Mopolla Marble Mountainille - erilainen retkijärjestäjä

Hoi Anissa on ollut varsin sateista, minkä takia heti kun säätiedotus ilmoitti parin aurinkoisen päivän saapumisesta, varasin itselleni retken Marble Mountains -vuorille Da Nangin kaupungissa. Sain hotellilta heti sisäänkirjautumisen yhteydessä läjän esitteitä kaikenmaailman retkijärjestäjistä, mutta olin jo ennen koko matkalle lähtöä löytänyt yrityksen, jota halusin todellakin päästä kokeilemaan.

Tämä yritys on nimeltään I love Vietnam tour, joka operoi neljässä vietnamilaisessa kaupungissa. Itse törmäsin heihin jonkun blogin kautta, joten päätin laittaa itsekin hyvän kiertämään siltä varalta, että joku muukin on vastaavan aktiviteetin tarpeessa. Tämä ei siis todellakaan ole mikään sponsoroitu postaus, haluan vain vinkata kivan yrityksen muille Vietnamiin matkaaville :)

Päivä alkoi 8:30 kun minut tultiin hakemaan mopolla hotellilta. Ihastuin I love Vietnam touriin, koska heidän kanssaan pääsee näkemään paikkoja mopon kyydissä (ja mopo on niin vietnamilaista kuin vain voi olla) ja kaiken lisäksi heidän kaikki kuskinsa ovat naisia. Itse varsinkin yksin kulkiessani tunnen oloni turvallisemmaksi muiden naisten seurassa, minkä lisäksi tykkään heidän ajatuksesta siitä, että tuetaan naisia. Vietnam ei kuitenkaan ole mikään maailman tasa-arvoisin maa.

Ensimmäinen pysäkki oli paikallinen "kahvila" (risteyksen sivussa oleva avotila), jossa joimme kahvia kuskini kanssa. Juttu lensi luontevasti alusta asti ja kuulin paljon kiinnostavia asioita. Oli myös kiva kun oli joku, jolta kysyä mitä vain Vietnamista.

Opin, että Vietnamissa on kolmenlaista kahvia: miesten (mustaa), naisten (maidon kanssa) ja vanhusten (kuumaa). Me otimme kylmät, Saigon-nimiset kahvit, joiden kylkiäiseksi tuli ilmainen tee.  Kuulemma moni viettää kahvia juodessa kaksi tuntia. Juttelimme siitä kuinka Hong Kongissa ja Macaussa elämä on hyvin kiireistä, eikä kukaan ns. vietä aikaa kahvilassa. Onpa muuten virkistävää kun kaikki tietävät Macaun, Euroopassa kun näin ei todellakaan ole (ihan ymmärrettävästi, en itsekään oppinut Macausta kuin vasta lukiossa).

Noin puolen tunnin ajamisen jälkeen saavuimme Marble Mountainsille, jossa ei hyvästä säästä huolimatta ollut vielä hirveästi ihmisiä - ehkäpä tämä onkin syy retken aikaiselle alkamiselle. Vuoren alla olevista turistikojuista ostin itselleni aurinkolasit, koska Hong Kongissa onnistuin kadottamaan yhdet ja rikkomaan toiset. Nyt siis kävelen ympäriinsä feikki Ray Baneilla, joista ei ees mitenkään saa pois logoa :D (edit: onnistuin rikkomaan nämäkin lasit kahdessa päivässä)

Kuskini kertoi vuorella olevista paikoista kaikenlaista ja oli kiva kun pystyi edetä täysin omaan vauhtiin, eikä minkään ryhmän mukana. Kierroksen loppupuolella hänelle tuli X ja paikalle piti soittaa toinen yrityksen kuski. Minulle ei koskaan selvinnyt kunnolla, miksi kuskini piti lopettaa kesken, mutta hän pahoitteli useampaan kertaan. Meillä synkkasi hyvin, joten oli harmi sanoa hyvästit etuajassa. Uusi kuski oli kuitenkin erittäin mukava hänkin ja jatkoimme kierrosta.

Ylös olimme tulleet hissillä, mutta vuorelta alas kävelimme jalkaisin. Matka ei ollut pitkä, mutta toiseen suuntaan helteessä ei ehkä niin mukava. Retkeen sisältyi lounas ja niinpä ajoimme takaisin Hoi Aniin ja Madam Khanh:n Banh Mi -ravintolaan. Tämä ravintola oli hyvin vaatimaton ja siellä työskenteli edelleen yli 80-vuotias "queen". Paikalla oli monta länsimaalaista turistia ja kuskini kertoi, että paikka oli tullut tunnetuksi Anthony Bourdainin käytyä siellä. Ja olihan se leipä hyvää - ja halpaa! Itse otin banh mi:n, jossa oli kirjaimellisesti vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Yksi leipä maksoi vain n. 75 snt ja siitä todellakin tuli täyteen.

Ravintolasta ajoimme takaisin hotellilleni ja sanoimme hyvästit. Olisin mielelläni jatkanut retkeä iltaan asti! Etukäteen olin kysynytkin yrityksen nettisivun online chatissa, olisiko mahdollista yhdistää kaksi retkeä yhteen, mutta ainakaan valitsemiini kohteisiin se ei onnistunut. Harmi. Pitää katsoa, lähtisinkö vielä toiselle kierrokselle heidän kanssaan. Hinta oli tosiaan alle 35€, joten ei todellakaan päätähuimaava ja siihen sisältyi lounas. Pääsyliput pitää kyllä itse maksaa, mutta hyvä diili silti. Ja mielelläni tuon yritystä, jonka sanomaan uskon. Jos kukaan on koskaan Hoi Anissa, Huessa, Hanoissa tai Ho Chi Minh Cityssä, kannattaa vakavasti harkita I love Vietnam tour:n retkeä!

Night at the Airport

Perheen lento takaisin Suomeen lähti keskiyöllä, minun lentoni Vietnamiin kahdeksalta seuraavana aamuna. Yhteisen ajan maksimoimiseksi lähdin tietysti mukaan lentokentälle ja kun ei olisi ollut mitään järkeä ajaa taxilla tuntia takaisin kaupunkiin vain ollakseni ylihintaisessa hotellissa pari tuntia ennen kentälle palaamista, päätin viettää yöni lentokentällä. Kokemus kai sekin.

Niinkin vilkas lentokenttä kuin Hong Kongin kenttä on, on se kuolettavan hiljainen yöllä. Kaupat ja ravintolat sulkeutuvat jo ennen yhtätoista ja yön pimeinä tunteina ei lähtenyt kuin pari lentoa. Itse pystyin tehdä check inin vasta viideltä aamuyöstä, joten suurin osa yöstä meni lähtöaulassa. Miksi muuten lentokenttien pitää olla niin hemmetin kylmiä!? Liian täyden matkalaukun takia minulla oli jo alunperin päällä yksi pitkähihainen, kaksi ohutta neuletta, collage-pusero ja farkkutakki, eikä sekään ollut tarpeeksi. Aamuyöstä asuun liittyi myös villakaulahuivi, joka ei myöskään estänyt tärisemistä.

Parkkeerasin itseni heti alkuun latauspisteelle, jossa yö lähti käyntiin vieressäni mies, joka valtasi koko pienen penkistön ja nainen, joka äänteli kännykkäpelinsä menestyksen mukaan. Myöhemmin seuraan liittyi myös rikkinäisiin vaatteisiin pukeutunut "laitapuolenkulkija", jolla oli kaksi kärryllistä täynnä matkalaukkuja (mutta oliko vain viettämässä yötä sisällä, koska harvalla olisi varaa/halua maksaa lisäkuluja lentoa varten niin monesta laukusta).

Varmaan tunnin kuluttua penkki-mies nousi röhnötysasennostaan ja katsoi minua hetken, minkä jälkeen kysyi kiinaksi, olenko ulkomaalainen. "Yes". Tästä alkoi raastavan pitkä keskustelumme (englanniksi ja mainittakoon, että välillä oli hyvin vaikea ymmärtää, mistä puhuttiin), jonka aikana hän kertoi luulleen minun olevan 30-vuotias (kiitos?), yllättyi, että alallani on töitä ja kertoi käyvänsä Macaussa vähintään kerran vuodessa jossain konferenssissa. Ja ehdotti että tapaamme ensi kerralla, hän jopa saattaisi tulla kylään jo keväällä. Kiitos, mutta ei kiitos. Katsoimme myös ipadilta hänen "not my girlfriend, just my friend":n matkakuvia Euroopasta ja kävimme kuva kuvalta läpi kaikki WeChat momentsini (vähän kuin facebook+whatsapp). Hänhän tietysti heti alkuun pyysi yhteystietoni. Onneksi miehen piti tehdä check in jo yhden aikoihin.

Välikuolema aamukuudelta

Vaivuin johonkin outoon koomaan ja kännykkäpelejä pelatessa ja youtubea katsoessa yhdeksän tuntia kului yllättävän nopeasti. Jännitysmomentti tuli kun testasin carry on -matkalaukkuni painoa ja se oli 3kg ylipainoinen! Pakkasin kaikki elektroniikkatavarani (gopro, tripod, matka-akku ja kaikkien asianomaiset laturit) macbookin pienen kantosalkun sivutaskuihin ja toivoin parasta. Check inin yhteydessä käsimatkatavaralaukutkin punnittiin samalla vaa'alla kuin ruumaan menevät, enkä joutunut maksaa ekstraa, joten kai sain laitettua tarpeeksi painoa piiloon.

Lento Hong Kongista Da Nangiin kesti vain 1h 40min ja nukuin siitä 99%, vaikka yritinkin pysyä hereillä. Yleensä en saa unta istualteen, vaikka elämäni olisi siitä kiinni, mutta tällä kertaa nukahdin hetkessä, enkä edes pilkkinyt niin, että heräisin siihen. Heräsin vasta laskeutumiskuulotukseen ja senkin jälkeen nukahdin uudestaan ja uudestaan siihen asti, että lentokoneen pyörät törmäsivät maankamaraan. Skipatut yöunet todellakin tekivät tehtävänsä.

Kentällä minua oli vastassa nimelläni varusteltua paperilappua pitävä mies, joka ajoi minut noin 40min matkan päähän hotelliini Hoi Anin kaupungissa. Hotellilta sain kuljetuksen ilmaisiksi, koska yövyn heillä kymmenen yötä, mutta oikea hintakaan ei päätä huimannut, se olisi ollut n.20€.

Henkilökunta oli todella ystävällinen heti saapumisesta asti ja pääsin huoneeseeni vain 15min odottelun jälkeen (ja kello oli tässä vaiheessa vasta jotain 11-12). Sain mukaan läjän esitteitä kaiken maailman kierroksille ja tässä onkin paljon punnittavaa ennen kuin pystyn tehdä viimeiset valintani siitä, mitä tulen tekemään. Sää on sateista, mutta varsin lämmintä. Kyllä tästä hyvä loma tulee.



P.s. seikkailuani Vietnamissa voi seurata instagramissa @ verawinter. Päivittelen varsinkin tarinaa kun tulin ostaneeksi oikein prepaid-liittymän :D

* 2017 *

Clisheisesti jälleen kerran kauhistelen sitä, kuinka nopeasti aika on kulunut. Tämä on jo kolmas vuosi pähkinänkuoressa -postaukseni ja kun aloin katsoa kuvia kännykän rullasta, tuntui kuin viime kerrasta olisi vain pari kuukautta. Toisaalta kuva-arkistoa läpi käydessä tajuaa myös, kuinka paljon vuodessa ehtiikään tapahtua.

Vuoden 2016 kertaus löytyy TÄSTÄ ja 2015:n TÄSTÄ.

Tammikuu
Vuosi alkoi Suomesta, josta matkasin Pekingiin ja Gubeishui-kylään minilomalle. En ollut käynyt Pekingissä sitten Kiinan kiertomatkan edellisessä huhtikuussa ja se tuntui oudolla tavalla todella tuntemattomalta, mutta kuitenkin tutulta. Vähemmän sellaiselta paikalta, jossa näkisin itseni asumassa pidemmän päälle. Ehkä Macaun ja Hong Kongin takia Peking vaikuttaa niin vanhanaikaiselta ja ei-niin-viihtyisältä asuinpaikalta länsimaalaiselle. En kuitenkaan todellakaan ole alkanut vihata Pekingiä, vain tajunnut, etten halua siellä loppuelämääni viettää.

Helmikuu
Palasin Pekingiin kiinalaisen uudenvuoden viettoon vain pari viikkoa edellisen käynnin jälkeen. Se oli ensimmäinen kertani viettämässä kyseistä juhlapyhää ja mahtava kokemus. Loppulomasta ajoimme pikajunalla Shanghaihin kolmeksi tai neljäksi yöksi, pääaktiviteettina Disneyland.

Maaliskuu
Alkuvuoden pitkien lomien jälkeen koulua oli yhtäjatkoisesti melkein kaksi ja puoli kuukautta - ja sen huomasi. Kaiken lisäksi tässä jaksossa minulla oli accountingia ja matikkaa, joista kumpikaan ei kuulu bravuureihini.

Kuun lopussa alkoi kesäharjoittelupaikkojen jahtaaminen. Ensimmäinen haastatteluni oli DFS-nimiseen luxus duty free -kauppaan, jonne en loppujen lopuksi saanut paikkaa. Syytä en koskaan saanut kuulla, mutta se, etten osannut suurimman asiakaskunnan (manner-kiinalaiset) kieltä, oli varmasti hyvin suuri osasyy.

Huhtikuu
Pääsiäislomalla lähdin ensimmäiselle soolo-matkalleni, Pattayaan. Se oli täydellinen irroitus koulustressistä ja osoitus itselleni, että pystyn seuran puutteessa lähteä ulkomaille yksinkin. Vaikka en tehnytkään mitään Thaimaassa, sain ladattua akkuja ja tosissaan rohkeuden yksinmatkustamiseen.

Toukokuu
Yliopiston ensimmäinen vuosi suoritettu. Tämä kevät-lukukausi oli huomattavasti syksyä rankempi haastavampien kurssien takia, joten en malttanut odottaa kesälomaa. Koulustressin lisäksi sain jännittää uuden harjoittelupaikan saamista, mutta onneksi se vihdoin löytyi noin viikkoa kesälomaa ("lomaa") ennen portugalilaisen naisen muotiyrityksestä.

Kesäkuu
Melkein koko kesäkuu meni töitä tehdessä, tarkemmin sanottuna skannatessa. Palkattomat, 9:30-19:00 -pituiset työpäivät ja kahdet kuusipäiväiset työviikot eivät olleet hirveän motivoivia, varsinkin kun yritys ei tuntemattomana auttaisi hirveästi CV:ssä (verrattuna siihen, että yksi kaveri oli esim. Louis Vuittonilla). Kaikesta kuitenkin selvitään ja ainakin pomoni oli todella mukava.

Heinäkuu
Kesälomani alkoi vihdoin ja lähdin viettämään sitä Suomeen. Lentomatka ei mennyt ihan suunnitelman mukaan, joten Helsinki-Vantaalle laskeutuminen tuntui sitäkin paremmalta. Noin viikon Suomessa olon jälkeen lähdettiin perheen kanssa matkalle Kreikkaan, Ateenaan ja saaristoon. Oli kivaa pitkästä aikaa käydä uudessa maassa ja varsinkin sellaisessa, jonne on pitkään halunnut matkustaa.

Elokuu
Elokuussa oli edessä paluu Macauhun, mutta sitä ennen käytiin siskoni kanssa Riikassa viikonloppumatkalla. Juuri päivää ennen lentoani takaisin Macauhun, iski sinne voimakas taifuuni, jonka takia koko kaupunki oli aivan sekaisin. Onneksi kaikki tuttunu selvisivät ilman vahinkoja ja vaikka itsekin jouduinkin olla ilman juoksevaa vettä ja nesteyttää itseäni virvoitusjuomilla vesipullojen ollessa loppuunmyytyjä kaikkialla, olisivat asiat voineet olla paljon huonomminkin.

Syyskuu
Kuuden viikon kesäloman jälkeen koulu alkoi taas. Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa, tykkään koulusta paljon ja vaikka jouduinkin stressata halustani nostaa GPA:ta, nautin olostani. Ja kun Macau oli jo tuttu ja kaveriporukka löytynyt, pystyi keskittyä enemmän kouluhommiin ja normaaliin arkeen.

Lokakuu
Hankin vihdoin itselleni multiple entry -viisumin Kiinaan ja näin pääsin ensimmäistä kertaa käymään Shenzhenissä, josta hyvä ystäväni on alunperin kotoisin. Oli mahtavaa, että sain yöpyä paikallisen perheen luona ja vaikka siellä olikin kotona vain isosisko ja pikkuveli, näki eteläkiinalaista arkea.

Kuun lopussa tehtiin kaveriporukan kanssa toinen vuotuinen Halloween-retki Hong Kongiin, josta jatkettiin Shenzheniin jälleen kerran.

Marraskuu
Joululomalle mietin kaikkia mahdollisia matkatyyppejä, -seuraa ja -kohteita. Kaikkea Balin joogaretriiteistä Laosin ryhmäkiertomatkaan, Taiwanin kiertelyyn ja Okinawaan, mutta lopulta päädyin soolomatkaan Hoi Aniin, Vietnamiin. Siellä vietän kymmenen yötä ja tällä kertaa aion oikeasti tehdä muutakin kuin maata altaalla. Sormet ristiin silti, ettei joka päivä sada! Säätiedotukset eivät näytä hirveän lupaavilta, mutta ainakin lämpöä pitäisi olla 24+.

Joulukuu
Kolmas jakso yliopistoa pulkassa, uskomatonta. Tänä jouluna en lähtenyt Suomeen, vaan perheeni tuli luokseni Macauhun. Päivät on kulutettu käymällä nähtävyyksissä ja nauttimalla ajasta yhdessä. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan perhettä ja läheisiä muutenkin. Parhautta on istua iltaa rakkaiden ihmisten kanssa puhuen kaikesta maan ja taivaan välillä ja nauraessa niin, että poskiin sattuu. Näitä hetkiä on toivottavasti luvassa vielä enemmän ensi vuonna!

Viime UV kotibileissä Suomessa

Tämä vuosi tuntuu kuluneen hetkessä. Muistan kuinka kesäkuussa havahduin siihen, että ollaan jo puolessa välissä. On kiva pysähtyä näin vuoden lopuksi muistelemaan niitä kaikkia hyviä hetkiä, jotka muuten saattaisivat unohtua.

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden tein uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle. Niitä oli neljä: aloita joku harrastus, saa koulun ulkopuolisia ystäviä, matkustele enemmän ja opettele kanttonia. Kävin koulun kautta tanssitunnilla kahdesti (neljästä yksi oli peruttu ja yhdelle en päässyt seuraavan päivän kokeen takia) ja kahden Macaussa työskentelevän filippiiniläistytön kanssa kävin syksyllä brunssilla ja toisen heistä kanssa vaihdan aina välillä kuulumisia. Thaimaan ja tulevan Vietnamin matkan lisäksi olen käynyt Kiinassa viitisen kertaa syksyn aikana ja kanttonille olen avannut korvat ja yrittänyt sitä käyttää aina mahdollisuuksien mukaan. Mitään lupausta en toteuttanut 100%:sti (paitsi ehkä matkustelua), mutta vähän on parempi kuin ei mitään, eikös? :D Ensi vuonna voin yrittää parantaa tuloksia entisestään.

Kiitos 2017, 2018 bring it on!

Hyvää uutta vuotta kaikille!!!

Joulupäivä Hong Kongin Disneylandissa

Tätä joulua en todellakaan viettänyt perinteisesti. Jouluaattona menimme Hong Kongiin ja Macauhun käymään tulleen perheeni kanssa Big Buddhalle (siitä postausta myöhemmin) ja joulupäivän vietimme siskoni kanssa Disneylandissa. Ei ehkä paras aktiviteetti vuorokautta aiemmin yhdeksän tuntia lentokoneessa viettäneelle, mutta kukapa jättäisi välistä mahdollisuuden päästä sisäinen lapsensa valloilleen?

Hotelliltamme Disneyyn mentiin kahdella metrolinjalla sekä spesiaalilla Mikki Hiiri -ikkunoin ja käsikahvoin varustellulla yhden pysäkin disney-linjalla. Tähtäsimme olla paikalla heti puiston avauduttua, vaikka Shanghain Disney-kokemuksen takia tiesinkin, että päivä tulisi olemaan hyvin voimiakuluttava. Siis kuinka huvipuistopäivän jälkeen on väsyneempi kuin täyden treenipäivän?

Pelkäsimme lomapäivän takia Disneylandin olevan tupaten täynnä, mutta onneksemme näin ei ollut. Tietysti jonot olivat silti sen pituisia, ettei moisia Suomessa usein näe. Jonotimme yleensä laitteisiin n. 45min, mikä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin parin tunnin jonotus! Tällä kertaa ohittelua ei myöskään ollut havaittavissa.

Hong Kongin Disneyland on maailman Disneylandeista pienin ja eron Shanghaihin huomasi hetkessä. Siellä ei yhdessä päivässä ehtinyt nähdä kaikkea (myös koska jonottamiseen meni aina 2-3h..), mutta Hong Kongiin päivä riitti loistavasti. Laitteita oli aika vähän, mutta Disneylandiin ei pitäisikään mennä pelkästään niiden takia; siellä voi elää uudelleen lapsuusmuistojaan, katsoa esityksiä ja nauttia iloisesta tunnelmasta. Ja meille nykyajan some-kulttuuriin orjille ei montaa kuvauksellisempaa paikkaa löydy, se on varmaa. Ainut asia, joka Disneylandissa on aivan kamalaa, on ruoka. Molemmissa käymissäni puistoissa se on ollut kallista ja täysin liukuhihnakamaa, eikä laatua tai makua ole todellakaan mietitty.

Auringon laskettua värikkäät valot syttyivät palamaan ja puistosta tuli todella kaunis. Suurin osa laitteista lopetti toimintansa jo kahdeksalta, vaikka loppuilotukset alkaisivat vasta yhdeksältä. Me ja hyvin moni muu istuimme linnan edessä odottamassa tunnin saadaksemme hyvät paikat ja sanoaksemme ei Disneyn yritykselle patistaa ihmiset ostamaan ruokaa muun tekemisen puutteessa (en kyllä tiedä oliko tuo se oikea syy tahalliselle tunnin toimeettomuudelle, mutta näin salaliittoteorioilla väritetyt aivoni päättelivät :DD) Siinä maassa istuessa kiitti Hong Kongin säätä parikin kertaa. Kun voi joulukuun lopussa istua kiveyksellä tuntematta kylmää, on asiat aika hyvin. Ja  olivathan ne ilotulitukset odotuksen arvoiset. Shanghaissa en niitä kumpanakaan iltana jaksanut jäädä katsomaan (koko päivän seisominen on oikeasti rankkaa!) ja vieläkin vähän harmittaa.

Viimeisten rakettien sammuttua teimme MTR-asemalle sellaisen pikajuoksusuorituksen, että itse Usain Bolt'kin olisi vapissut. Emme todellakaan aikoneet jäädä ihmispaljouden jalkoihin ja katsomaan täysien metrojen lipuvan ohitse ennen kuin itse pääsisimme kyytiin. Nyt olimme ensimmäisten joukossa ja hyvä niin, sillä olimme matkalla satamaan ja Macauhun. En ollut etukäteen tarkistanut Kowloonin sataman viimeistä lähtöä, mutta sattuman kaupalla olimme siellä juuri kymmenisen minuuttia sitä ennemmin. Muuten olisi pitänyt kävellä takaisin metroasemalle ja ajaa neljännellä metrolla toisen saaren satamaan, jossa olisi tai ei olisi ollut tilaa loppuillan seilailuihin.

Lautassa silmäluomet painoivat ja jalkapohjiin pisteli. Macaun valojen heijastuessa meren pinnasta tuntui kuin olisi juuri suorittanut triathlon ja sormet menivät ristiin sen puolesta, että taxijono ei olisi pitkä. Olisin voinut nukahtaa pystyyn ja syödä viiden ruokalajin illallisen. Hotellille päästyä ei mennytkään kauaa siihen, että kaaduin sängylle ja maisemat vaihtuivat Disneylandista untenmaille.



P.s. Tykkää Veradventures-blogista facebookissa TÄSTÄ!

Ohi on - ja jouluun vain 4 päivää!?

Se tunne kun kävelin ulos luokkahuoneesta viimeisen kokeen päättymiseksi. Olen ollut koko syksyn todella kiireinen ja stressaantunut ja oikeastaan tuntuu, etten ole montaa päivää levähtänyt sitten Suomesta lähdön. Enkä voi vieläkään uskoa, että olen oikeasti lomalla melkein kuukauden päivät eteenpäin. Koko ajan tuntuu, että pitäisi olla lukemassa johonkin kokoeeseen tai tekemässä jotain projektia. Olenko muka oikeasti vapaa?

Me lähdettiin suoraan kokeesta kavereiden kanssa Zhuhaihin Tabille syömään hot pottia ja jakamaan secret santa -lahjat. Kuinka ollakaan, sain juuri sen kaikista jättimäisimmän paketin, aivan kuten olin pelännytkin. Sisältö oli mieleinen (kulhoja ja pyykeitä), mutta minne hittoon laitan tämän kaiken tavaran säilöön lukuvuoden päätteeksi!? Olin pulassa jo viime kesänä ja nyt ajattelin lähettää kaiken mahdollisimman turhan perheen mukana takaisin suomeen, mutta kuinkas kävikään; olen neljää kulhoa rikkaampi.

Säät ovat viime aikoina olleet hyvin viileät, varsinkin sisällä, sillä meillä ei ole asuntolassa lämmitystä. Sormet jäässä väännän tätäkin tekstiä (anteeksi siis mahdollisista kirjoitusvirheistä, sormet eivät ole yhtä notkeat kuin yleensä) päälläni kaksi paksua paitaa ja pörrösukat. Sentään tänävuonna en tehnyt samaa virhettä kuin viimeksi, ja laitoin peittoon täkin sisään vasta kun ulkona oli lähemmäs 20 astetta. Vielä siis olen pystynyt nukkumaan ilman pipoa ja hanskoja, mikä on voitto sinällään :D

Vaikka täällä onkin kylmä (13-18c), olen täysin unohtanut joulun. Joo, ravintolan nurkassa oli pieni joulukuusi ja joo, ostarilla soivat joululaulut, mutta kun kävelee kadulla ja näkee palmupuita, ei ensimmäisenä mielessä ole tuo talvinen juhla. Koulukiireet myös pitivät huolen siitä, että ajatukset ovat jossain muualla. Ja kuinka outo onkaan ajatus, että ensisunnuntaina syön illallista perheeni kanssa? Ei todellakaan tunnu siltä, että olisi jo joulukuun loppu. Puhumattakaan siitä, että soolomatkaani Hoi Aniin on enää kaksi viikkoa.

Kavereiden kanssa vitsaillaan aina siitä, kuinka kohta ollaan jo työharjoittelussa, sitten kirjoittamassa thesistä, tekemässä masters-tutkintoa, töissä, menossa naimisiin, saamssa lapsia ja kohta ollaan jo keski-iässä. Mutta kun elämä näyttää etenevät sitä vauhtia kun se on viime kuukaudet edennyt, olen tosissani kauhuissaan siitä, että herään pian kymmenenteen vuoteeni samassa työpaikassa. Pitäisi tosissaan oppia pysähtymään ja nauttimaan nykyhetkestä.

Asuntola on jo hyvin hiljainen monien lähdettyä kotiin heti kokeiden jälkeen ja tuntuu oudolta, että itse olen jäämässä viettämään joulua ja uutta vuotta Macauhun. Olin aivan varma, etten koskaan pääsisi näkemään Macaun Eiffel-tornin (luit oikein :DD) ilotulituksia, vaikka en olekaan vielä aivan varma, aionko tosissaan laittaa itseni siihen ihmispaljouteen ja mahdottomuuteen saada taxia takaisin hotellille. Vielä jää nähtäväksi missä otan 2018:an vastaan.

Tsempit kaikille, joilla on vielä viimeiset päivät koulua jäljellä ja hyvät joulun toivotukset näin ennakoon!

P.s. tein vihdoin blogilleni facebook-sivun ja siitä voi käydä tykkäämässä tästä: https://www.facebook.com/veradventuresblog tai blogin sivupalkista.