Sairaaloita ja avaruusaluksia

Istun Zhuhaissa sijaitsevan avaruusteemaisen kapselihostellin kapselissani kirjoittamassa tätä postausta. Kiinassa on blokattu monia meille länkkäreille jokapäiväisiä nettisivuja, myös blogger. Kirjoitan kaiken siis ensiksi wordiin ja sitten jaan kännykän macaulaisen 4G:n hetkeksi läppärille toivoen, että saan postauksen lähetettyä maailmalle. (editor's note: suunnitelmani ei toiminut, vaan postaan tämän macaulaisesta puistosta, jonne raahasin läppärini Kiinan puolelta).

Saavuin Zhuhaihin kaksi päivää sitten, mutta ei täällä ihan hirveästi aikaa ole tullut vietettyä, Macau kun löytyy rajan takaa. Huonotuuri ajankohdassa se, että tänä viikonloppuna on Dragon Boat festival, eli kansallinen juhlapyhä. Tämä tarkoittaa sitä, että Macau, ja näin ollen myös raja, ovat AIVAN täynnä. Ja Kiinassa ”täynnä” tarkoittaa oikeasti täyttä, eikä mitään Suomen standardeja.

Pyhät aiheuttavat myös muita ongelmia, kuten sen, että kaikki julkiset sairaalat ovat kiinni kaksi päivää putkeen. Niin siis, olin viisi päivää sitten skootterionnettomuudessa Thaimaassa. Nilkka, polvi ja kyynärvarsi ovat sideharsojen peitossa ja koko oikean säären sivua koristavat komeat naarmut. Mutta all in all kävi hyvä tuuri. Pää ei osunut maahan, vaikkakin se lähellä ilmeisesti oli, sillä tapahtumahetkellä päässä olleiden aurinkolasien linssin sivussa on naarmuja.

Pääsin siis näkemään thaimaalaisen, tarkemmin sanottuna kohsametlaisen sairaalan kahdesti ja Macaussa niin julkisen kuin yksityisenkin sairaanhoitopuolen. Thaimaassa ei osattu paljoa englantia, enkä näin tiennyt tilastani paljoakaan. Haavoja en halunnut katsoa kunnolla. Puhdistus sattui saatanasti ja sama tehtiin kahtena peräkkäisenä päivänä. Ensimmäinen lysti maksoi noin 10€ kipulääkkeineen ja toinen hieman vähemmän vain puhdistuksen kanssa.

Macaussa hinnat olivat hieman korkeammat, mutta eivät onneksi päätähuimaavat. Kaveri vei minut julkiseen sairaalaan, jossa minut kirjattiin Macaun kirjoille ensimmäisen kerran. Nimi aiheutti hieman hämmennystä. Mikäs siis on etunimeni ja mikä sukunimeni? Paikalla puhuttiin hieman englantia, mutta enimmäkseen kaikki keskustelu käytiin kanttoniksi kaverini kanssa. Hän tulkkasi välillä. Oikeaan käsivarteen tuikattiin rokote. Jälkikäteen olen selvitellyt, että se oli ilmeisesti jäykkäkouristusta varten. Sellainen minulla jo oli, mutta eipä kukaan asiaa kysynyt. Rokote yksinään maksoi n. 25€.

Lauantaina saavuin Zhuhaista Macauhun aivan järkyttävien rajajonotusten jälkeen. Toinen kaverini oli tällä kerralla saattamisvuorossa. Hänellä oli kuitenkin menoja hieman myöhemmin ja kun matkassa meni yllättäen kaksi tuntia, oli aika hieman kortilla. Bussissa istuessani toinen kaveri soitti ja sanoi sairaaloiden olevan kiinni. Viestiä saattajakaverille ja päätimme tavata eri paikassa. Yritimme ensin ensiapuun. Sinne ei päässyt ilman akuuttia hätää. Kaveri soitteli pariin paikkaan ja lopulta löytyi yksityinen sairaala, joka aukeaisi tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kaverin alkuperäinen lähtöaika oli jo mennyt ohi, mutta hän odotti kanssani ja auttoi minut rekisteröitymään klinikalle.

Yksityinen klinikka maksoi noin 40€, mutta sain ehdottomasti parasta palvelua tämän kokemuksen aikana! Lääkäri puhui englantia ja oli ensimmäinen, joka oikeasti kertoi minulle mitä oli meneillään. Haavat olivat hyvässä kunnossa ja parantumaan päin. Hän jopa kertoi missä järjestyksessä ne tulisivat parantumaan ja mitä pitäisi erityisesti ottaa huomioon. Enää ei tarvitsisi mennä sairaalaan, vaan voisin hoitaa puhdistuksen ja siteiden vaihdon itse joka toinen päivä viikon ajan. Tämä oli erittäin hyvä uutinen, sillä olen menossa ylihuomenna Malesiaan ja sieltä Balille. Uida voin ehkä viikon päästä.

Tämä onnettomuus on pahin minulle ikinä tapahtunut ja kaiken lisäksi se tapahtui ulkomailla, josta kotiin palaaminenkin oli kuitenkin ”ulkomaille”. Kävellä en voinut kunnolla (= pidin oikeaa jalkaa vain suorana, enkä voinut antaa sille painoa kuin aivan hetkeksi) neljään päivään ja nukkuminen oli vaikeaa, suihkussa käymisestä puhumattakaan. Noh, suihkussa käyminen on edelleen haastavaa, sillä siteet eivät saa kastua. En edes halua ajatella, milloin viimeksi olen pessyt hiukseni. Ja ehkä TMI, mutta täällä avaruushostellissani on vain kiinalaisia kyykkyvessoja ja niiden käyttäminen kipeän jalan kanssa ei ole kovin mukavaa tai helppoa.

Olen ensimmäistä kertaa yksin Zhuhaissa ja ensimmäistä kertaa yksin Kiinassa sitten Pekingin kolmisen vuotta sitten. On ollut mukavaa huomata, ettei tämä rajakaupunki olekaan yhtä pelottava, tuntematon mörkö, kuin miltä se on vaikuttanut. Ja kaiken lisäksi, mandariini sujuu yllättävän hyvin silloin kun on pakko hoitaa kaikki asiat itse :D En ole puhunut englantia kertaakaan täällä ja hyvä niin – vaikka olinkin sen takia eksyksissä kaksi tuntia helteessä rinkka selässä ja treenilaukku kädessä kun en löytänyt hostellia. Booking.com sijainti oli väärä, eivätkä taxit tienneet kiinankielistä osoitetta. Parin väliluovutuksen ja satunnaiseen suuntaan kävelyn jälkeen löytyi vihdoin kuski, joka tunnisti paikan ja vei minut alle 2€ hintaan perille. Ulkona ei ollut missään Booking.comissa olevaa hotellin nimeä, vaan joku aivan eri. Sisältä kuitenkin löytyi oikea paikka ja pääsin paahtavalta auringolta lepäämään.

Miksi edes olen Zhuhaissa? No, koulun asuntolan vuokra nousee noin 20 euroksi/päivä kesällä ja minun olisi pitänyt maksaa se summa myös Thaimaassa olon ajalta ja noin 270€ lasku ei houkuttanut yhtään. Ensiksi minun piti majailla kaverin nurkissa, mutta liiba laaba, se suunnitelma ajautui karille. Macaussa hotellit ovat todella kalliita, joten päätin avartaa apajia rajan taakse. Ja onhan se ihan kiva tuntea oma naapurikaupunkinsa rajamaastoa syvemmin. Täällä majailen avaruuskapselissani noin 10€:lla/yö. Tarkemmin sanottuna olen Zhuhaissa, koska suunnittelin matkani huonosti. Onnettomuuden johdosta kaikki kuitenkin oikeastaan meni parhain päin, sillä sain pienen lepotauon tähän väliin. Huomenna matka jatkuu Penangiin!

猪年快乐 - Hyvää possun vuotta!

Kaverin perheen päätettyä parin viikon varoitusajalla lähtevätkö he Sveitsiin vai jäävät Shenzheniin, löytyi minulle jälleen kerran paikka viettää kiinalaista uutta vuotta heidän luonaan. Lähdimme autolla kohti Shenzheniä lauantaiaamuna kaverin varmistettua perheen kuskilta, ettei teillä pitäisi olla pahoja ruuhkia. Matka kestää noin kaksi tuntia, mutta on parhaimmillaan kestänyt viisi tuntia. Uuden vuoden aikaan ruuhkat ympäri maata ovat jotain aivan käsittämätöntä suomalaiselle. Kaverin kaveri oli lähtenyt kohti kotikaupunkiaan torstaina päivällä ja saapunut perille vasta perjantaina. Kyllä, he olivat joutuneet nukkumaan autossa. Meillä oli etunamme se, että ajoimme kohti suurkaupunkia emmekä pois sieltä, kuten uutena vuotena yleensä tehdään.

Ylitimme Hengqinin rajan ja minun jouduttua nousemaan autosta kahdesti (ensin Macaun raja ja sillan ylityksen jälkeen Kiinan) suorittamaan rajamuodollisuudet sisätiloissa (ulkkis ei voi ylittää rajaa autossa), pääsimme vauhtiin. Moottorie oli kuin olikin varsin tyhjä ja yhden vessapysähdyksen kanssa saavuimme perille kahdessa ja puolessa tunnissa siitä kun olimme saapuneet rajalle. Näennäisesti keskellä ei-mitään sijaitsevalle pysähdyspaikalle oli muuten aukeamassa Starbucks. God bless China.

Shenzhenissä emme päässeet suunnitellusti lepäämään kotiin, vaan meidät kutsuttiin heti perheen kanssa dim sumille ostarille, jossa kaverini oli suorittanut juuri puolivuotisen harjoittelunsa ja jonne hän oli vannonnut olla menemättä. Loppujen lopuksi kävimme kyseisellä ostarilla melkein päivittäin.

Koko Shenzhen, ja varmasti koko Kiina, oli koristeltu juhlan mukaisesti. Jokaisen suuremman tien reunustamat puut kannattelivat punaisia lyhtyjä ja asuinalueiden porttien yllä oli valonauhoilla kirjoitettuja uuden vuoden toivotuksia. Koska possun vuosi on alkamassa ja Kiinassa on muutenkin meneillään selittämätön Pipsa Possu -buumi, voitte vaan kuvitella, mitä otusta näki harvase sekunti. Kiinalaisia kuluttajia varten tehtiin jopa kokonainen uuden vuoden teemainen Pipsa Possu -leffa. Perheen lapsiosasto meni katsomaan sitä, me vanhemmat The Wanderin Earth -nimistä kiinalaista tulevaisuuteen sijoittuvaa leffaa. IMDB:ssä sen pisteet ovat 7,8. Itse en pitänyt teosta niinkään hyvänä. Mutta ehkä olen vain ylikriittinen leffa-hifistelijä :D

Tämä on minulle jo kolmas kiinalainen uusi vuosi Kiinassa, joten uutuudenhuumaa ei ollut hirveästi ilmassa. Kinin perhettä oli tietysti kiva nähdä pitkästä aikaa. Heidän luona olen viettänyt yhteensä yli kuukauden verran aikaa ja olen hyvin hyväksytty osaksi perhettä. Tänä vuonna eräs setä (perhetuttu) yritti parittaa minua Mike-sedälle (oikea setä, n. 30v. ja asuu muun perheen kanssa) kahtena eri päivänä. Erittäin normaalia pöytäkäytöstä, eikös? Kaverin sanottua kovaan ääneen, ettei Mike ole tyyppiäni nauroimme ajatukselle, että minusta tulisi kaverini täti :D

Uutena vuotena ehdottomasti tärkeintä on syöminen ja läheisten kanssa oleminen. Olen tavannut kaikki Kinin perheen läheisimmät tuttavat jo viime vuonna, joten valkoisen tytön läsnäolo ei tuottanut ihmetystä. Hyvä viinapääni oli yleinen keskustelunaihe, eikä minua tänäkään vuonna saatu känniin. Tieteen nimissä kirjoitin ylös, kuinka monta shottia sitä tuli juotua. Baijiuta kulauttelin alas yhteensä 76 shottia kahdeksan päivän aikana. Huomioitavaa on, että kiinalaiset shottilasit ovat huomattavasti pienempiä kuin suomalaiset, mutta määrä on silti aika järkyttävä. Lapset osallistuivat kippistyskulttuuriin maitolasien kanssa.

Ensimmäisen juhlaillallisen jälkeen minä ja Kini karkasimme hänen kahden työkaverin kanssa laulamaan karaokea, paikallisittain KTV, juomaan pari bisseä ja pelaamaan täällä suunnalla suosittua kuppi-noppa-peliä.

Eräänä aamuna meillä piti olla lähtö paikkaan X kahdeksalta aamulla, joten luonnollisestikin lähdimme matkaan kymmenen jälkeen. Määränpääksi paljastui noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva puistoalue. Koska meitä oli mukana koko perhe, tarvitsimme kaksi autoa. Kinin äiti kyllästyi seuraamaan pikkuveljeään Mikeä, joka kuulemma ajoi aivan liian hitaasti, ja niinpä meidän automme kaahasi toisen autollisen ohi ja oikeastaan kaahailimme ja poukkoilimme kaistoilta toisille koko loppu matkan. Paikanpäällä selvisi, ettemme todellakaan olleet ainoat, joille oli tullut ideaksi käydä puistossa juurikin sinä päivänä.

Olimme eksyneet (vai eksyttäneet?) toisesta autosta ja pelkästään yhdelle autolle parkkipaikan löytäminen oli haastavaa. Itse puiston luo kulkevat tiet oli suljettu kokonaan. Parkkeerasimme laittomasti jonkun talon viereen ja lähdimme kävelemään. Moni, me mukaan lukien, kyllästyi hitaaseen kulkuun ja koukkasi pienen joen yli kukkapelloille oikaistakseen puistoon.

Otimme kuvia keltaisten kukkien keskellä hyönteisten pörrätessä ympärillä ja auringon paistaessa niin kovaa, että kaikilta valui hiki. Yli puolentunnin päästä löysimme toisen puoliskon porukasta ja totesimme yhteistuumin, että paikka oli aivan liian täynnä. Niinpä lähdimme takaisin autoille ja kohti lounaspaikkaa.

Päivät kuluivat varsin verkkaisesti. Eräänä päivänä kävelimme jälleen tukalassa kuumuudessa, tällä kertaa kohti kaupungissa sijaitsevaa puistoa. Paikka oli täynnä ja oli hyvin yhteenkuuluva tunne muiden juhlallisesti punaisia vaatteita pitävien kanssa. Ikävä kyllä jälleen kerran puistokäyntimme ei mennyt aivan kuten Strömsössä: porukka oli syystä X taas jakautunut kahtia ja yllättäen mukana tuomamme perheen koira ei saanut mennä puistoon. Tyly työntekijä antoi hyvin nenäkkään vastauksen kun kysyimme, millaiseen puistoon ei muka saa tuoda koiria. Noh, jäimme istumaan reunalle odottamaan perheen muita jäseniä. Vessaan meitä lähti hyvin koominen porukka: minä (ei puhu paljoa kiinaa), isoäiti (puhuu vain kiinaa), kodinavustaja (ei puhu kiinaa) ja täti (kuuro). Selvisimme kuin selvisimmekin takaisin ja löytyivät loputkin perheenjäsenet. Otimme pari kuvaa ja päätimme lähteä. Koira oli piilotettu sille tarkoitettuun kantolaukkuun.

Kini ja hänen äitinsä olivat muulta perheeltä salassa kutsuneet Sveitsistä asti paikalle perheen "Da Jie":n, eli vanhimman isosiskon, Fionan. Hänen saapuessa oli monella hymy - ja parilla kyynel - herkässä. Kiinassa perhe on todella tärkeässä osassa ja varsinkin uutta vuotta kuuluu viettää yhdessä sen kanssa. Fiona toi laukullisen sveitsiläisiä tuliaisia ja kolme päivää myöhemmin vei mukanaan saman laukullisen täynnä Kiinasta ostettua perustavaraa, kuten kuppinuudeleita ja kosmetiikkatuotteita. Hän oli myös tilannut monta paketillista kuulakärkikynyiä. Ne kuulemma ovat turhan kalliita Sveitsissä :D Ja kyllä, luit oikein. Fiona lensi Euroopasta Etelä-Kiinaan kolmeksi päiväksi.

Loppulomasta Macausta saapuivat kaverini Christal ja Tabi kolmeksi päiväksi lomailemaan kanssamme. Söimme hyvin, kävimme Hong Kongissa, kuvailimme, kävimme kiinalaisessa hieronnassa ja eräänä päivänä maalasimme studiossa. Aktiviteetti oli erittäin kiva, mutta yllättävän hintava (n. 40€ ja minun tauluni koko oli halvin). Tein kulttuurillisen huomion maalatessa: kiinalaiset olivat hyvin sidottuja mallikuviinsa, eikä soveltamiselle ollut tilaa. Minulle huomauteltiin maalauksestani (kuva alempana) puuttuvista kahdesta sinisestä viivassa vedessä, aivan kuin joka ikinen siveltimen veto olisi pitänyt kopioida. Ja kelluvien timanttejeni pinnan alla oleva osa on paljon haaleampi kuin mallikuvassa, koska luova päätöksenteko, ja asiasta tuli oikeen olalle koputtamaan random maalauksia tutkaileva tyttö! Ihme touhua :D Itse olisin halunnut muuttaa koko taulun värimaailman, mutta siitä kysymiselle ei edes ollut aikaa ennen kuin työntekijä toi minulle alustan, jolle oli valmiiksi annettu "kaikki tarvitsemani värit".

Lähdimme Christalin ja Tabin kanssa lautalla takaisin Macauhun torstaina. Minun oli tarkoitus olla Shenzhenissä lauantaihin asti, mutta meidän kaikkien takaraivossa kummittelivat kaikki koulukiireet, jotka odottivat kotona. Saavuimme satamaan puoli yhdeltätoista ja yritimme ostaa lippuja tasan lauttaan. Se oli loppuunmyyty ja seuraava vapaa oli puoli yhdeltä. 80%:lla lauttamatkoistamme käy jotain vastaavaa, enkä tajua miksei kamut jo opi ostamaan lippuja etukäteen! Meillä sentään odottelua oli vain kaksi tuntia, mitä jos vapaita paikkoja ei olisi ollut koko päivän lauttoihin..? Tässä vaiheessa olin majaillut muiden nurkissa jo kaksitoista päivää, joten kaipasin jo kodin rauhaa. Kuinka ihanalta tuntuikaan lopulta makoilla omassa sängyssä katsomassa kaikkia missattuja youtube-videoita (kiitos Kiina) ilman mitään häiriötekijöitä. Kiinalaisen uuden vuoden loman jälkeen minä ja moni muu on loman tarpeessa. Muuten ihana juhla kyllä hahah.

Hyvää (myöhäistä) kiinalaista uutta vuotta! 

新年快乐!

Kiinalaisen uuden vuoden pimeä puoli

Toinen siskoksista itkee ruokapöydässä ja toinen oksentaa koko yön. Kaiken juhlahumun keskellä kiinalaiseen uuteen vuoteen sisältyy myös paljon negatiivisia asioita. Tunnettu vitsi nuorten aikuisten kesken ovat sukulaisten iänikuiset kysymykset työ-, raha- ja parisuhdeasioista. Erityisesti viimeisin koetaan hyvin painostavana asiana ja Kiinassa on palveluita, jotka tarjoavat feikki-kumppaneita kiinalaisen uuden vuoden ajaksi, jotta sukulaiset eivät voi ahdistella kysymyksillään. Kyllä, luit oikein.

Kiinassa perheen odotukset lapsiaan kohtaan voivat olla erittäin kovat ja moni on stressaantunut siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä vanhempiensa silmissä. Näistä odotuksista ja erityisesti kiinalaiseen uuteen vuoteen liittyvästä ahdistuksesta on tehty niin humoristisia kuoro-esityksiä, lukuisia youtube-videoita (Tässä yksi ja tässä toinen) kuin bingo-pelejäkin (rasti ruutuun kun joku kysyy miksi olet edelleen sinkku, oletko lihonnut, kuinka paljon rahaa teet, jne).

Tänä vuonna "pääsin" ensimmäistä kertaa todistamaan kiinalaisen uuden vuoden pimeämpää puolta henkilökohtaisesti. En kirjoita tätä postausta antaakseni Kiinasta ja kiinalaisista negatiivista kuvaa. Jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot puolensa ja yksilöt ovat tietysti yksilöitä. Tässä kuitenkin minun huomioitani kiinalaisen uuden vuoden puolesta, joka on hieman pintaa syvemmällä piilossa meille länsimaalaisille.

Juominen. Tätä sivuutin hieman jo viimepostauksessani. Kiinassa ja monissa muissakin Aasian maissa juominen, erityisesti vahvojen alkoholien juominen, on iso osa kulttuuria. Kiinalaisena uutena vuotena juodaan tietystikin. Ja kun sanon että juodaan, tarkoitan, että joimme yksitoista päivää putkeen, joskus kahdesti päivässä. Hyvä tuuri oli jos juomana oli vain punaviini, sillä yleensä joimme 40-50%:sta konjakkia tai riisiviinaa.

Juomaa kaadetaan aina lisää sen loputtua ja saat olla erittäin kovapäinen jos yrität kieltäytyä. Kaverini isosisko käytti ensimmäisenä päivänä sairaalamaskia ihan vain siksi, että sai hyvän tekosyyn olla juomatta. Seuraavina päivinä hän kuitenkin joutui osallistumaan. En todistanut yhtään ainutta onnistunutta kieltäytymistä alkoholista. Yksi tuttavapoika pysyi kannassaan hyvin pitkään, mutta lopulta antoi periksi "ota nyt edes ihan, ihan vähä. Yksi lasillinen vain" -puheille.

Yhtenä päivänä juotettiin tahallaan äidin kaveri känniin, koska kukaan ei koskaan ollut nähnyt häntä siinä tilassa. Muu pöytä jaettiin pareihin, jotka ottivat shottia hänen kanssaan vuorotellen. Alkoholille "allerginen" äidin pikkuveli naama punaisenakin haastoi tätiä juomaan lasillisen toisensa jälkeen. Myös minut laitettiin välillä juomakaveriksi, koska minulla on hyvä viinapää, noh, ainakin kiinalaisittain. Loppuillasta äidin kaveri sammui tuoliin ja oli valehtelematta valkoinen kuin paperi.

Toinen mieleenpainuva juomakerta oli kun Australiassa asunut setä tuli käymään. Hän oli loppuillassa siinä kunnossa, että notkui aina keskustelukumppaniaan kohti hyvin vaarallisesti ja minä ja kaverini pakenimme tuoleilla aina hieman hänestä poispäin niin, että olimme lopulta hyvin kaukana pöydän äärestä. "Ying wen ting bu dong, zhong wen ting bu dong" nauroimme kaikki. Jos setä puhuu englantia, sitä ei ymmärrä. Jos hän puhuu kiinaa, ei sitäkään ymmärrä.

Loppuillasta jouduimme soittamaan isosiskon poikaystävän paikalle saadaksemme sedän kuriin. Hän ei suostunut lähtemään kotiin. Esitimme siis nuorison kanssa, että lähtisimme yhdessä klubille ja kun oli taxiin menon aika, käskimme hänen mennä ensimmäisenä sisään muiden jäädessä ulos. Loppujen lopuksi taxikuski ei suostunut ajamaan niin kännisen ihmisen kanssa ilman, että joku tulisi "pantiksi" mukaan. Niinpä isosiskon (ulkomaalainen) poikaystävä joutui auttamaan sedän kotiinsa. Ja siinäpä vasta episodi. Hän ei nimittäin suostunut kertomaan osoitettaan ja oli kuulemma kuristanut kuskia kesken matkan. Seuraavan kerran kun näimme setää, oli hän hyvin vaisu ja hyväkäytöksinen.

Sukulaisten kommenteista puhuin jo aloituskappaleessa jonkin verran. Kaverini sai kuulla monia "huolestuneita" kommentteja siitä, valmistuuko hän koskaan yliopistosta ja uteluita poikaystävästä. "Hän on macaulainen" "ei ole tarpeeksi hyvä mies". Jaahas. Isosisko taas seurustelee tummaihoisen miehen kanssa, jota ei suvun vanhimmat hyväksy. En ole varma, onko isän puolen suku edes tietoinen asiasta, mutta jokin poikaystävään liittyvä keskustelu päätyi kyyneliin ruokapöydässä. Siinäpä sitten istun perheriidan välissä ollen mahdollisimman näkymätön.

Toinen itseäni ahdistava kerta oli, kun pöydässämme ystäväni mummo puhui kovaan ääneen yhdestä pojastaan ja hänen kaikkien tiedossa olevista naisseikkailuista HÄNEN VAIMONSA ISTUESSA YKSIN VIEREISESSA PÖYDÄSSÄ. Siis en ole oikeasti koskaan varmaan säälinyt ketään ihmistä yhtä paljon kuin häntä sillon. Vaimo vetisin silmin näppäili kännykkäänsä ja oli kuin ei olisi siellä. Kaverini isosisko huomaamattomasti pyysi minua hakemaan serkkunsa, jotta hän voisi viedä äitinsä pois tilanteesta. Lapset olivat ikävä kyllä teillä tietämättömillä juuri sillä hetkellä. Illan lopussa pettäjä-setä yritti lepyytellä vaimoaan, joka työnsi hänen kätensä pois. Loppujen lopuksi heidän on kuitenkin mentävä samaan sänkyyn nukkumaan. Setä on rikas, eikä vaimolla olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä yksin kahden lapsen kanssa.

Viimeinen pointtini liittyy rahan antamiseen. Sen tuomaa taakkaa en ole todistanut, mutta kaikkien Kiinassa viettämien vuosieni aikana olen saanut käsityksen, että punaiset kuoret ovat stressin aihe monelle. Ensinnäkin, rahaa on pakko antaa. Punaiset kuoret ovat perinne, eikä ole niitä korvaavaa lahjaa. Tietysti summan päättää itse (sain lukuisia kuoria, joissa oli vain 1,2€), mutta onhan se statuskysymys. Voi kokea painostusta antaa suuria summia ja kun aikuiset antavat kymmenittäin ja kymmenittäin kuoria juhlaviikon aikana, kerääntyy summasta suuri pakostikin.

Olen nähnyt sosiaalisessa mediassa kuvan perheen kolmesta lapsesta (noin 7, 4 ja 1v.), joilla jokaisella oli noin 15cm korkea pino 14€:n arvoisia seteleitä. Ja voit vain miettiä, kuinka ohuita setelit ovat ja kuinka paljon niitä pitää olla, jotta korkeus on tuollainen. Kiinan whatsappissa, wechatissa, voi lähettää elektronisia punaisia kuoria, jotka ryhmächättiin lähetettäessä jakavat avaajille eri määrän rahaa (siis yksi voi saada 20€:sta 15€ ja joku 20 snt). Olen todistanut kaveriporukan kilpapeliä, jossa pienimmän summan saanut joutuu lähettämään uuden kuoren, yleensä kokonaissummaltaan 50€:sta ylöspäin.

Tällaisia pakoreittejä kaipaisi varmaan moni :D

Mielestäni ei ole ihmekään, että moni jännittää kiinalaista vuotta ja sukulaisten kohtaamista etukäteen. Me piiloilimme joskus yläkerrassa sukulaisia ja kun vihdoin palasimme Shenzheniin "kotikylästä" oli helpotus havaittavissa kaikista paikalla olleista. Noin kolmen tunnin ajomatka kotiin purettiin turhautumista kovaäänisesti. Until next year.

Vaikka kiinalaisessa uudessa vuodessa on huonot sivuvaikutuksensa, en tuomitse sitä hirveäksi juhlaksi. En tietystikään voi kokea suvun arvostelevia kommentteja sun muuta, sillä minut jätettiin vieraana ja ulkomaalaisena rauhaan. Ja ei uusi vuosi kaikille kiinalaisillekaan ole yhtään negatiivinen kokemus. Kaverini tapauksessa vanhoillisuudet olivat hyvin rajautuneita isän puolen sukuun. Pikku hiljaa uskon kiinalaisesta uudesta vuodesta muotoutuvat enemmän se ilon juhla, joka sen on tarkoituskin olla. Uusi sukupolvi tulee varmasti muuttamaan Kiinaa paljon ja on jo pikkuhiljaa alkanutkin tehdä niin. 

Punaisia kuoria takataskussa - Kiinalainen uusi vuosi

Macaussa on se super-hyvä puoli, että täällä saa vapaata niin kristillisinä kuin kiinalaisinakin juhlapyhinä. Sen takia hyvin nopeasti joululoman jälkeen sanoimme jälleen hyvästit koululle ja painelimme takaisin lomille, tällä kertaa kiinalaisen uuden vuoden johdosta. Kyseinen juhla on tärkein Kiinassa ja niinpä lomaakin annetaan avokätisesti: kaksi viikkoa. Itse lähdin luokkakaverini Kinin kanssa Shenzheniin hänen perheelleen viettämään uutta vuotta. Shenzhenissä kävin ensimmäistä kertaa syksyllä ja nyt menin sinne jo kolmatta kertaa, heh.

Yllä koko kaveriporukkamme aivan ykkössuosikkijuoma, jota ei saa Macausta, rajakaupungista Zhuhaista, eikä edes Hong Kongista. Shenzhenissä se on aina prioriteettilistan kärjessä ja näiden kahden viikon aikana kävimme kahvila-ketjussa ainakin viisi kertaa. Jos alakanttiin arvioin.

Kiinalainen uusi vuosi näkyy katukuvassa hyvin paljon. Lähes jokaisen oven (myös työmaan käyntiaukon!) sivuilla on alla olevassa kuvassa näkyvät punaiset koristeet, joita voi ostaa tai askarrella itse. Punainen muutenkin on esillä paljon niin katukoristeissa, uuden vuoden tavaroita myyvissä kioskeissa kuin joidenkin yritysten työasuissakin. Lähes kaikkien kauppojen, myös länsimaalaisten, ikkunoissa on uuden vuoden toivotuksia ja koiria. Mandariini/klementtiini/mitä ikinä pensaita myydään kuin joulukuusia Suomessa ja ne on tarkoitus laittaa ulko-oven molemmin puolin. Tämä tapa on ilmeisesti vain Guangdong-provinssissa.

Parin Shenzhenissä vietetyn päivän jälkeen lähdimme perheen isän kotikylään Huidongiin "1-3:ksi yöksi". Ja sana kylä tässä yhteydessä on hyvin subjektiivinen nimitys paikalle, jossa pilvenpiirtäjät kohosivat rannassa ja asukkaita on varmaan ainakin miljoonia. Valkoinen tyttö aiheutti huomattavasti enemmän katseita kuin mihin olen tottunut Macaussa, mutta olisin olettanut enempää paikkaa ajatellen. Vaikka siellä tosiaan oli pilvenpiirtäjähotelleja ja kansainvälinen bubble tea -ketju, on se selvästi aivan eri tason paikka kuin Kiinan suurkaupungit - tai edes ne hieman pienemmät (= alle 10 milj asukasta). Huidongissa ei tosiaan asu yhtään ulkomaalaista, eikä varmaan käy turistinakaan kuin hyvin harvoin.

Huidongissa yövyimme Kinin isän rakennuttamassa viisikerroksisessa omakotitalossa, jossa oli kylässä koko suku. Jokaiselle perheelle oli oma kerroksensa, joiden välillä kuljettiin hissillä. Me asuimme tietysti korkeimmalla ja joskus pakenimme sinne päivän aikana vältelläksemme sukulaisia hahah.

Huidongissa vietimme loppujen lopuksi kolme yötä ja neljä päivää. Ei siellä hirveästi mitään tekemistä ollut. Naapuritontilla oli yhtenä päivänä kyläteatterin Pekingin ooppera -esitys, jonka näyttelijät näyttivät niin kyllästyneiltä, etten tiedä millä heidät oli lavalle pakotettu. Esitystä katsoimme noin viisi minuuttia, jonka jälkeen pikkuveli kyllästyi ja juoksimme järkyttävän kovan tuulen läpi takaportista takaisin kotiin. Samasta portista tuli päivittäin kutsumattomia vieraita kylään ja Kini harvoin edes tiesi keitä olohuoneessa tai mahjong-pelin ääressä istui.

Kiinalaisen uuden vuoden tunnetuin perinne ovat punaiset kuoret, hong baot, joita annetaan lapsille. Tai oikeastaan siihen asti kunnes menee naimisiin tai on siinä iässä, että köh köh häiden olisi pitänyt olla jo aikoja sitten. Kuoressa voi olla rahaa 10 yuanista (n. 1,30€) ylöspäin, riippuen tietysti perheen varakkuudesta ja vastaanottajan ja kuoren antajan suhteesta. Lapset yleensä joutuvat antamaan omansa vanhemmilleen. Joko vapaaehtoisesti, kuten Kinin mei mei (= pikkusisko = suomalaisella käsityksellä serkku (, joka asuu samassa kodissa)) tai vasten tahtoa, kuten minun Pekingin perheeni lapset, joiden kuoret "ryövättiin" ja käytettiin äidin shoppailuihin.

Punaista päällä mekin kävimme kierroksella perheen kavereilla hakemassa kuoria. Yhdessä kodissa saatoimme viipyä vain viisi minuuttia, mikä minusta on jopa epäkohteliasta, sillä otimme kuitenkin vastaan rahaa. Näin ainakin Huidongissa kuitenkin toimittiin. Myös meillä kävi pika-vieraita. Hong baon saadessaan pitää antajalle sanoa vähintäänkin hyvän uuden vuoden toivotukset ja yleensä myös liuta yleisiä lausahduksia kuten "hyvää terveyttä", "hyvää onnea perheellesi" jne. Joskus toivotuksia sanotaan monta putkeen ja se kuulostaa aika teennäiseltä kun kaikki aina sanovat samat jutut muistista. Kuoret pistettiin niiden saamisen jälkeen hyvin nopeasti laukkuun tai takataskuun. En ole varma onko tämä "poissa silmistä" -käytäntö perinne vai vaan logistisesti järkevä ratkaisu. Kuoret saa avata vasta pyhien jälkeen.

Olen aika hyvin pystynyt olla syömättä mitään outoa Kiinassa. Olen välttänyt lehmän vatsalaukun, sian hyydyttyneen veren, aivot ja muut ällötykset, mutta tällä kertaa jouduin vihdoin kohdata yhden suurimmista inhokeistani: vihreähkön kananmunan. Sitä on näkynyt pöydässä niin pohjoisessa kuin etelässäkin ja olen aina vannonnut, että sitä en suuhuni laittaisi. Kunnes tuli se kaunis päivä. Englanniksi annoksen nimi on "thousand-year-old egg", joka ei kuulosta yhtään houkuttelevammalta kuin miltä se näyttää. Tietystikään muna ei oikeasti ole vanha. Loppujen lopuksi se maistui vain kermaiselta kananmunalta, mutta ulkonäkönsä takia ei noussut todellakaan lempiruokieni kärkeen.

Toinen outoa ruokaa sisältävä kuva alla on vähemmän outo, vaikka näyttääkin epäilyttävältä. Tumma osa kuoritaan pois ja sisällä on pieni pala merenelävää. Se on kuulemma kasvi ja eläin (älä kysy) ja asuu vedessä. Huidongin erikoisuus. Shenzhenissä pääsin vielä maistamaan "sea ear":ia, merimakkaraa (googlaappa sea cucumber, se on piikikäs pötykkä) ja ilmeisesti kanan kieltä. Se oli hyvin pieni, eikä yhtään sellainen kun kielen kuvittelisi olevan. Sen söin vain koska kokki ja kaikki muutkin paikallaolijat tuijottivat minua siihen malliin, että lihan oli paras mennä suuhuni.

Vakiokysymykseni ruokapöydässä on "what is that?", jota en ikinä tarkoita loukkaavalla tai ylimielisellä tavalla. En vain yksinkertaisesti halua laittaa suuhuni jotain, jota en ole hyväksynyt. Vaikka en vegaani tai kasvissyöjä olekaan, suosin mereneläviä ja syön punaista lihaa hyvin vähän. Kiinassa ei ymmärretä "nirsoilua", oli se sitten makukysymys tai ruokavaliosta johtuvaa. Molemmat ovat loppujen lopuksi hyvinvointivaltioiden etuoikeuksia ja Kiinassa on perinteisesti jouduttu syödä juuri sitä mitä on saatavilla, varsinkin etelässä.

(Tokaksi alin kuva on otettu kun me "nuoriso" päätimme tilata grilliruokaa salaa yhdeltä yöllä kotiinkuljetuksena (Kiinassa saa kotiinkuljetuksena aivan mitä vain, myös jäätelöä). Paperipussi jäi tietysti näkyville roskiksen viereen koko perheelle, mutta syytimme syömisestä perheen äidin pikkuveliä hah. Hän on meitä vain max kymmenen vuotta vanhempi ja hyvin nuorekas ja kaverillinen).

Juominen kuuluu erittäin suuresti kiinalaiseen uuteen vuoteen, varsinkin tässä perheessä. Joimme kallista punaviiniä, kaksikymmentä vuotta vanhaa Hennessy XO -konjakkia (40%) ja Moutai-nimistä bai jiu'a, eli riisiviinaa (53%). Juomaa ei juoda oman janon mukaan, vaan koko pöytä tai tietyt ihmiset kippistävät yhdessä. Me joimme yksitoista, siis 11, päivää putkeen. Joskus kahdesti päivässä. Emme tietystikään örmykänniin, mutta useita shotteja. Aina kun uskalsimme toivoa putken loppumista, tuli joku setä yllätyskäynnille ja pullo korkattiin ja aina kun luulimme sen juontikerran loppuvan kannun tyhjennettyä, kaivettiin jostain uusi laatikko. Ehdimme kahdesti kippistää "last drink":lle. Juomisesta ja parista muusta jutusta teen vielä oman postauksen, jossa puhun kiinalaisen uuden vuoden huonommista puolista.

Sunnuntaina lähdimme ajamaan Kinin ja hänen isosiskonsa Fionan kanssa takaisin kohti Macauta juomapidikkeissä tietysti rakkaat mansikkajuomamme. Ajo kesti alle kaksi tuntia, koska ruuhkaa ei onneksi ollut. Macaussa saa ajaa vain jos on Macaun rekisterikilvet, joten tuskin sinne koskaan on hirveää tungosta. Oli muuten tosi kummallista, että pienemmät välikaupungit, joiden ohi ajoimme, muistuttivat arkkitehtuuriltaan todella paljon Espanjaa. Joko minulla on oletettua enemmän ikävä Eurooppaa tai sitten Etelä-Kiinassa ja Espanjassa on jotain samaa fiilistä :D

Kaksi viikkoani Kiinassa olivat todella mahtavat. Eivät ehkä hirveän rentouttavat, mutta kivat. Viime vuonna vietin uutta vuotta Pekingissä, joten oli kiva kokea eteläkiinalainenkin versio. Omaan silmääni ne ovat hyvin samanlaisia, mutta kiinalaiset varmasti ovat vahvasti eri mieltä, joten shhh. Pidetään tämä mielipide vain meidän välisenä.

Hyvää koiran vuotta kaikille!