehdä vapaa-ajan matkoja vielä.

Onko sinun suhteesi matkustamiseen muuttunut koronan myötä? Entä mikä on oma mielipiteesi siitä, milloin on OK alkaa taas matkustaa? Kiinnostavaa kuulla muiden mielipiteitä :)
4 kommenttia on "Onko korona muuttanut suhdettani matkailuun ja miksi kaikilla on niin kiire ulkomaille?"
  1. Fiksusti perusteltuja mielipiteitä! Omassa lähipiirissäni ollaan onneksi pysytty Suomessa tai matkustettu korkeintaan naapurimaissa (tosin itse matkustin kyllä takaisin opiskelumaahani...). Eräät tutut sanoivat lähtevänsä Kreikkaan, mitä vähän ihmettelin. En ole hirveästi ajatellut asiaa, mutta lähtisin varmaan itse turisteilemaan vasta ensi vuoden puolella. Tietysti muiden maiden talous riippuu paljolti turismista, mutta jotkut maat (kuten Thaimaa) ovat myös tiukasti sanoneet, etteivät tahdo turisteja maahan tartuttamaan. Toivon ettei matkustelu lopu kokonaan, mutta toivon todellakin ihmisten siirtyvän enemmän maata pitkin matkustuksen pariin ja ehkä painottamaan lähimatkailua... Kumpa korona näyttäisi ihmisille, että myös ilmastonmuutosta vastaan voidaan tehdä yhteistyötä. (Tosin en tiedä miten se yhteistyö nyt koronankaan aikana sitten lopulta onnistui, kun EU-maatkaan eivät pitäneet yhteyttä ja ihmiset ovat taas huolettomampia nyt kesällä.)

    Ja Suomestakin löytyy kuitenkin niin paljon matkakohteita! Macao on tähän verrattuna todellakin aivan eri kokoluokkaa. :/

    P.S. Jään ehdottomasti lukijaksesi! Asuin pari vuotta perheeni kanssa Kiinassa - kävimme Macaossakin, mutten muista sieltä paljoa muuta kuin linnoituksen, jonne melkein eksyin ystäväperheen tyttären kanssa. :D Joka tapauksessa tahdon ehdottomasti palata Aasiaan joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin samoilla linjoilla liikutaan siis. Tämä on vaikea ongelma, koska moni maa tarvitsee turismin tuomaa rahaa. Mutta varmaan vielä pahemmissa taloudellisissa ja muissa ongelmissa he olisivat, jos turistit toisivat mukanaan ison aallon koronaa ja paikallinen terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittuisi/kaatuisi täysin.

      Kiva kuulla! Hahah, taidankin tietää mistä paikasta puhut :D Missä päin Kiinaa asuitte?

      Poista
  2. Totta sekin! Ja nämä maat varmasti kuitenkin yrittävät nyt saada oman maan kansalaisiaan matkustelemaan enemmän kotimaassa ja pitämään taloutta yllä.

    Asuttiin Pekingissä :) Nyt kun katselin sun Macaon kuvia, niin muistan myös sen kirkon (?), josta oli vain julkisivun seinä jäljellä. Sun seikkailut Aasiassa kuulostaa niin mielenkiintoisilta! Korona-aika tosin on varmasti ollut rankempi Suomeen verrattuna liikkumisrajoitusten vuoksi. Toivotaan ettei tämä kestä liian kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, itsekin asuin Pekingissä 7kk ennen Macauta :D Ja joo, kirkon rauniot, Ruins of St. Paul's, joka on varmaan Macaun tunnetuin nähtävyys.

      Toisaalta täällä on ollut vaikeampaa kuin Suomessa koronan aikana, mutta toisaalta taas juuri Macaussa on ollut niin hyvä tilanne koronan kanssa koko ajan, että täällä ei ole tarvinnut pelätä tartuntoja yhtään. Suurin huolen aihe on, kuinka täältä pääsee pois jossain vaiheessa.. :D Noh, nautin lisäajastani. Saisi korona kyllä jo häipsäistä.

      Poista