凍死啦!

lauantai 3. helmikuuta 2018

凍死啦! Dong sei la! Eli kuolen kylmyyteen. Macauhun ja lähiseuduille iski talvitaifuuni (= kylmä ilmamassa), jonka seurauksena lämpötilat laskivat jopa 10-15 astetta yhdessä päivässä ja tuuli iskee luihin ja ytimiin. Parhaimmillaan ollaan oltu 6:ssa asteessa ja kun sisällä ei ole lämmitystä, voi kukin varmaan laskea yksi plus yksi ja tajuta, kuinka järkyttävän kylmä on. Onneksi koulussa lämmitys on sen verran OK, että kun pitää takin päällä ja täyttää vesipullon kiehuvalla vedellä (Kiinassa rakastetaan kuumaa vettä ja koulun vesipisteistä saa siiskin myös melkein 100-asteista vettä) ja lämmittelee sillä käsiään, pystyy keskittyä opetukseen. Kotona tarina on hieman eri. Ihmeen pitkään luulin meillä olevan jonkin asteinen keskuslämmitys päällä, kunnes tajusin, ettei todellakaan ole. Nytkin olen viettänyt koko päivän päälläni kolme villapaitaa, sormikkaat, kahdet housut ja kolmet sukat, joista yhdet ovat villaa ja kahdet pörrösukat. Näiden sukkakerrosten takia sisäkenkäni eivät edes mahdu kokonaan jalkaan.

OOTD

Tarkoituksenani ei todellakaan ollut pitää minkäännäköistä blogitaukoa, mutta kaiken harmauden ja kylmyyden keskellä olen ollut yksinkertaisesti todella epämotivoitunut tekemään mitään. Koulu alkaa onneksi joka päivä 10, joten aivan aamun pimeimpiä tunteja en joudu kohdata. Päivät sen sijaan venyvät 17:aan ja 18:20:een. Kurssini tässä jaksossa ovat japani 4, English communications 2, international business, management of service operations, marketing channels and distribution, principles of marketing ja inter-cultural issues in tourism. Ei yhtään tuntia, jossa käsitellään mitään matematiikkaan edes etäisesti liittyvää, kyllä kiitos! Tavoitteenani on saada 3,4 GPA, pitkällä tähtäimellä 3,5, joten otan vastaan avosydämin kaikki kurssit, joista mahdollisuus saada hyviä arvosanoja. Viime kevään business mathematics:n D kummittelee vieläkin keskiarvossani, joka muuten olisi hyvin lähellä unelmaani. Ei sinne nytkään kyllä mahdottoman pitkä matka ole, numerottamat kurssit ovat aina olleet B+:sta ylöspäin.

Onnellisuutta on kun vihdoin 1,5v täällä asumisen jälkeen löysin suht. läheltä kotia kohtuuhintaisen ja hyvälaatuisen japanilaisen take away -sushiravintolan

Meillä on ensi syksynä 6kk työharjoittelu, jonka olen päättänyt suorittaa Suomessa. Etukäteen olin suunnitellut lähteväni vaikka mitä eksottisempiin kohteisiin töihin, mutta pikkuhiljaa alkoi valjeta, että minun pääaineelleni tämän on varsin vaikeaa, ellei mahdotonta. Viime vuonna vain yksi ihminen oli tehnyt harjoittelun Macaun ulkopuolella (luultavasti kotikaupungissaan Kiinassa/Taiwanissa/Hong Kongissa), eikä aiempienkaan vuosien tilastot näytä sen paremmilta. Muista pääaineista sen sijaan voi lähteä helposti vaikka minne. Noh, ei Suomi todellakaan huono valinta ole ja kiva päästä näkemään läheisiä enemmän kuin kerran/kaksi vuodessa. Ja voihan ulkomaille hakeutua töihin valmistumisen jälkeenkin.

Japanilaista kaakaota ja CV:n päivittämistä


16.2. on kiinalaisen uuden vuoden aatto ja juhla näkyykin jo katukuvassa. Macau koristautuu teeman mukaisesti niin jouluna, moon festivalina kuin kiinalaisena uutena vuonnakin. Nyt katujen varsilla on eri horoskooppimerkkien maskotteja ja kauppojen näyteikkunat täynnä iloisia toivotuksia ja koiran kuvia. Koiran vuosi on siis vuorossa seuraavaksi ja sen tulen ottamaan vastaan Shenzhenissä kaverin luona.

Päätin aloittaa aktiivisemman elämän aivan liian pitkän tauon jälkeen ja haastoin itseni treenaamaan kolmesti viikossa, yhden treenin ollessa lenkki tai salikäynti. Noin viiden vuoden lenkittömyyden jälkeen jännitti laittaa lenkkarit jalkaan ja niinpä ajoitin lenkkini keskelle perjantaipäivää niin, että polulla olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Ihme ja kumma, en ollut yhtä rappiokunnossa kuin oletin ja kokonaisuudessa lenkki oli hieman yli 8km. Tietenkään en juossut koko matkaa, mutta itsensä ylittämisen fiilis oli huippu. En ollut tiennyt lähelläni olevasta lenkkipolusta, joka meni rantaa pitkin ja matkan varrella oli kiinalainen "mummokuntoilulaite"-aluekin. Ikävä kyllä sitten tuli kylmäkausi, enkä saanut itseäni lähtemään ulos, vähällä oli koko päiväksi sänkyyn jääminenkin. Kylmyys tosiaan lamauttaa kaiken. Ja kyllä, tiedän, että Suomessa on kylmempi, mutta sentään kylmyyttä pääsee pakoon. Täällä kylmä on 24/7. En saa edes lämmintä suihkua, saati sitten lämmintä huonetta, jossa elää, eikä minulla ole kuin nahkatakki "talvitakiksi". Lämpimiä vaatteita on muutenkin vain sen verran, että vielä yhden kylmän päivän jälkeen alkaa samat asut kiertämään uudestaan. Tähän teemaan päätin opetella jotain kanttoniksi, jottei tämä kidutus olisi aivan turhaa :D Kysyin siis kaverilta jonkun osuvan lausahduksen ja näin opin sanomaan otsikon lauseen dong sei la. Kuulemma sanon sen aina erittäin tunteella hahah.


Lämpimämpiin mietteisiin: olen suunnitellut pääsiäiselle matkaa Malesiaan Langkawin saarelle ja pariksi päiväksi Kuala Lumpuriin. Sattumien sattuma on, että tapasin keskiviikkona kouluni suomalaiset vaihtarit ensimmäistä kertaa ja kuinka ollakaan, he ovat myös menossa Langkawille samaan aikaan! Ei siis tarvitse palvoa aurinkoa yksin :D Jos kellään on vinkkejä kumpaankaan kohteeseen, otan ne mielelläni vastaan :)

Nyt loppui mun henkiset kaamosmasentelut ja aion ottaa itseäni niskasta kiinni kaikissa elämän osa-alueissa, joissa olen laiskotellut viime viikot. Mitä positiivisempi on, sitä positiivisemmalta kaikki vaikuttaa, sen olen huomannut. Tsemppiä kaikille muillekin, jotka tuntevat olonsa vetämättömiksi. Kyllä se aurinko vielä paistaa, jos ei taivaalla niin ainakin mielessä.
4 kommenttia on "凍死啦!"
  1. Hyi miten kylmä siellä varmasti on! Mekään ei enää pistetä lämmityksiä päälle kotona kun tajuttiin, että tulee aivan järjetön kaasulasku... täällä sitten vähän hytistään peittojen alla, hahah :D

    Mut niin siistiä, että teillä on noin pitkä työharjoittelu! Varmaan kivaa vaihtelua tehä se Suomessa, kun oot ollu muualla asumassa jo jonkin aikaa.

    Ja toi Langkawi... ei oo mitään vinkkejä antaa, mutta eräs meksikolainen reppureissaaja, jonka tapasin Romaniassa eräässä hostellissa jaksoi muistuttaa koko illan kuinka mun pitää Aasian reissulla mennä Langkawin saarelle, koska se on ihan paras ja siellä on niin hauskaa. Tais se olla juonu jo muutaman oluen liikaa toi tyyppi, mutta jäi vaan mieleen:D Pidä siis hauskaa siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toi sama sähkön säästäminen kesäisin ja hien valuessakin naamaa pitkin yritän aina olla vielä tunnin ilman ilmastointia haha. Ulkomailla sähkö yms on niin kalliita! Tai sitten vain hinnan huomaa vasta kun joutuu itse toimia maksumiehenä :D Nyt talvella ei ole edes vaihtoehtona lämmittää.. Joissain huoneissa airconista saa lämmityksen päälle, mutta eipä tietenkää minulla.

      Kiva kuulla, että Langkawista tykätään! Itse löysin sen skyscannerista vain, koska katsoin minne on halvimpia lentoja Macausta hahah. Googlaamisen perusteella se vaikuttaa varsinaiselta paratiisilta, joten en malta odottaa.

      Poista
  2. Ihan huippu toi kuva susta talvikamppeissasi :D Mutta on kyllä varmasti inhottavaa olla jatkuvasti kylmissään, mua ainakin ärsyttää ihan suunnattomasti jos sisälläkin joutuu palelemaan. Niinpä meillä onkin nyt pakkaskuukaudet kaasulasku huipussaan että saan nauttia lähes polttavan kuumasta lattialämmityksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, yöksi lisäsin vielä yhden kerroksen housuja lisää. Ne eivät melkein mahtuneet päälle ollenkaan :D Sisällä paleleminen on kyllä varmaan yksi hirveimpiä asioita, enkä malta odottaa säiden lämpenemistä! Siellä Koreassa on vielä kylmempi, joten onneksi teillä on lämmitys saatavilla! Kiina on jaettu keskeltä poikki ja etelä-puoli ei saa keskuslämmitystä (paitsi yksityisomisteisissa kalliissa kerrostaloissa kai). En kyllä tiedä kuuluuko Macau tämän säännön piiriin, ehkä kylmyys on vain asuntolani vika :D

      Poista