Miniloma Shenzhenissä

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kiinan kansallispäivää vietetään 1.10. ja sen johdosta melkein kaikilla kiinalaisilla on "golden week", eli viikon loma. Meillä Macaussa tämä loma on vain pari päivää, mutta yhdistettynä viikonloppuun juuri hyvän pituinen lähimatkailulle. En ollut itse asiassa suunnitellut mitään jännittävää vapaapäivilleni, vaikka lupasinkin itselleni matkustelevani enemmän tänä vuonna, kunnes kaveri kutsui mukaansa Shenzheniin. Kun vihdoin olin saanut sen Kiinan viisuminkin, ei asiaa tarvinnut kahdesti pohtia. 

Shenzhenin 10 miljoonan asukkaan superkaupunki sijaitsee Macausta noin tunnin lauttamatkan päässä, Hong Kongin vieressä. Kaverini Kini on kotoisin sieltä alunperin, joten sain yöpyä hänen perheensä luona - tosin ayita (ns. kodinhoitaja), pikkuveljeä ja isosiskoa (opiskelee meidän kanssa samassa koulussa) lukuunottamatta muu perhe oli lähtenyt viettämään golden weekiä ja Mid-Autumn festivalia kotikaupunkiinsa.


Heti huomasi tulleensa Manner-Kiinaan. On hassua, kuinka vierekkäin olevat kaupungit voivat olla niin erilaisia ja kuinka ihmisten käytöskin eroaa toisistaan. Kiinalaisten surullisenkuuluisa ohittelu muistui hyvin nopeasti mieleen, kuten myös tuijottaminen ja autojen minä menen ensin -asenne. Viimeisin on muuten varsinainen hazardi itsessäänkin plus Macaussa on eripuoleinen liikenne, joten olimme aina katsomassa tietä ylittäessä väärään suuntaan. Mandariini pisti korvaan, mutta oli lohdullista, sillä sitä sentään ymmärrän jonkin verran. Samaa en menisi sanomaan kanttonista. Oma reagointikieli on kyllä silti selvästi kantton ja "mm goy":t ja "mou":t olivat aina kielen päällä ennen mandariinin vastikkeita.

Tiesin jo alusta alkaen, ettemme tulisi turreilemaan kaupungissa, kaverini Kini kun oli mennyt sinne vahtiakseen veljeään. Vietimme siis suurimman osan ajasta kotielämää elellen ja voi kuinka olikaan ihana syödä kunnon kotiruokaa pitkästä aikaa. Tuli mieleen ajat kun olin vasta saapunut Pekingiin ja kaikki ruoka oli niin outoa. Elämäntapa-nirsona en silloin tykännyt melkein mistään, mutta nyt söin kuin paikallinen.


Varmaan mielenkiintoisin kokemus oli käydä tsekkaamassa se asia, josta Kiina on perinteisesti ollut kuuluisa: merkkituotteiden kopiot. Alue oli täynnä monikerroksisia rakennuksia, joissa jokaisella kaupalla oli pieni, ikkunaton tilansa. Vähän kuin "kirppispöytä", mutta huone. Koska Kiinassa on suuri vero luksustuotteilla, ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin vaikkapa Suomessa. Marketeissa myydään tuotteita halvalla ja tietysti niistä osa on aivan selviä kopioita, vai luulitko saavasi aidot Guccin kengät 20€:lla? Näillä ostareilla myydään kuitenkin myös ykkösluokan tavaraa: "aitoja feikkejä". Älä kysy miten se on mahdollista, mutta voit löytää sieltä samaa, tai ainakin 99% samaa, kamaa kuin merkkejen omissa liikkeissä. Ehkä niissä on joku minimaalinen virhe, jonka takia niitä ei voi myydä kaupassa, ehkä tehtaiden työntekijät vetävät välistä tai sitten joku osaa väärennyshommansa täydellisesti.

Me kävimme tällaisessa paremman kaman putiikissa. Kaupan WeChat-sivulla ei kerrottu mitään osoitetta, mutta toimitilan numero selvisi tekstaamalla (Kinin äiti tuntee myyjän, joten epäilen, löytäisikö sinne ilman suhteita ollenkaan). Rakennusten ylimmissä kerroksissa huoneiden lasi-ikkunoiden edessä oli verhot ja ovet olivat kiinni toisin kuin alempana. Soitimme oikean paikan ovikelloa monesti ennen kuin verhon välistä kurkkasi nainen. Pääsimme sisään ja kävelimme takahuoneeseen, jossa seinät olivat täynnä kaikkien mahdollisten luksusmerkkien laukkuja. Ja niistä et kyllä voinut löytää yhtään virhettä. Hintaakin kyllä oli enemmän kuin feikki-feikeillä tuotteilla: laukut maksoivat parhaimmillaan 200€. Sekin on kuitenkin mitätön summa verrattuna oikeisin hintoihin. Ja kyllä, ostaessasi jotain saat asialliset boxit ja kaikki mahdolliset krääsät, aivan kuten merkin omassakin liikkeessä. En tiedä miten tämä on mahdollista.


Shenzhen vaikutti yhdeltä sellaisista kaupungeista, joka ei koskaan nuku ja on erittäin moderni. Onneksi se pysyy tuossa lähietäisyydellä, sillä mielelläni näkisin enemmänkin. Parin viikon päästä ollaan isommalla kaveriporukalla menossa Hong Kongiin ja yhdeksi tai kahdeksi yöksi Kinin perheelle taas. Silloin meillä olisi tarkoituksena käydä läpi kuvauksellisia kahviloita ja muitakin paikkoja. Tällä kertaa tuli enimmäkseen nähtyä ostareita ja kiinalaisia TV-ohjelmia. Mutta en valita, olen aina innoissani kun tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa.
5 kommenttia on "Miniloma Shenzhenissä"
  1. Oi kuulostaa niin kiinnostavalta! Ensikesänä olis tarkotus itellä tulla reppureissailemaan sinne Kiina-Macau-Vietnam alueille, joten olis kiinnostavaa jos tekisit enemmän sellasia postauksia, missä kerrot ihan vaan Macaun parhaista ruokapaikoista/nähtävyyksistäkin.
    Sun blogi on tosi ihana!
    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitsit kuulostaa hyvältä toi matka! Mulla onkin ollut tarkoituksena tehdä enemmän vinkkipostauksia Macauhun, kiva kuulla, että jotain niitä kiinnostaisi lukeakin :D Yhdessä postauksessa mainitsin joitain tärppejä ja se löytyy Destinations -> Macau.

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Ooooo, nyt kyllä kiinnostais tietää, missä ostospaikoissa te oikein seikkailitte? Ihan selvästi oot päässyt jonnekin, jonne ihan tavalliset turistit ei löydä. Me ollaan koluttu Shenzheniä ristiin rastiin tästä Hongkongista käsin hyvinkin paljon, ja aina sieltä löytyy jotain uutta. Jos sulla on tilaisuus saada käsiin joku koordinaatti tuosta ostospaikasta, niin pistähän jakoon.
    terkuin, Hanna Hongkongista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna! Kysyin kaverilta paikan nimeä, mutta hän ikävä kyllä osasi sanoa vain, että se on Nanshan districtillä. En tiedä löytyisikö googlaamalla. Siellä kyllä oli ainakin yksi venäläinen porukka, joten varmasti löytyy jostain jotenkin. Harmi, etten voi olla enemmän avuksi, itselläni ei tosiaan ole mitään hajua siitä, missä päin milloinkin pyörittiin.. :D

      Poista
    2. Ei se mitään, ja kiitos joka tapauksessa :) Siitä kaupungista on tosiaan välillä vähän vaikea saada osoitetietoja selville. Mukavaa syksyä ja tsemppiä opintoihin!
      - Hanna -

      Poista