Halloween in Hong Kong... again

Viime vuoden tapaan lähdimme taas kavereiden kanssa viettämään Halloweenia Hong Kongiin. Tällä kertaa päätettiin jäädä kaupunkiin yöksi ja siirtyä siitä vielä Shenzheniin pariksi päiväksi kun normaalin kolmen päivän viikonloppuumme yhdistyi vielä yksi public holiday -päivä.

Tällä kertaa tunsimme toisemme paremmin kuin viimeksi ja siksi minä ja kaksi muuta kaveria lähdimme matkaan jo 8:30 lautalla tietäen, että yksi kavereistamme on aina myöhässä (oli viime vuonna juuri samaiselta matkaltakin) ja Kinin piti hoitaa aamupäivällä virallisia asioita. Kahden Macausta hitaasti lähtevän piti olla 11:00 lautassa, mutta loppujen lopuksi tapasimme heidät vasta 14:30... Noh eipä siinä mitään, me muut ehdimme jo viedä matkalaukut Airbnb:hen, emmekä joutuneet maksamaan 10+ euron talletuslokeromaksua huvipuistossa.

Ocean Parkissa on joka Halloween kummitustaloja ja tänä vuonna teemana olivat Saw-leffat. Teema ei kyllä ollut esillä yhtä vahvasti kuin viime vuoden teema oli ja muutenkin kauhutaloja oli vähemmän. Puistossa oli tapahtunut aiemmin tänäsyksynä tapaturma miehen lähtiessä pois "polulta" kauhutalossa, mikä varmasti oli yksi syistä talojen vähemmyyteen ja matalempaan profiiliin.

Viime vuonna jouduimme jonottamaan kaikkialle 1-2 h puiston ollessa aivan täynnä, mutta koska tällä kertaa olimme liikkeellä perjantaina keskellä päivää, ei ihmisiä ollut lähellekään yhtä paljoa. Ocean Parkin kaduilla kävelee välillä näyttelijöitä, jotka pelottelevat ohikulkijoita (videosta tekemäni kuvasarja hieman ylempänä). Varsinkin pimeän tultua joutuu välillä vaikka mitten hyökkäysten kohteeksi ja saa kirkua kyllä kurkun täydeltä. Yksi kavereistani oli silminnähden peloissaan jo kaukana odottavia hahmoja ja tämäkös vasta heitä aina innosti pelottelemaan juuri häntä :D Myös minä pääsin helposti kohteeksi erottuessani joukosta.

Kuinkas ollakaan, minulle taas sattui ja tapahtui. Yhdellä kadulla alkoi vogueing-tanssiesitys, jonka katsojarinkiin liityimme paremman tekemisen puutteessa. Esityksessä tuli osio, jossa yleisöstä alettiin hakemaan osallistujia mukaan. Töytäisin hieman tanssia harrastavaa kaveriani eteenpäin vain tajutakseni, että yksi esiintyjistä katsoi minua suoraan silmiin ja viittoi luoksensa. Sekunninmurto-osan harkinnan ja kavereiden hurrauksen saattelemana päätin lähteä mukaan.

Meidät jaettiin kolmeen ryhmään, joista kahdessa oli esiintyjän lisäksi vain yksi ihminen ja yhdessä kolme kaverusta. Itse olin tietystikin yksin. Ainoa miestanssija alkoi kuuluttaa kanttoniksi pitkiä ohjeita ja minun esiintyjäparini englanninsi yksinkertaisesti: "he wants us to pose".

Harjoittelimme kolme poseerausta pikaisesti, minkä jälkeen sain kuulla olevani team 1 ja nyt oli meidän vuoromme. Niinpä kävelimme "catwalkilla" katsojien edessä ja teimme poseerauksemme. Tämän jälkeen muut ryhmät tekivät saman. Kaikkien esiinnyttyä oli huutoäänestyksen vuoro. Minä ja toinen yksinoleva saimme eniten huutoja ja sitten meidän käskettiin battleta :DD Niinpä siis käppäilimme hieman ympäriinsä ja sitten teimme poseeraukset vastakkain ilman mentoreitamme. Voittajaa ei koskaan julkistettu, mutta hauskaa oli! Nyt voin sanoa ottaneeni osaa julkiseen vogueing battleen. Moni tuskin voi sanoa samaa.

Seuraavana päivänä veimme matkalaukut säilytykseen ja lähdimme kaupungille. Jalat olivat aivan poikki vieläkin edellisestä päivästä, eikä koko päivän shoppailu, varsinkin kun en itse ostanut mitään, auttanut asiaan. Kaverit halusivat katsella meikkimerkkejä, joilla ei Macaussa ole kauppaa, joten vietimme yli tunnin pienellä, aivan täydellä ostoskeskuksen kujalla, jossa merkeillä oli omat pienet kojunsa. Erittäin epämielyttävä kokemus, sen voin sanoa.

Macauhun -ja hyvin moneen muuhinkin paikkaan- verrattuna Hong Kong on todella kiireinen ja täynnä ihmisiä. Macaulaiselta ruusupilveltä tipahtaa hetkessä kun autot eivät anna jalankulkijoille tietä, keskustassa on tungettelevia myyjiä ja ihmiset kulkevat pitkin MTR-tunneleita kuin robotit. Kadulla näimme valkoihoisen, kuulemma venäläisen (, mutta aasialaiset sanovat kaikkia blondeja venäläisiksi, joten en mene vannomaan sen puolesta), youtubaajan, joka tekee videoita kanttoniksi ja Waldoksi pukeutuneen kitaransoittajan (katso alempi kuva). Vaikka tein tietoisen päätöksen muuttaa Macauhun enkä Hong Kongiin, on pakko myöntää, että HK:ssa aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Mong kok:ssa asuu kuulemma cool/badass nuoria aikuisia, minkä takia kanttonin slangilla MK tarkoittaa vastaavantyylistä tyyppiä :D Me yritimme olla MK-tyylisiä kuvassa metron lähestyessä ja ihmisten kävellessä koko ajan kameran edestä. Tämä on ainut kuva, jossa jonkun ohikulkijan pää ei ole mukana.

Pitkän päivän päätteeksi suunnitelmana oli siirtyä Shenzhenin rajalle bussilla ilta yhdeksän maissa, mutta kuinka ollakaan, bussit olivat tietysti loppuunmyydyt kun saavuimme terminaaliin. Otimme siis viiteen pekkaan alle taxin (eli neljä jakoi takapenkin) ja ajoimme melkein tunnin rajalle. Siellä ei onneksi ollut hirveästi ulkkareita, joten pääsin suhteellisen nopeasti läpi. Macaulaiset pääsevät niin Hong Kongiin kuin Kiinaankiin e-channelia (= ei tarvitse nähdä passintarkastajaa vaan vain skannatta ID-kortti koneessa) pitkin hujauksessa ja minua pitää aina odotella. Mitä tekisinkään macaulaisesta henkkarista...

Shenzhenistä sitten ensi postauksessa.

Happy Halloween! (hieman myöhässä)

Macao in B&W - Kuvia Macausta pt II

Viime vuonna (tarkistin juuri päivän ja se oli vain kahta päivää yli tasan vuosi sitten! Enkä edes suunnitellut) tein samanlaisen valokuvapostauksen Macausta ja näin niitä kuvia on taaskin kertynyt kännykän muistiin. En tosiaan edelleenkään väitä olevani minkään sorttinen valokuvaaja tai edes valokuvauksen harrastaja, mutta jos näen jotain kivaa, on kännykkäkamerani aina laulamassa. Tässä parhaat otokseni macaulaisesta elämästä:

Kun ei osaa paikallista kieltä

Asun toista vuotta paikassa, jonka virallista kieltä puhun noin kaksikymmentä sanaa, enkä yhtään sellaista lausetta, jonka viitsisin blogiini kirjoittaa (terveisiä äidille). Kun on suomenkielinen, joka elää englanniksi kanttoninkielisellä alueella, opiskelee koulussa japania, kirjoitti aikoinaan lukiossa neljä vierasta kieltä ja haluaisi parantaa mandariiniaan, ei yhtälö ole kovin yksinkertainen. Ja ai niin, olenhan myös kokopäiväinen yliopisto-opiskelijakin.

Kun muutin Pekingiin, halusin oppia mandariinin täydellisesti. Macauhun muuttaessani sanoin vain, etten todellakaan aio tuhlata kanttoniin yhtään sekuntia. Noh, näin en ajattele enää. Kun kaikki muut luokkalaiset puhuvat kanttonia, jään pakostikin ulkopuoliseksi. Joillekin ihmisille en ole varmaan ikinä puhunut kunnolla, koska he eivät uskalla puhua englantia kanssani (opiskelemme toki englannksi, mutta juu) ja jopa omat kaverini saattavat jutella kanttoniksi tuntejakin, jos keskustelu vie mukanaan, minun istuessani vieressä hiljaa.

Jotkut päivät ovat todella vaikeita. Joinain päivinä tuntuu kuin en koskaan pääsisi kunnolla sisään porukoihin, olisin ikuisesti ulkopuolinen ja ketään ei kiinnostaisi ottaa minua huomioon. Keskusteluun on mahdoton liittyä jos ei tiedä mistä puhutaan ja on vaikeaa itse olla koko ajan keksimässä uusia aiheita. On myös varsinaista rulettia huikkaista "we should go to a club this weekend" -tyylisiä turhia juttuja kun muut ovat ehkä juuri puhuneet jostain todella vakavasta tai surullisesta. Ja entäpäs kun muut ovat aivoriiheilleet projektia varten ja sitten minulta kysytään ideaa kun en ole edes lämmitellyt yhtään tai kuullut muiden ajatuksia. Myös ryhmächat on problemaattinen. Jos siellä puhuttaisin mitä tahansa euroopan kieltä, ymmärtäisin edes JOTAIN, mutta kiinaa on vähän paha alkaa lukemaan jos ei sitä osaa. Kääntäjä ei toimi kanttonin kanssa, kuulemma koska sitä kirjoitetaan niin "puhekielisesti", ilman kielioppia ja joitain merkkejä korvataan samalta kuulostavilla merkeillä ja joskus välissä on yksittäisiä englanninkielisiä sanoja (, jotka eivät kuitenkaan avaa viestin sisältöä mitenkään).

Ratkaisuksi on helppo sanoa: opiskele kanttonia. Teoriassa se on loistava idea, mutta käytännössä vaikea toteuttaa. Kuten alussa mainitsin, on jokapäiväinen elämäni jo varsinaista kielten sekamelskaa, minkä lisäksi kantton ei ole mikään kieli, jonka vain opettelet hetkessä. Jos mandariininkin sujuvaan osaamiseen menee monta Kiinassa vietettyä vuotta ja kantton on sitä vaikeampi kieli, voit ehkä laskea yksi plus yksi yhteen. Kaiken lisäksi, jos ikinä ilmaisen haluani oppia kanttonia, on vastaus aina: opiskele mandariinia. Kukaan ei siis ole innokas auttamaan minua, eikä koulunikaan tarjoa kanttonin tunteja ja vaikka tarjoaisikin, ne olisi mandariinia puhuville tarkoitettu.

Tämä postaus ei todellakaan ole mikään valitusromaani otsikolla "säälikää minua". Moni ihminen ei vain ehkä ole ollut samanlaisessa tilanteessa, joten haluan tuoda sen esiin. Kavereille en halua valittaa kanttonin käytöstä, koska loppujen lopuksi tämä on heidän kotinsa ja minä olen se maahanmuuttaja. En usko kenenkään luokkalaiseni koskaan olleen tilanteessa, jossa he eivät osaisi käytettyä kieltä, joten ehkä he eivät yksinkertaisesti tiedä, miltä tuntuu olla ajoittain kuuro-mykän tasolla kommunikaatiossa. Suurin osa ei myöskään ole opiskellut mitään vierasta kieltä (paitsi mandariinia, mutta sitä kaikki osaavat jo varsin hyvin), minkä takia he tuskin tajuavat miten vaikeaa on alkaa puhua uudella kielellä.

Vaikka välillä tilanteeni onkin varsin lannistava ja asiat eivät tule parantumaan -tyylinen, yritän pysyä positiivisena. Tiesin alusta astin, ettei täällä puhuttaisi edes mandariinia ja lähdin silti matkaan. Rakastan seikkailuja. Pidän korvat auki aina ja joitain sanoja olen oppinut kuuntelemalla. Kielioppi ja lausuminen ovat kuitenkin niin kaukana suomesta ja muista kielistäni, ettei kunnon otetta siitä saa. Tänä vuonna otin tavoitteekseni rohkaistua käyttämään kanttonia, edes vain kiitoksen sanoakseni. Kerran jopa tokaisin "mou chocolate" (chocolate lainasana ja erittäin kiinalaisittain lausuttu :D) karkkikoneella (vending machine??) kaikkien kavereiden kuullessa.

Haluaisin tosissani osata kanttonia ja jos voisin sen sormia napsauttamalla oppia, tekisin sen hetkessä. Tietysti kaikki syyni "laiskuuteen" ovat jollain tasolla tekosyitä, mutta olkoot. Toivon täältä valmistuessani pystyväni kirjoittamaan CV:hen vähintäänkin "kantton - alkeet". Tänä lukuvuonna olen jo oppinut osoittamaan taxin ikkunasta määränpäätäni ja huutamaan "[lito, lito!]" (= tämä (?)) ja pidentämään perus loukkaustani (koska minulle ensimmäisenä opetettiin tämä, tietystikin) kahdella sanalla. Näillä jutuilla ei ehkä ylpeillä työhaastattelussa, mutta jospas jostain repisin edes hitusen lisää vapaa-aikaa ja motivaatiota - mielellään mandariinia varten myös.

Miniloma Shenzhenissä

Kiinan kansallispäivää vietetään 1.10. ja sen johdosta melkein kaikilla kiinalaisilla on "golden week", eli viikon loma. Meillä Macaussa tämä loma on vain pari päivää, mutta yhdistettynä viikonloppuun juuri hyvän pituinen lähimatkailulle. En ollut itse asiassa suunnitellut mitään jännittävää vapaapäivilleni, vaikka lupasinkin itselleni matkustelevani enemmän tänä vuonna, kunnes kaveri kutsui mukaansa Shenzheniin. Kun vihdoin olin saanut sen Kiinan viisuminkin, ei asiaa tarvinnut kahdesti pohtia. 

Shenzhenin 10 miljoonan asukkaan superkaupunki sijaitsee Macausta noin tunnin lauttamatkan päässä, Hong Kongin vieressä. Kaverini Kini on kotoisin sieltä alunperin, joten sain yöpyä hänen perheensä luona - tosin ayita (ns. kodinhoitaja), pikkuveljeä ja isosiskoa (opiskelee meidän kanssa samassa koulussa) lukuunottamatta muu perhe oli lähtenyt viettämään golden weekiä ja Mid-Autumn festivalia kotikaupunkiinsa.

Heti huomasi tulleensa Manner-Kiinaan. On hassua, kuinka vierekkäin olevat kaupungit voivat olla niin erilaisia ja kuinka ihmisten käytöskin eroaa toisistaan. Kiinalaisten surullisenkuuluisa ohittelu muistui hyvin nopeasti mieleen, kuten myös tuijottaminen ja autojen minä menen ensin -asenne. Viimeisin on muuten varsinainen hazardi itsessäänkin plus Macaussa on eripuoleinen liikenne, joten olimme aina katsomassa tietä ylittäessä väärään suuntaan. Mandariini pisti korvaan, mutta oli lohdullista, sillä sitä sentään ymmärrän jonkin verran. Samaa en menisi sanomaan kanttonista. Oma reagointikieli on kyllä silti selvästi kantton ja "mm goy":t ja "mou":t olivat aina kielen päällä ennen mandariinin vastikkeita.

Tiesin jo alusta alkaen, ettemme tulisi turreilemaan kaupungissa, kaverini Kini kun oli mennyt sinne vahtiakseen veljeään. Vietimme siis suurimman osan ajasta kotielämää elellen ja voi kuinka olikaan ihana syödä kunnon kotiruokaa pitkästä aikaa. Tuli mieleen ajat kun olin vasta saapunut Pekingiin ja kaikki ruoka oli niin outoa. Elämäntapa-nirsona en silloin tykännyt melkein mistään, mutta nyt söin kuin paikallinen.

Varmaan mielenkiintoisin kokemus oli käydä tsekkaamassa se asia, josta Kiina on perinteisesti ollut kuuluisa: merkkituotteiden kopiot. Alue oli täynnä monikerroksisia rakennuksia, joissa jokaisella kaupalla oli pieni, ikkunaton tilansa. Vähän kuin "kirppispöytä", mutta huone. Koska Kiinassa on suuri vero luksustuotteilla, ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin vaikkapa Suomessa. Marketeissa myydään tuotteita halvalla ja tietysti niistä osa on aivan selviä kopioita, vai luulitko saavasi aidot Guccin kengät 20€:lla? Näillä ostareilla myydään kuitenkin myös ykkösluokan tavaraa: "aitoja feikkejä". Älä kysy miten se on mahdollista, mutta voit löytää sieltä samaa, tai ainakin 99% samaa, kamaa kuin merkkejen omissa liikkeissä. Ehkä niissä on joku minimaalinen virhe, jonka takia niitä ei voi myydä kaupassa, ehkä tehtaiden työntekijät vetävät välistä tai sitten joku osaa väärennyshommansa täydellisesti.

Me kävimme tällaisessa paremman kaman putiikissa. Kaupan WeChat-sivulla ei kerrottu mitään osoitetta, mutta toimitilan numero selvisi tekstaamalla (Kinin äiti tuntee myyjän, joten epäilen, löytäisikö sinne ilman suhteita ollenkaan). Rakennusten ylimmissä kerroksissa huoneiden lasi-ikkunoiden edessä oli verhot ja ovet olivat kiinni toisin kuin alempana. Soitimme oikean paikan ovikelloa monesti ennen kuin verhon välistä kurkkasi nainen. Pääsimme sisään ja kävelimme takahuoneeseen, jossa seinät olivat täynnä kaikkien mahdollisten luksusmerkkien laukkuja. Ja niistä et kyllä voinut löytää yhtään virhettä. Hintaakin kyllä oli enemmän kuin feikki-feikeillä tuotteilla: laukut maksoivat parhaimmillaan 200€. Sekin on kuitenkin mitätön summa verrattuna oikeisin hintoihin. Ja kyllä, ostaessasi jotain saat asialliset boxit ja kaikki mahdolliset krääsät, aivan kuten merkin omassakin liikkeessä. En tiedä miten tämä on mahdollista.

Shenzhen vaikutti yhdeltä sellaisista kaupungeista, joka ei koskaan nuku ja on erittäin moderni. Onneksi se pysyy tuossa lähietäisyydellä, sillä mielelläni näkisin enemmänkin. Parin viikon päästä ollaan isommalla kaveriporukalla menossa Hong Kongiin ja yhdeksi tai kahdeksi yöksi Kinin perheelle taas. Silloin meillä olisi tarkoituksena käydä läpi kuvauksellisia kahviloita ja muitakin paikkoja. Tällä kertaa tuli enimmäkseen nähtyä ostareita ja kiinalaisia TV-ohjelmia. Mutta en valita, olen aina innoissani kun tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa.