Gili-saarilla tulee tekemisen puute - ja hyvä niin

torstai 31. lokakuuta 2019

Yhtään vähättelemättä Balin asemaa, löytyy pieni pala todellista paratiisia lähellä olevilta Gili-saarilta. Lombokin kupeessa sijaitsevat Gili Trawangan (yleisesti tunnettu nimellä Gili T), Gili Meno ja Gili Air, joilla käynnin voi hyvin yhdistää Balin matkaan. Saaret ovat keskenään ilmapiireiltään yllättävän erilaisia. Gili T on saarista suurin ja suosituin ja bilesaareksikin nimetty, Gili Meno hiljaisin ja Gili Air jotain siitä väliltä. Me vietimme Gili Airilla 3 ja Gili T:llä 4 yötä. Meno jätettiin kokonaan väliin, kun siellä ei vaikuttanut olevan rantojen ja resorttien lisäksi mitään. Kaikkia saaria yhdistää autottomuus, islamin uskonto ja pieni koko. Airin käveli ympäri tunnissa ja Trawanganin puolessatoista tai kahdessa.

Gili-saarille myydän lippuja kaikissa Balin suurissa kaupungeissa ja niitä voi ostaa myös netistä. Itse olen yrittänyt oppia siihen, ettei melkein mitään kannata ostaa etukäteen ja niinpä luotimme siihen, että löytäisimme tiemme Gili-saarille Balilta käsin. Taustatutkimuksen perusteella matka vaikutti todella vaikealta ja vastaan tuli monia kauhutarinoita huonokuntoisista lautoista ja kovasta merenkäynnistä. Vähän mietityttyi, olisiko määränpää kaiken vaivan arvoista.

Yövyimme Uluwatussa, eli aivan Balin eteiläisimmässä osassa. Netistä ei ollut löytynyt paljoa spesifiä tietoa sieltä Gili-saarille siirtymisestä, joten vähän huoletti. Hotellimme sattumalta tarjosi lippuja Gili-saarille edulliseen hintaan (450.000 IDR menopaluu, eli n. 27€) ja näin pääsimme matkaan. Lippukioskeja näkyi kyllä kaupungillakin ja varsinkin myöhemmin Ubudissa niitä oli jokaisessa kadun kulmassa. Me ostimme menolipun Gili Airille ja paluun Gili T:ltä tiettyinä päivämäärinä. Myös avoimia lippuja on saatavilla, mutta ne ovat kalliimpia.


Lautat lähtevät yleensä Padang Bai:sta, jonne meidätkin ajettiin taxilla (maksoi n. 20€). Netistä luin monien lauttayhtiöiden tarjoavan kuljetuksen Padang Baihin hotellilta, mutta autot ovat usein myöhässä ja epämukavia. Paremmat lauttayhtiöt ovat tietysti asia erikseen ja hinnat myös sen mukaisia (jopa 100€). Padang Baissa lippukioskit olivat vierivieressä ja sieltä saa varmasti kaikista halvimmat liput lauttoihin. Meidän yrityksemme nimi oli Wannen Bali. Kaikista edullisimmin Gili-saarille pääsee ottamalla julkisen lautan Lombokin saarelle ja sieltä vaihtamalla toiseen satamaan ja ottamalla lautan saarille. Tämä kuitenkin vie hirveän pitkän ajan.

Satamassa istuimme "odotushuoneessa" ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kaikki matkailijat olivat yhtä hämillään siitä, milloin oma lautta lähtisi. Itse laituri oli sen verran kaukana, ettei sinne nähnyt ja eri lauttayrityksien lauttoja oli paljon. Lopulta joku mies epämääräisesti sanoi lauttayhtiömme nimen ja lähdimme laiturille. Se oli täynnä hämmentyneitä ihmisiä ja koko touhu oli todella epäorganisoitua. Matkatavaroihimme, jotka kätevyyden takia onneksi olivat rinkat, lätkäistiin "GA"-tarrat määränpäätä edustamaan. Laukut piti jättää kasaan laiturille itse vihdoin lautan sisään päässämme ja sitten vaan pistettiin sormet ristiin, että oma löytää oikeaan kohteeseen.

Lautta oli aivan täynnä, eikä ilma kiertänyt. Onnistuin nukkumaan koko kahden tunnin matkan kehoni tajutessa, että oli parempi vain pistää virta kiinni. Vaikka sää olikin hyvä, olivat aallot suuret ja lautta pomppi niillä pelottavasti. Ensimmäinen etappi oli Gili T, jota seurasi Gili M ja sitten määränpäämme Gili A. Kaikessa tässä pysähtelyssä meni hirveästi aikaa ja jotkut vasta silloin tiedostivat saaria olevan kolme ja alkoivat hädissään selvittää, mille saarelle he olivat varanneet majoituksen.. :D Kun vihdoin pääsimme ulos lautasta ja löysimme kuin löysimmekin rinkkamme laiturilta, jonne ne oli heitetty, oli fiilis hyvä.


Meri oli uskomattoman turkoosia ja aurinko porotti kovaa. Heitimme rinkat selkään ja lähdimme kävelemään rantatietä pitkin kohti majoitustamme. Vaikka matka oli vain 10-20 minuuttia pitkä, oli se rankka ja aina välillä piti pysähtyä lepäämään. Tie oli hiekkainen, rinkka painoi, aurinko paistoi ja kädessä kantamani laukku ei mitenkään voinut olla käsimatkatavaroiden painorajoitusten mukainen. Lopulta saavuimme Airbnb-majoitukseemme nimeltään Gili Air Santay. Vuoden takaisen maanjäristyksen vaikutukset näkyivät alueella olevissa rikkinäisissä mökeissä, vaikka muuten saari olikin normaalissa tilassaan.

Lähdimme heti laukut laskettuamme ja tervetuliaisjuomat juotuamme etsimään lounaspaikkaa. Uskomattoman ihana sellainen löytyi aivan merenrannasta läheltä hotellia. Turkoosi vesi oli niin kirkasta, että se ei edes näyttänyt aidolta. Pitkän matkustamisen jälkeen maisemia arvosti erityisen paljon ja oli pysähdyttävä vaan olemaan kiitollinen siitä, että istui lounaalla pienellä paratiisisaarella Indonesiassa.

Syömisen jälkeen kävelimme koko saaren ympäri saadaksemme paremman käsityksen sen tarjonnasta. Olin pelännyt kesäkuun lopun olevan high seasonia, mutta Gili Air oli hyvin hiljainen. Autioita rantoja ja tyhjiä rantaclubeja oli kaikkialla. Instagram-kuuluisia vesikeinuja löytyi myös ja alempana on vähän "IG vs reality" -materiaalia yhdestä kuvaussessiosta hahah.


Vietimme päivät Gili Airilla auringossa loikoillen. Julkisia rantoja oli paljon, mutta me halusimme kunnon aurinkotuolit ja varjot. Monissa paikoissa tuolin sai ilmaiseksi jos tilasi jotain ja yksi mehu ei ihan hirveästi maksanut. Ainoana poikkeuksena oli Scallywags, jossa pelkkä tuoli maksoi paikallisessa hintatasossa jo varsin paljon (n. 3€). Gili Airilla ei oikein voi tehdä muuta kuin palvoa aurinkoa, mennä hierontaan tai lähteä snorklaamaan. Me kuitenkin olimme päättäneet mennä snorklausretkelle vasta Gili T:llä, joten päivät tosiaan kuluivat rannoilla. Iltaisin taas menimme aina syömään ja katsomaan auringonlaskua. Nämä hetket olivat ainoita kun muita ihmisiä näki kunnolla.

Majoituksemme vessassa oli avoin ikkuna ja koska olemme siskoni kanssa molemmat ötökkäkammoisia, varmistimme aina ennen sisään menemistä, että sieltä ei löytyisi mitään yllätyksiä. Näin tehtyämme olimme pesemässä hampaita kun siskoni bongasi lavuaaren alla olevan hämähäkin. Ja siis tämä hämähäkki ei ollut mikään pieni yksilö vaan ihan aito "eksoottinen" hämähäkki ja olin seissyt aivan sen vieressä tietämättämäni. Kylmät väreet. Jouduin lähteä pimeään etsimään henkilökuntaa pelastamaan pohjoisen tytöt tältä kauhistukselta. "Eum... Excuse me, there is a spider in our toilet and we don't know what to do", sanoin kuistilla kitaraa soittaneelle miehelle. Hän onneksi ymmärsi pelkomme ja tuli muovipullon kanssa pyydystämään hämähäkkiä. Gileillä ei kuulemma ole myrkyllisiä hämähäkkejä, mikä tietysti oli lohduttava tieto. Hämähäkin poistuttua vessasta löytyi samana iltana vielä iso lisko, joka kuitenkin onneksi lähti omin neuvoin pois kun laitoin valot päälle.

Seuraavana aamuna koko omistajaperhe tiesi hämähäkistämme ja aamupalamme valmistava nainen kertoi, että heidän pihallaan oli joskus liskoja, jotka söivät kanoja ja kissoja. Ilmeemme olivat suunnilleen tällaiset: O_o. Olimme jo tähän mennessä lauleskelleet suomalaisia lauluja ja tömistelleet kuuluvasti aina iltaisin pientä polkua mökkiimme kulkiessa, mutta tästä edespäin olimme vielä äänekkäämpiä.


Saarten välillä kulkee paljon lauttoja, mutta ne ovat yllättävän hintavia. Onneksi löysin jostain netin uumenista tiedon, että pari kertaa päivässä kulkee myös julkinen lautta, joka maksaa vain 40.000 IDR eli 2,5€. Hopping boat -nimiseen lauttaan ei voi ostaa lippuja etukäteen, ei edes paria tuntia ennen lähtöä (kokeilimme varmuuden vuoksi). Meidän käskettiin tulla lippuluukulle 15 minuuttia etukäteen. Vene oli pieni ja lähti epämääräisesti "sataman" sivusta, enkä ole ihan varma kuinka onnistuimme tajuamaan että se oli meidän veneemme. Hopping boatin aikataulun ja hinnaston näkee lippuluukun seinästä. Matka Gili Trawanganille kesti n. 15min.

Gili Trawangan oli heti selvästi menevämpi ja "kehittyneempi". Rantakatu oli täynnä ravintoloita, baareja ja pyöräilijöitä. Ja hevoskärryjä. Niitä oli Gili Airillakin, mutta Gili T:llä on enemmän turisteja, joten luonnollisestikin myös heille suunnattuja palveluita. Itse en olisi suostunut hevoskärryn kyytiin, vaikka olisi maksettu, sillä hevosia ei kohdella hyvin. Jos hotelli sijaitsee kaukana satamasta, on vastassa tenkkapoo. Kävely toiselle puolelle saarta kestää varmaan päälle tunnin matkatavaroiden kanssa. Lisäksi matkalaukkuja ei hiekkatiellä voi edes vetää kunnolla. Itse siis varaisin hotellin ihan sijainnin perusteella.

Meidän Airbnb, Casa Tropical, sijaitsi juuri sopivasti pari katua pois pääkadulta ja oli näin rauhallisemmalla alueella. Hotelli oli aivan ihanan näköinen. Omistajat olivat n. 25-30v pariskunta, joista nainen oli espanjalainen. Hänen kanssaan juttelimme enemmän ja saimme paljon hyviä vinkkejä ja huoneessa oli kokonainen kirjanen, joka sisälsi kaikkea mahdollista tietoa saaresta ja kulttuurista. Ainut huono asia oli aivan vieressä sijaitseva moskeija, jonka rukouskutsuun heräsimme joka aamuyö.


Kuten Gili Airillakin, lähdimme ensimmäiseksi kiertämään saaren. Se oli suurempi kuin Gili Air, mutta kävely vei suunnilleen 1,5h. Matkalla pääsimme näkemään, missä on parhaat rannat, rantaclubit ja auringonlaskupaikat. Moni vuokraa pyörät ja ajelee niillä, mutta suurinosa teistä on hiekkaisia ja paikoin näimme ihmisten työntävän pyöriään rantahiekalla. Pääkatu on taas aivan täynnä kävelijöitä, hevosia ja pyöräilijöitä, eikä kokemus ole millekään osapuolelle mukava.

Gili Trawanganin jakautuu selvästi pääkatuun, hiljaiseen rantaan, "luxusalueeseen" ja auringonlaskupuoleen. Samanlaisia loppumattomia hiekkarantoja kuin Gili Airilla ei mielestäni ollut. Bongasimme auringonottopäivää varten hiljaisemman La Moomba -rantaclubin ja löysimme tulevan kantis-Warungin. Hostelleja ja reppureissaajia oli paljon. Indonesian ankarasta huumelinjauksesta huolimatta Gili-saarilla on maine huumeparatiiseina, mutta paria magic mushroom -kylttiä lukuunottamatta tämä ei mitenkään näkynyt katukuvassa. En suosittele huumeiden käyttöä Gileillä, sillä jos poliisiratsia sattuu kohdalle, ei asiat ole hyvin. Indonesiassa länsimaalaiset ovat saaneet kuolemantuomioita huumeisiin liittyen.


Snorklausretkiä mainostetaan pääkadulla pilvin pimein, mutta varasimme omamme Airbnb:stä luotettavuuden takia ja jotta meidän ei tarvitsisi olla myyntimiesten armoilla. Toisaalta, maksoimme pari euroa enemmän kuin olisi tarvinnut. Retkellä pysähdyttiin pariin eri paikkaan snorklaamaan ja lounaalle Gili Airille. Pelkäämme siskoni kanssa molemmat haita ja/tai syvää vettä, minkä lisäksi omat uimataitoni eivät ole kovin vahvat. Menomatkalla ohjaaja kiusasi kaikkia huutelemalla "shark!", mutta ei onneksi tehnyt tätä vedessä ollessamme. Paikalliselle haipelko on varmaan varsin huvittavaa, varsinkin kun snorklaamista yleensä tehdään niin matalalla, etteivät hait oleile sellaisissa paikoissa.

Päivän kohokohta oli ehdottomasti merenalaisten patsaiden näkeminen. Uimme niille ohjaajan perässä veneeltä. Patsaat tulivat todella yllättäen esiin ja niiden luona oli paljon ihmisiä. Moni sukelsi niiden väliin, mutta meistä kumpikaan ei osannut tehdä samaa. Saimme kuin saimmekin kuitenkin lopulta onnistuneet kuvat veden alta. Ne kyllä vaativat muokkaamista, jotta takana kelluvat ihmiset saatiin pois. Turha siis odottaa tyhjiä patsaita, ellei mene niille johonkin todella kummaliseen aikaan yksityisveneellä.

Sukelteluiden jälkeen menimme lounaalle. Porukkamme oli monikulttuurinen ja juttelimme vaikka mistä. Eniten juttelin balilaisen pojan ja meksikolaisten veljesten kanssa. Heistä toinen asui Singaporessa ja toinen oli muuttamassa Tampereelle. Miehet näyttivät kuvia kilpikonnista joiden kanssa olivat uineet yhdellä etapilla. Me olimme nähneet niitä vain meren pohjassa nukkumassa.


Samana iltana menimme siskon kanssa kokeilemaan Gili Trawanganin yöelämää. Airbnb:n omistajamies on muusikko ja soittaa Sama Sama Reggae Barissa lähes joka ilta. Paikka oli aivan täynnä ja suhteellisen hintava, joten löysimme itsemme yksiltä rantabaarista ja sitten Jungle Barista. Gili-saarilla alkoholi on yllättävän kallista (siis Suomen hinnoissa jopa!) ja paikallisen viinan laatu on kyseenalaista. Monissa menuissa on kaksi hintaa cocktaileille; yksi paikallisen ja yksi maahantuodun viinan kanssa. Jungle Barissa mainostettiin juomien aina olevan imported ja happy hour -aikaan sai alennuksia. Sounds good. Yksi hyvä tapa säästää rahaa on ostaa juomia kaupasta.

Vain yksi baari saa olla auki 01:00 jälkeen Gili T:llä ja tämä paikka vaihtelee viikonpäivästä riippuen. Me odotimme ja odotimme Jungle Barin sulkeutumista ja seuraavaan paikkaan siirtymistä, mutta näin ei käynyt. Lopulta lähdimme nukkumaan ennen kahta.

Gili T:ltä löytyy kaikkia mahdollisia bileaktiviteetteja: party hostelleita, bileristeilyita, bar crawleja ja kymmenittäin baareja. Iltaisin pääkatu on menoa täynnä, mutta kyllä Gilillä voi rauhallistakin lomaa viettää. Yksi aktiviteetti, jonka missasimme oli ulkoilmaleffa. Muuten, kuten Gili Airillakaan, ei tekemistä aivan hirveästi ole. Gili T on kuitenkin ehdottomasti Gileistä menevin ja hyvä paikka tavata muita matkailijoita.


Lähtö Gililtä oli jopa kaoottisempi kuin sinne meno. Ranta oli täynnä ihmisiä ja lauttoja tuli ja meni aikataulujen ulkopuolelta. Ihmiset olivat hämmentyineitä, eikä kukaan tiennyt mihin lauttaan heidän piti mennä. Gili T:llä ei ole laituria, joten ihmisten pitää odottaa rantahiekalla. Jälleen kerran oli rinkan käyttäminen lottovoitto, sillä matkalaukkujen omistajat joutuivat nostamaan ne ylös aina aaltojen tullessa.

Lauttamme lähti melkein tunnin myöhässä ja se tuli jo aivan täyteen meidän pysäkiltämme. Vielä oli vuorossa Meno, Air ja Lombok ennen Balille lähtöä. Varsinkaan Lombokilta tulleille ei ollut istuinpaikkoja ja heidät käskettiin istumaan katolle. Siis mitä? Itse olisin esimerkiksi palanut auringossa todella pahasti, eikä lautan katolla kaksi tuntia istuminen muutenkaan ole kovin mukavaa. Onneksi meillä oli paikat sisältä. Onnistuin taas nukkumaan koko matkan.

Kaikki Padang Baista bussikuljetuksen varanneet (maksoi n. 7€) saivat rintaansa tarran, jossa luki päämäärä. Meille se oli Canggu. Perillä kuitenkin selvisi jutun juju. Kaikki kuljetetaan samoilla busseilla, jotka menevät about tätä reittiä: Ubud, Sanur, lentokenttä, Kuta, Seminyak, Canggu. Olisimme siis viimeisiä ja työntekijöiden mukaan tähän menisi ainakin 5 tuntia. Just. Padang Baissa odotti lauttayhtiön kanssa yhteistyötä tekeviä taxikuskeja, jotka tyrkyttivät palveluitaan. Kieltäydyimme monesti, mutta lopulta taivuimme mukavuuden edessä.

Pääsimme mukavaan ja ilmastoituun taxiin, josta maksoimme yhteensä 20€. Ehkä parkkipaikalta olisi saanut parempiakin diilejä, mutta olimme aivan poikki, eikä hyvittanut tingata kuskien kanssa. Varsinkin kun heillä on se etu, että asiakkaan on pakko saada kyyti. Matka Cangguun kesti ruuhkien takia pari tuntia. Loppujen lopuksi maksoimme siis kuljetuksista satamasta seuraavaan kohteeseen 34€ kahdelta henkilöltä, mikä ei Suomen hinnoissa kuitenkaan ole ihan hiiiirveän kallis. Pientä kusetusta lauttayhtiön puolesta, mutta minkäs sille tekee.


Tulipas hirveän pitkä postaus, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti :D Pähkinänkuoressa, Gili-saaret ovat hienot, mutta matkat Balilta ja Balille kyllä uuvuttivat. Mielestäni jos sinne asti raahautuu, kannattaa suoraan käydä vähintäänkin kahdella eri saarella. Gili Air ja Gili Trawangan olivat tarpeeksi erilaiset keskenään. Miltään saarelta ei kannata lähteä hakemaan mitään seikkailumatkaa, mutta Gili T on ehdottomasti levottomalle sielulle paras vaihtoehto. Viikko yhteensä oli hyvä pituus, vaikka siihenkin kuului monta päivää, joina ei tehnyt yhtään mitään. Mikä ei tietenkään ole välttämättä huono asia lainkaan.

Oletko käynyt Gili-saarilla? Mitä tykkäsit?
Post Comment
Lähetä kommentti