Se tunne kun kävelin ulos luokkahuoneesta viimeisen kokeen päättymiseksi. Olen ollut koko syksyn todella kiireinen ja stressaantunut ja oikeastaan tuntuu, etten ole montaa päivää levähtänyt sitten Suomesta lähdön. Enkä voi vieläkään uskoa, että olen oikeasti lomalla melkein kuukauden päivät eteenpäin. Koko ajan tuntuu, että pitäisi olla lukemassa johonkin kokoeeseen tai tekemässä jotain projektia. Olenko muka oikeasti vapaa?
Me lähdettiin suoraan kokeesta kavereiden kanssa Zhuhaihin Tabille syömään hot pottia ja jakamaan secret santa -lahjat. Kuinka ollakaan, sain juuri sen kaikista jättimäisimmän paketin, aivan kuten olin pelännytkin. Sisältö oli mieleinen (kulhoja ja pyykeitä), mutta minne hittoon laitan tämän kaiken tavaran säilöön lukuvuoden päätteeksi!? Olin pulassa jo viime kesänä ja nyt ajattelin lähettää kaiken mahdollisimman turhan perheen mukana takaisin suomeen, mutta kuinkas kävikään; olen neljää kulhoa rikkaampi.
Säät ovat viime aikoina olleet hyvin viileät, varsinkin sisällä, sillä meillä ei ole asuntolassa lämmitystä. Sormet jäässä väännän tätäkin tekstiä (anteeksi siis mahdollisista kirjoitusvirheistä, sormet eivät ole yhtä notkeat kuin yleensä) päälläni kaksi paksua paitaa ja pörrösukat. Sentään tänävuonna en tehnyt samaa virhettä kuin viimeksi, ja laitoin peittoon täkin sisään vasta kun ulkona oli lähemmäs 20 astetta. Vielä siis olen pystynyt nukkumaan ilman pipoa ja hanskoja, mikä on voitto sinällään :D
Vaikka täällä onkin kylmä (13-18c), olen täysin unohtanut joulun. Joo, ravintolan nurkassa oli pieni joulukuusi ja joo, ostarilla soivat joululaulut, mutta kun kävelee kadulla ja näkee palmupuita, ei ensimmäisenä mielessä ole tuo talvinen juhla. Koulukiireet myös pitivät huolen siitä, että ajatukset ovat jossain muualla. Ja kuinka outo onkaan ajatus, että ensisunnuntaina syön illallista perheeni kanssa? Ei todellakaan tunnu siltä, että olisi jo joulukuun loppu. Puhumattakaan siitä, että soolomatkaani Hoi Aniin on enää kaksi viikkoa.
Kavereiden kanssa vitsaillaan aina siitä, kuinka kohta ollaan jo työharjoittelussa, sitten kirjoittamassa thesistä, tekemässä masters-tutkintoa, töissä, menossa naimisiin, saamssa lapsia ja kohta ollaan jo keski-iässä. Mutta kun elämä näyttää etenevät sitä vauhtia kun se on viime kuukaudet edennyt, olen tosissani kauhuissaan siitä, että herään pian kymmenenteen vuoteeni samassa työpaikassa. Pitäisi tosissaan oppia pysähtymään ja nauttimaan nykyhetkestä.
Asuntola on jo hyvin hiljainen monien lähdettyä kotiin heti kokeiden jälkeen ja tuntuu oudolta, että itse olen jäämässä viettämään joulua ja uutta vuotta Macauhun. Olin aivan varma, etten koskaan pääsisi näkemään Macaun Eiffel-tornin (luit oikein :DD) ilotulituksia, vaikka en olekaan vielä aivan varma, aionko tosissaan laittaa itseni siihen ihmispaljouteen ja mahdottomuuteen saada taxia takaisin hotellille. Vielä jää nähtäväksi missä otan 2018:an vastaan.
Tsempit kaikille, joilla on vielä viimeiset päivät koulua jäljellä ja hyvät joulun toivotukset näin ennakoon!
P.s. tein vihdoin blogilleni facebook-sivun ja siitä voi käydä tykkäämässä tästä: https://www.facebook.com/veradventuresblog tai blogin sivupalkista.
Post Comment
Lähetä kommentti